Kolmas lapsi. Miksi?

Miksi toivoa vielä kolmatta, kun on jo saanut kaksi upeaa lasta?

Mistä nyt ylipäätään syntyy toive isosta perheestä. Olen itse ainoa lapsi ja mielestäni ollut varsin tyytyväinen osaani. Olen viihtynyt hyvin paitsi ystävien seurassa myös yksin. Muistan kuitenkin lapsena ajoittain kaivanneeni enemmän porukkaa ja elämää ympärilleni.

Sittemmin äitiydyttyäni en oikeastaan hetkeäkään ajatellut, että en haluaisi lapselleni sisaruksia, joten toive useammasta lapsesta on siis syntynyt todennäköisesti samalla, kun päätös ylipäänsä yrittää lisääntyä. Miehelläni on kolme sisarusta, joten hänelle kolmen lapsen perheen konsepti oli ”normaali”, joskaan hän ei mitään toiveita suoranaisesti tähän suuntaan esittänytkään. Hänen puolellaan sukua perhekoot ovat huomattavasti isompia, kun taas oman sukuni puolelta taas löytyy enemmän yhden lapsen perheitä. En ole kuitenkaan koskaan tietoisesti pitänyt isoa perhettä tavoitteenani, lapsia kun saadaan tavallisesti yksi kerrallaan. Ilmeisesti toive isosta perheestä kuitenkin kyti alitajunnassani.

Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, äitiyden ristipaineissa on raskasta kahlata, jos antaa liikaa painoarvoa sille, mitä kuvittelee kaikkien muiden ajattelevan. Nykyään lasten saamiseen liittyy myös ympäristöllisiä näkökulmia, jotka tuovat uuden, kovasti viime aikoina keskustelussa painotusta saaneen juonteen lisääntymispohdintoihin.

Kolmatta lasta odotellessani en voi välttyä ristiriitaisilta tuntemuksilta lukiessani keskustelua siitä, että vapaaehtoinen lapsettomuus on yhtäkkiä sankarillinen ekoteko ja vastaavasti lisääntyminen synneistä suurin. Aina päivystävä syyllistyvä äiti ajattelee välittömästi martyyrin kyyneleitä nieleskellen, että ”kiva juttu, pieleen meni tämäkin ja turha yrittää iloita siitä, että on saanut synnyttää tuskalla ja vaivalla uutta elämää tähän tuhoutuvalle pallolle, kiitos ja anteeksi”. Onneksi kuitenkin Antti Rinteen taannoinen aivopieru synnytystalkoisiin osallistumisesta toi vähän vastapainoa tälle ;D Neljäs on sitten isänmaalle ja sitä rataa. Anna_mun_nyt_kaikki_kestää.

Kyllähän tuo ihmissuvun tyrehdyttämisaie ekologisuuden nimissä on vähintään melko linkolalainen näkemys, jossa ilmeisesti mikä vaan ihmiskuntaa harventava katastrofikin on ihan jees. Kenelle tätä elintilaa yritetään säästää, jos hyvinvointiyhteiskunnan seuraavat koulutetut sukupolvet jätetään tekemättä? Eikö juuri heissä voisi olla pelastuksen siemen?

Näkisin myös, että monelle ekologisuus on todellisuudessa sekundaarinen syy valittuun lapsettomuuteen. Jostain alkukantaisesta ydinminästä kumpuava toive lapsesta on niin voimallinen, että kun se iskee, niin kyllä siinä lakoaa jaloinkin ekosoturi, jos edellytykset lapsen saamiselle muutoin ovat olemassa. Päätös lapsettomasta elämästä ei synny ympäristöystävällisyys, vaan aivan jotkut muut asiat edellä, väitän. Pelko pärjäämisestä, epävakaat ajat (koska muuten viimeksi ovat vallinneet ”vakaat” ajat??), heikko tukiverkosto, hyvän puolison puute jne… Toki tällä lapsettomuuden ekologisuutta korostavalla retoriikalla vapaaehtoisesti lapseton henkilö viimein vapautuu vuosikymmeniä vaivanneesta ”itsekkääksi” nimittelystä. Mikä nyt on vähintään hyvä juttu.

Väestöliiton perhetoimintojen johtaja kirjoitti hyvin mielestäni Helsingin Sanomien mielipideosiossa 24.7.2017 Lapseton elämä ei ratkaise maapallon ongelmia:

Ympäristösyistä syntymättä jäävän lapsen hiilijalanjälki täyttyy helposti jollakin muulla tai jonkun muun kulutuksella. Jos lapsia ei hankita, lapsettoman arjen tuoma tila ja vapautuvat resurssit käytetään muihin, usein kulutusta lisääviin toimintoihin, kuten lomamatkailuun kaukokohteisiin. ———- Lapsen elämässään aikaansaama hoiva, ilo, luovuus, innovaatiot ja työ, joilla maailman tilaa pystyttäisiin parantamaan, jäävät toteutumatta. ——– Avainasemassa ovat ihmisten elintavat ja teknologia vauraissa maissa – etenkin energiantuotanto, liikenne, jätteenkäsittely ja ravinto. Ilmaston ylikuumenemista voidaan torjua vain ratkaisemalla niihin liittyvät ongelmat.

Ihmisille kaikkialla tarvitaan myös keinot rajoittaa lapsilukua silloin kun he niin toivovat. Tälläkin hetkellä 214 miljoonalla naisella ei ole ehkäisyä, vaikka he eivät halua lasta.”

Seuraan uteliaana ja ajoittain ymmälläni poikieni vuorovaikutusta, sillä itsehän en ole ainoana lapsena saanut koskaan kokea samaa. Veljesten touhu näyttäytyy suurimman osan aikaa nahisteluna ja kilpailuna, mutta pienten miesten väliset ajoittaiset empatian, tuen ja jaetun ilon hetket saavat sieluni sulamaan. Minusta on syvästi merkittävää ja ihanaa, että pojilla on tässä maailmassa vanhempiensa lisäksi toisensa ja kohta toivottavasti myös yksi sisarus lisää.

Aion tietysti jatkossakin iloita lapsistani ja heidän tuomastaan ilosta ja rakkaudesta, enkä aio potea huonoa omatuntoa planeetan tuhoamisesta tai katumusta lasteni vuoksi – sen sijaan poden sitä esimerkiksi kuluttamistavoistani, ravinnon ympäristövaikutuksista, kierrätyksestä ja näihin pyrin vaikuttamaan. Pyrin myös ohjaamaan lapsiani vastuulliseen, muista välittävään, aktiiviseen kansalaisuuteen, ja toivon, että he pitävät huolta heikommista ja ympäristöstään paremmin kuin heitä edeltävät sukupolvet.

Kolme_karhunpentua
Original: Katja Saario

 

Mestaripiirrokset

MestaripiirrosEsikoisen kulmakarvojen kaunis kaari. Pienen rohkean miehen kaiken voittava optimismi, into elämästä ja ihmisistä. Vatsanpohjasta kumpuava nauru, joka kastelee omatkin silmät ilosta. Kuopuksen vielä vauvamaiset ranteet poimuineen, pienet kantapäät. Maailman kaunein nenä. Mietteliäs tapa kurtistaa kulmiaan ja puhetta pidemmälle edennyt ymmärrys. Tapa liimautua aamuyön itkun yllättäessä syliin päättäväisesti ja tiukasti, kuin pieni apinan poikanen.

JälkiMielestäni hienoja hetkiä vanhemmuudessa ovat ne pienet hetket, joina yhtäkkiä hätkähtää tietoisuuteen siitä, että itsestä on tullut äiti. Ikäänkuin tavoittaa sen tunteen, jota vain kuvitteli aikana ennen lapsia, jolloin yritti miettiä sitä miltä voi tuntua se kun on oma lapsi. Kuin näkisi hetken menneisyydestä käsin.

Näihin hetkiin havahtuu niissä pysähtyneissä tilanteissa tehdessään jotain pientä ja arkista lapsen kanssa, kun ei oikeastaan ajattele mitään. Viimeksi muistan tavoittaneeni tunteen voimakkaasti pestessäni Kuopuksen käsiä. Tajusin yhtäkkiä hyvin kirkkaasti ja elämyksellisesti, kuin ensi kertaa, että nämä pienet kädet omieni sisällä ovat nyt sen oman lapseni ja hetkeksi hämmästyin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKun katsoo vastasyntyneen totisiin tummiin silmiin, pääsee kurkistamaan äärettömyyteen. Siinä Sinä olet ja tulet olemaan ja nyt mikään ei ole ennallaan. Se hämmästys, kun ensimmäistä kertaa katsoo syntynyttä lastaan. Että ihanko oikeasti hän on nyt tuossa ja tuolta hän näyttää. Tapahtuuko tämä todella?

Sekoitus pakahdusta, rakkautta, iloa ja ennen kaikkea sitä hämmästystä – jotain niin täydellisen olennaista ja perustavaa. Hetki joka pakenee sanoja, tunne, joka saa itkemään ja nauramaan ääneen samaan aikaan, kiitollisuus joka salpaa hengen ja suorastaan musertaa. Ja hämmästys. Lapsi on jotain niin suurta, että äitiys tuntuu vieläkin joskus uskomattomalta.

Kunpa joka päivä muistaisin pysähtyä tämän tunteen äärelle, uskaltaisin tuntea kiitollisuuden painon ja olla välittämättä siitä pelosta, joka suurimman rakkauden varjona kulkee. Keskittyä siihen iloon, jota nämä ainutlaatuiset pienet ihmiset ovat elämäämme tuoneet. Siitä riittää kyllä ammennettavaa. Myös niihin loputtoman univajeisiin päiviin, kun maitolasit kaatuvat, asunto ui ravassa ja avaimet unohtuivat sisälle.

Perheestä blogi Vekarakirppikselle

Kevät keikkuen tulevi eli sesonki vaihtuu, lapset ovat kasvaneet ulos vaatteistaan ja on taas koittanut aika päivittää garderobi eli laittaa vaatetta kiertoon. Välikausivaateinvaasiota suunnitellessasi lue täältä oma lastenvaatekirpputorien top3:ni sekä täältä se, kuinka välttää hutiostoja seconhand-shoppaillessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPaitsi että Vekarakirppiksellä kiertely niin myös siellä myyminen on mukavaa. Myymisen valmisteluun ja toteutukseen kannattaa hieman panostaa, nimittäin parhaiten myyvät kirpputoripöydät ovat selkeitä, siistejä ja sesonginmukaisia. Tästä syystä vaatteiden huolelliseen silittämiseen ja esillepanoon kannattaa käyttää hieman aikaan. Pöytään on parasta valita sesongin ja tulevan sesongin vaatetta ja malttaa olla laittamatta pöytään liikaa tavaraa. Liian täydestä pöydästä on vaikeaa löytää tavaroita ja se muuttuu sotkuiseksi hetkessä, joten myytävää kannattaa käydä lisäilemässä sitä mukaa kun pöytä tyhjenee. Ostajaa helpottaa myös huomattavasti esimerkiksi se, että vaatteiden kokoryhmät on merkitty selkeästi hyllyihin. Kannattaa siis laittaa pieni reklaami hyllyn reunaan, joka kertoo mitä kokoja myyntipaikkasi sisältääkään! Sanomattakin on selvää, että myytäväksi kannattaa asettaa ainoastaan ehjiä ja puhtaita tavaroita.OLYMPUS DIGITAL CAMERAProsessi on aloitettu, eli tällä suunnalla parhaillaan käydään läpi, suitaan ja rakkauella silitellään jässikoiden käytöstä jääneitä vaatteita myyntiin. Perheestä blogin lasten vaatteita ja lastentarvikkeita voit käydä ostamassa Vekarakippikseltä pöydästä 32 22.3.-28.3.2017. Myyntipöytään on tulossa monipuolisesti keväistä sisä- ja ulkovaatetta pääasiassa koossa 80-86 sekä 98-104, mukana myös satunnaisia hajakokoja. Pöydästä löydät myös vauvaleluja, kirjoja sekä lastentarvikkeita. Kurkkaa esimakua valikoimaan päivityksen kuvista 🙂OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAVekarakirppis on Helsingin suurin, vanhin ja vilkkain lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden kierrätyspaikka. Vaatteiden myyminen on riskitöntä, sillä Vekarakirppiksellä on ensimmäiselle vuokraviikolle (38 €) myyntitakuu. Käytössä on perinteisten hintalappujen lisäksi kätevä KirppariKalle-järjestelmä, jonka kanssa siistien lappujen tekeminen ja myynnin seuranta onnistuu reaaliaikaisesti. Vekarakirppis sijaitsee Kumpulassa osoitteessa Intiankatu 20 vilkkaasti liikennöidyn Kustaa Vaasantien varrella, joten oven vieressä olevalle pysäkille karauttaa busseja jatkuvasti. Hop ostoksille ja omaa pöytää varaamaan!OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

Yhteistyössä: Vekarakirppis

Uni on parasta laatuaikaa

Univaje on ihan perheestä.

Miksi uni tuppaa olemaan useissa perheissä kortilla pikkulapsi vaiheessa? Syitähän on monia:

  • Itkevä vauva
  • Levottomasti nukkuva ja usein heräilevä taapero
  • Sairastava lapsi
  • Joku vika omassa kropassa, flunssa, epämukavuus tai kipu esim. raskauden aikana
  • Haukkuva koira
  • Stressi, yliväsymys, univaikeudet
  • Kiinnostava televisio-ohjelma
  • Vähemmän kiinnostava televisio-ohjelma
  • Hyvä kirja
  • Sosiaalisessa mediassa notkuminen
  • Blogin kirjoittaminen
  • Pinnalla juuri nyt: ennen aamuviittä ylös jaagaava nuori mies, jota ei saa mikään valta maailmassa taintumaan enää unille

Muutamana viime vuonna valvomisen syyt löytyivät listan alkupuolelta ja niihin ei juurikaan voinut vaikuttaa. Meno oli niin univajeista, että väsymys oksetti fyysisesti, päässä siritti, näkökenttä kapeni ja pata oli monella tasolla sen verran jumissa, että epäilen sen aiheuttaneen pysyviä fyysisiä vaurioita aivokudokseeni henkisistä puhumattakaan. Niistä ajoista en kirjoittele vauvakirjoihin tai aio edes enää muistella pahemmin. Kuten en nytkään – siispä tähän päivään!uni-on-laatuaikaa_blogi-perheesta5Nykyään tilanne on suurimman osan aikaa luojaparatkoonjakiitoselämä se, että väsymys on suurimmaksi osaksi itse aiheutettua ja syypäät löytyvät suurimmaksi osaksi listan loppupuolelta. Tosin viimeisten viikkojen ajan homma on jälleen lipsunut katkonaisten ja kesken jääneiden unien puolelle sekä Esikoisen että Kuopuksen alettua jälleen nukkua huonosti. Kuopuksen unet ovat sekoittuneet yrityksistä palautella viljoja ruokavalioon – suolisto on ollut tästä eri mieltä. Computer says no. Esikoisen spesialiteetti puolestaan on ollut herätä aamuyöstä (4-5 aikaan YÖLLÄ) ja aloittaa aivoihin porautuva tauoton jankuttaminen ”Minä heräsin, noustaan ylös” ja olla rahoittumatta takaisin unille millään tempulla. Verratonta. uni-on-laatuaikaa_blogi-perheesta3Tervana suonissa virtaavan ja pinnaa kiristävän väsymyksen vähentäminen tapahtuisi yksinkertaisesti menemällä riittävän aikaisin nukkumaan, eli käytännössä samaan aikaan poikien kanssa, kahdeksalta. Miten se voi olla niin vaikeaa?? Kysymys on tietysti siitä omasta ajasta. Se jumalainen hetki, kun nämä pienet aarteiden aarteet nukahtavat. Se ainoa ohikiitävä hetki vuorokaudesta, kun kukaan ei tarvitse tai vaadi sinulta mitään. Se tuntuu _ihanalta_. Siitä hetkestä on todella, todella vaikeaa luopua. Ja sitä hetkeä tahtoo niin mielellään venyttää..uni-on-laatuaikaa_blogi-perheesta2Toimintaterapian perusteesi on: levon, vapaa-ajan (leikin) ja tuottavan toiminnan (työn) välillä on vallittava tasapaino, muuten ei hyvä heilu. Pienten lasten kanssa kotona jäärätessä välillä tuntuu siltä, että työn ja levon väliin jää vain se häviävän pieni kaistale vapaa-aikaa, jota omaksi ajaksi nimitetään lasten ja oman nukkumaanmenon välissä. Tämän vapaa-aika kaistaleen venyttäminen syö aikaa levolta ja soppa on valmis. Itseasiassa sen lepo-osionkin täyttäminen on monella haastavaa unien keskeytyen lasten heräillessä useaan otteeseen, mikä heikentää unen palauttavaa vaikutusta huomattavasti.

Tässä on nyt muutama perspektiivin tarkistusta vaativa seikka. Ensinnäkin, ajan viettäminen omien lasten kanssa ei ole työtä. Lasten tarpeista huolehtiminen: Tuottavaa ja arvokasta toimintaa? Ehdottomasti. Työtä? Ei. Kuitenkin kotiäitiyteen ajautuu suhtautumaan kuten työhön ja tässä on se ongelma. Tämä ”työ” ei tekemällä lopu, joten siihen täytyy asennoitua uudestaan. Kun ajattelee olevansa töissä jatkuvasti, niin onko se ihme tai mikään, että alkaa ryydyttämään?

Jos sisäinen sirpaselänteesi nyt heräsi ja haluat kivittää minut hengiltä, niin vedä henkeä. Tämähän nyt on oikeastaan puhtaasti semantiikkaa, eli riippuu siitä mitä työllä tai tuottavalla toiminnalla halutaan tarkoittaa. Itselle työ merkitsee toimintaa, josta maksetaan palkkaa. En tietenkään halua väheksyä lasten hoitamista kotona, edustanhan itsekin tätä valintaa. Lasten tarpeista 24/7 huolehtiminenhan on psyykkisesti ainakin itselleni huomattavasti työssä käymistä raskaampaa, koska tässä ei työyhteisöä, kahvitaukoja, lounastaukoja, virkistyspäiviä, lomapäiviä, palkankorotuksia, uralla etenemistä tai palautekeskusteluja ole tukena. ”Työn” vaatimuksien noustessa kohtuuttomiksi ei voi vedota liittoon tai uhkailla lakoilla, edes uupuminen ei kiinnosta ketään, koska sairaslomaa ei ole. Haluan tällä nyt korostaa sitä, että täytyy keskittyä siihen asenteeseen, jolla aikaa lasten kanssa viettää ja yrittää tehdä siitä arjesta hauskempaa myös itselle eli hellittää suorittamista. Tässä hommassa ei tarvita kunnianhimoa, vaan lämmintä läsnäoloa, joka ei totta vieköön onnistu verenmaku suussa suorittaen, eikä univajeessa rämpien.

Toinen huomion arvoinen mietinnän paikka: kuinka virkistävää vapaa-aika, josta luopuminen on vaikeaa loppujen lopuksi on? Päivän rutiinien jyräämisen, huhkimisen, kotitöiden, kaaoksen, kiukuttelujen, hermojen venyttämisen, nahistelujen, uhmaamisen, pesemisen, loskassa ja kurassa möyrimisen jälkeen sitä tuppaa olemaan niin ryytynyt, että helposti jää jumittamaan jonkun typerän ja tyhjänpäiväisen ohjelman äärelle, josta tulee lähinnä turhautunut ja tyhmä olo, tai lääräämään päämäärättömästi somea ärsykevilinän saadessa aivot kaikkea muuta kuin rauhoittumaan. Joku tekee töitä tai opiskelee, oma koukutukseni on blogien kirjoittaminen. Tämänkaltainen toiminta on tietysti sopivissa määrin ok, jos toiminta on aidosti ja oikeasti mielekästä, mutta ei toimi palauttavana ja virkistävänä venyessään liian pitkäksi, eli syödessään sitä parasta laatuaikaa unta.

Nyt se uni ennen kaikkea. Ei tekosyitä.uni-on-laatuaikaa_blogi-perheesta

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

Taaperohaaste

perheesta_taaperohaaste3Taaperon tai muutaman vanhemmat tietävät, kuinka paljon pieni ihminen voikaan saada aikaan esimerkiksi vanhemman yhden vessakäynnin aikana. Suihkussa ovi auki käydessään voi vain yrittää päätellä äänistä, täytyykö seuraavaksi tilata ambulanssi vai huoltomies.perheesta_taaperohaaste5Hieman alle 1,5-vuoden ikäerolla maailmaan saatettu veljesparimme on ehtinyt jonkin tovin viettää taaperovaihessa samaan aikaan. Ei ehkä kaikista leppoisin vaihe tässä vanhemmuuden taipaleella. Seikkailunhaluisen luonteen omaavalla Kuopuksella oli kiire velipojan perään, joten hän päätti lähteä kävelemään siinä reippaassa yhdeksän kuukauden iässä. Kuopuksen vauvavaihetta seuranneen kahden jalat alleen saaneen, ei niin korkealle tasolle edenneen ymmärryksen sekä olemattoman itsesuojeluvaiston ja itsehillinnän omaavan kaverin perässä juokseminen on kyllä ollut kasvattava kokemus. Kaikki kunnia kaksosten vanhemmille, ei voi muuta sanoa. Kolmosten vanhemmille minulla ei ole enää mitään sanottavaa. Hattu päästä.

perheesta_taaperohaaste2Niin mitä sen vessakäynnin aikana ehtiikään tekemään? Kiipeämään erinäisiin hengenvaarallisiin paikkoihin. Läpsimään veljeään. Pöllimään äidin puhelimen ja räväämään sitä. Piilottamaan äidin puhelimen. Purkamaan lähtövalmiuteen pakatun äidin kassin lattialle. Riisumaan vastavaihdetun vaipan ja pissaamaan lattialle. Levittämään pukemisvalmiiksi kerätyt ulkovaatteet ympäri asuntoa. Nappaamaan salakavalasti lieden levyn päälle. Repimään muutaman kirjastonkirjan lunastuskuntoon. Puremaan veljeään. Kiipeämään keittiönpöydälle ja repimään talouspaperin rullasta. Kakkaamaan kestovaippaan, riisumaan sen ja hillumaan kakkabebasillaan ympäri kämppää. Penkomaan olohuoneen laatikoita. Penkomaan keittiön laatikoita. Repimään vasta viikattuja vaatteita vaatekaapista. Tyhjentämään kirjahyllyä. Roikkumaan kaihtimissa. Piirtämään seinään. Repimään petivaatteet pedatusta vuoteesta. Hakkaamaan ovea ja huutamaan verisesti jokaisen vessassa vietetyn sekuntin ajan oven toisella puolella… jne. Näistä viimeinen on itseasiassa turvallisin vaihtoehto. Kuten kaikki tietävät hiljaisuus on pahin. Silloin tietää olevansa jo myöhässä ja pahasti.

perheesta_taaperohaaste4Kun motoriset taidot takaavat riittävän turvallisen etenemisen ja riittävän usean muksahduksen ansiosta terve pelko, eli itsesuojeluvaisto alkaa orastaa, päästäänkin oman tahdon kehittymisen vaiheeseen. Kuvioon astuu Kuningas Ei. Ja se ei ilmeisesti poistukaan ihan hetkeen, jos temperamentti on otollinen tähän. Olen kuullut. Mahdollisesti omalta äidiltäni. Tällä mennään sitten ilmeisesti pankin räjäyttävään teini-ikään asti, jonka jälkeen sekä lapsi että vanhemmat ovat jo niin kyllästyneitä toistensa kanssa vääntämiseen, että itsenäistyminen on mahdollista.

Vegaanihaaste? Höhhöh. Se nyt ole haaste tai mikään jättää eläinperäiset asiat lautaselta muutamaksi viikoksi. Osallistu taaperohaasteeseen! Äläkä käy vessassa. Ikinä.

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

perheesta_taaperohaaste6
Ja kyllä, on se sen arvoista.

Ympäristöystävällisiä joululahjaideoita aikuisille

Viime hetken joululahjapaniikki nostaa päätään? Vuoden kulutusjuhlan kumuloituessaan jouluksi kutsuttuun shoppailuräjähdykseen, onkin viimeistään hyvä aika pysähtyä ja miettiä onko joululahjaksi uumoiltu tavara välttämätön tai edes lainkaan tarpeellinen saajalleen, vai tavan vuoksi tehty taloudellinen uhraus, joka tavaroita pursuavassa taloudessa päätyy joko riesaksi tai konmarituksen kautta jätteeksi tavallisesti ennemmin kuin myöhemmin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAJos ja kun läheisiään haluaa jouluna lahjalla muistaa, aikuisille aineettoman lahjan hommaaminen on hyvinkin yksinkertaista ja vaihtoehtoja piisaa! Monelle jo ennalta tuttuja aineettomia lahjojahan ovat myös erilaiset avustusjärjestöt, kuten Kirkon Ulkomaanavun Toisenlainen lahja, PlanUnicef ja Punainen Risti. Liputtaisin näiden puolesta myös esimerkiksi joulukorttibudjetin vaihtoehtoisena sijoituspaikkana.

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) sivuilla annajoitainmuuta.fi on myös rutkasti mahtavia aineettomia lahjaideoita, kuten joulupukkina toimiminen, auton renkaiden vaihto, luontoretki tai digitaalisen laitteen käytössä avustaminen. Hyvä aineeton lahjahan ei välttämättä edes maksa antajalleen kuin vaivan. Myös Luonto-liiton Älä osta mitään päivän sivuilla on Kestävä joulu osio, josta löytyy niin ikään rutkasti hyviä ideoita ja lahjakortteja aineettomiin lahjoihin. Itse ilahtuisin suuresti erityisesti esimerkiksi lastenhoitoavusta tai laiskana ompelijana vaatteidenpaikkauslahjakortista. Miksei myös lahjakortti second hand liikkeeseen tai kierrätysmateriaalista valmistettu lahja voi olla osuva, jos antaja vastaanottajan maun tuntee.

Hyvä ja mahdollisesti jonkun elämän pelastava idea voisi myös viedä ystävä esimerkiksi SPR:n ensiaputaitojen kurssille (ja osallistua itsekin). Suomen luonnonsuojeluliiton verkkosivuilta voi ostaa erilaisia aineettomia tai aineellisia joululahjoja, joiden tuotosta suurin osa suunnataan luonnonsuojelutyöhön. Kaapelitehtaan joulussa törmäsin Luonnonperintösäätiön lahjaideaan, jossa saattoi lunastaa palan ikimetsää haluamastaan paikasta kauniin kortin ja tarkkojen koordinaattien kera.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tee ystävästä metsänomistaja 😉

Henkilökohtaisemmaksi lahjaksihan voi hommata esimerkiksi lahjakortin elämykseen josta kuvittelisi vastaanottajan nauttivan, miksei vaikka ravintolaan, teatteriin, konserttiin, kauneushoitoihin tai hierojalle. Osuvasti valittu digitaalinen sanoma- tai aikakausilehtitilaus ilahduttaa saajaansa pitkään. Myös esimerkiksi Museokortti on mahtava lahjaidea, joka kerryttää saajalleen kulttuurikokemuksia krääsän sijaan. Laadukkaita kotimaisia vaatteita ja ekologisuutta arvostava varmasti ilahtuisi esimerkiksi jäsenyydestä vaatelainaamoon, kuten Vaaterekki (Helsingissä) tai Vaatepuu (Järvenpää, Turku ja Tampere).

museokortilla-taide-elamyksia
Museokortilla taide-elämyksiä ympäri vuoden

Myös esimerkiksi Globe Hopen tai Uusix-kaupan tuotteet ovat eettisesti ja ekologisesti kestäviä valintoja. Keskeinen pointti tavaralahjan hommaamisessa on tietysti se, että tavara on paitsi tarpeellinen, myös aidosti saajansa näköinen, laadukas ja kestää käytössä.

erikoisen-hyvaa-kisa-joulu-2016
Uusix-keittiötekstiileitä kierrätysmateriaalista

Satokausikalenterista on saajalleen koko vuodeksi iloa ja se ohjaa sesonginmukaiseen, eli ekologiseen kasvisten kuluttamiseen. Valmista esimerkiksi vegaanisia herkkuja ystävän iloksi ja osallistu hänen kanssaan tammikuun vegaanihaasteeseen yhteisenä ympäristöystävällisenä tekona!

Ruokalahjatkin ilahduttavat useimpia, eikä niistä jää saajalleen nurkkiin pyörimään mitään ylimääräistä – vyötärölle korkeintaan. Jouluisia ja lahjaksi sopivia valmistettavia ovat esimerkiksi fudge, saaristolaisleipä, pikkuleivät ja maustekakku. Erikoisen Hyvää – Syksyn ja talven herkkuja reseptikirjasta löydät myös e-kirjaversion, jolla loihtia moneen ruokavalioon sopivia jouluherkkuja!

OLYMPUS DIGITAL CAMERASokerina pohjalla aineeton lahja, josta saattaa kehkeytyä saajalleen uusi merkityksellinen harrastus. Onko ystäväsi, äitisi, veljesi tai puolisosi aina haaveillut jonkun instrumentin soittamisen aloittamisesta, ”mutku sitku” ei ole saanut aikaiseksi?

Akateemiset Muusikot on muusikoiden välityspalvelu, josta voit ostaa kohtuulliseen hintaan eri instrumenttien tuntiopetusta joko opettajaksi opiskelevalta tai jo valmistuneelta opettajalta. Tarkempia tietoja kannattaa kysyä Akateemiset Muusikot välityspalvelusta täältä: http://www.akateemisetmuusikot.fi/yhteystiedot!

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa

SaveSave

SaveSave

SaveSave

Taitoja kartuttamassa – Mun Viikko Ekstra

Kirjoitin taannoin Ajantaju-postauksessani Mun Päivä ja Mun Viikko magneettien käyttökelpoisuudesta ajan hahmottamisen opettelussa pienten lasten kanssa.

Suomessa suunnitellut Kokokidin Mun Päivä -magneetit sisältävät 20 kuvaa päivittäisistä rutiineista: peseytymistä, syömistä, leikkiä ja lepoa. Kun tapahtumia aletaan lapsen kanssa miettimään muutenkin kuin käsillä olevan päivän tasolla, Mun Viikko – magneeteilla (viikonpäivät + 18 kuvamagneettia) on hauskaa ja yksinkertaista visualisoida viikko-ohjelma niin, että lapsellakin on mahdollisuus osallistua ohjelman laatimiseen ja hahmottaa viikon tapahtumia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kysellessäni kuva-avusteiseen kommunikaatioon perehtyneeltä puheterapeuttiystävältäni näkemyksiä kyseisten magneettien käytöstä, hän totesi viikko- ja päiväohjelmien laatimisen yhdessä lasten kanssa lisäävän lapsen tunnetta ennakoitavuudesta ja helpottavan ajan hahmottamista, mutta myös edistävän kielellistä kehitystä tukiessaan kertomisen mahdollisuuksia. Esimerkiksi Esikoisen kohdalla kertomisen harjoittelu on ajankohtaista hänen helposti kuitatessa kysymykset päivän tapahtumista vastauksella ”en muista”. Päiväohjelman ollessa nähtävillä hänen on helpompi muistutella mieleen päivän tapahtumia ja opetella kertomaan niistä. Kuopus puolestaan harjoittelee sanoja parhaillaan kiinnostavien magneettien avulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOn hyvä muistaa, että niin puuduttavalta kuin arkiset rutiinit voivat joskus tuntua, niiden toimiviksi saamiseen kannattaa panostaa, sillä ne luovat lapselle turvallisuuden tunnetta ja helpottavat arkea.

Tämä mielessäni tykyttäen ”hyödynsin” muuten Esikoisen synnyttyä rutiinien luomisen vaikeuteen tuskastuneena keskelle asuntoamme ripustamaani valkotaulua, johon olin piiruntarkasti määritellyt milloin minkäkin toimenpiteen tulisi tapahtua. En sitten koskaan oikein tuntunut pysyvän aikataulussa, koska vatsavaivainen pienokainen ei noudattanut kelloa (YLLÄTYS) tai oikeastaan edes vuorokauden aikoja ja ainoastaan stressaannuin kivitalon verran lisää. Äly hoi, järki älä jätä, oli isoäidilläni tapana sanoa. Mun päivä-magneettien avulla olisi voinut laittaa itsellekin vaivattomalla ja paineettomammalla tavalla nähtäväksi mitä ja missä järjestyksessä päivän aikana tapahtuu noin suunnilleen.

Nyt kahden taaperon taloudessa päivärytmit menevät jo miellyttävästi yksiin ja rutiinit rullaavat. Luojan kiitos. Nykyään käytämme Mun viikko -magneetteja visualisoidessamme viikon aikana tapahtuvia menoja, kuten kerhoa, muskaria, kyläilyreissuja ja leikkitreffejä.

Isompia Mun Päivä – magneetteja käyteään Kuopuksen kanssa esimerkiksi niin, että hän saa valita ennalta valikoiduista toiminnoista mitä toivoo päivän aikana tehtävän ja liittää sen viikko-ohjelmaan käsillä olevan päivän kohdalle. Päivän suunnittelu myös ulkoiluineen, pesuineen ja pukemisineen kuitenkin selvästi kiinnostaa ja rauhoittaakin lapsia, joten taidamme palata myös yksityiskohtaisempaan päivärutiinien hahmotteluun aamuisin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Isot magneetit ovat pienille sormille helppoja käsitellä

Saimme vastikään testiimme Mun Viikko Ekstra – lisäkuvat, jotka laajentavat toimintojen valikoimaa ja tekevät viikko-ohjelman laatimisesta entistä monipuolisempaa. Meille sopivia lisäkuvia olivat erityisesti kirjasto, leikkipuisto, leivonnaisella herkuttelu, erilaiset lisäkuvat ihmisistä (Mummi sai nuorekkaamman kuvan itselleen :D) ja (kirpputori)shoppailu magneetit.

Myös kahvilakäynti ja museo olivat kivoja lisiä tuoden intoa itsellekin lähteä näihinkin paikkoihin enemmän lasten kanssa vaikka kahden. Erityisen tervetulleena ominaisuutena juuri nyt pidän kuitenkin ekstramagneettien kannustustähtiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Magneetteja käytössä

Pienellä ihmisellä on paljon opeteltavaa, mutta ihan kaiken opetteleminen ei aina ole niin kivaa. Esimerkiksi itsenäinen pukeminen ei kiinnostele Esikoistamme juurikaan maanittelusta huolimatta. Varmaankin useimmat pienten (ainakin uhmaikäisten) ihmisten kanssa elävät tietävät, että jos päivittäiseen ohjelmaan moneen kertaan toteutettavasta toiminnosta kuten pukemisesta tulee tahtojen mittelyn tanner, tuo se päivään tarpeetonta lisästressiä, vääntämistä ja negatiivista ilmapiiriä. Itse saan jo tympivän fiiliksen pelkästään uloslähtemisen ajattelusta, koska sitä ennen tulee käydä tavallisesti järkyttävä pukemisvääntö. Suunnitelmallinen keino taitojen harjoittelun onnistumisten havainnollistamiseen on siis tervetullutta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMuksuopin ratkaisukeskeinen näkökulma edellä mainittuihin tilanteisiin on tehdä ongelmista harjoiteltavia taitoja. Niinpä pukemisen kiukkua herättävästä pakollisuudesta voikin tehdä viikko-ohjelmaan hetken, joka antaa mahdollisuuden kannustaa ja kehua lasta hänen yrittäessään ja onnistuessaan.

Tärkeintä on muuttaa oma asenteensa pukeutumistilanteeseen. Taito ja sen harjoittelu täytyy myös tietysti muistaa pilkkoa lapsen valmiuksia vastaavalle tasolle, jotta onnistuminen varsinkin harjoittelun alussa on riittävän helppoa. Kyse voi olla esimerkiksi haalarin lahkeiden pukemisesta tai pipon vetämisestä päähän. Tärkeintä on kannustaa ja iloita yrittämisestä sekä tietysti lopulta uuden taidon tai sen osan oppimisesta.

Kannustustähdet ovat oivallinen tapa sitoa uuden taidon harjoittelu viikko-ohjelmaan ja tehdä viikon varrella kertyneet onnistumiset näkyviksi. Illalla voidaan vielä päiväohjelman äärellä kertailla paitsi päivän tapahtumia, myös harjoiteltavaa taitoa: ”Kylläpä puit tänään hienosti ihan itse! Muistatko?”.

Viikko-ohjelmasta lapsen on mahdollista seurata itsekin kuinka tähdet viikon edetessä lisääntyvät ja kun kaikki tähdet on saavutettu voidaan hyvin sujunutta taidon harjoittelua juhlistaa pienesti viikon päätteeksi ennalta sovitulla tavalla. Itsestähuolehtimisen toimintojen ja taitojen harjoittelussa Mun Päivä magneetit tulevatkin jälleen ajankohtaisiksi isommillekin lapsille tarjotessaan mahdollisuuden liittää opeteltavia taitoja viikko-ohjelmaan. Jos vaikka harjoiteltava taito liittyy aamutoimiin, voi päivän kohdalle lisätä niitä toimintoja kuvaavat magneetit, joiden harjoittelussa tarvitaan ekstramotivaatiota ja kiinnittää niiden viereen yhdessä kannustustähti lapsen onnistuessa tai opetellessaan onnistuneesti taitoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Viikon pukeutumisonnistumisten päätteeksi luvassa on luistelua

Erinomaisen monikäyttöisiä tuotteita siis paitsi lasten niin oman arjen iloksi! Itse kaipaisin vielä mahdollisesti kuvattomia magneetteja, joihin voisi tussata oman symbolin tai kuvan sekä toimivaa säilytysratkaisua magneeteille. Myös suomalaisittain keskeistä toimintoa, eli saunomista kuvaavan magneetin puutuminen hämmästytti. Toki peseytymiskuvia löytyy Mun Päivä – magneeteista useampi, mutta saunavuorolle olisi mukavaa pyhittää oma kuvansa. Mun Päivä magneetit ovat myös melko isoja kooltaan, joten yksityiskohtaisen päivärutiinin laatiminen vaati melkoisesti tilaa jääkaapin ovesta, mutta kuvat ovat miellyttävän näköisiä ja isoina pienenkin lapsen helposti käsiteltävissä ja katseltavissa. Erityisesti Kuopus viihtyy magneetteja kiinnitellen hetken jos toisenkin jääkaapin äärellä. Suunnitelmissa on, että lapset saisivat leikkitilaansa oman  magneettitaulun viikko- ja päiväohjelmien laatimista ja magneeteilla leikkimistä varten.

Mun Päivä, Mun Viikko ja Mun Viikko Ekstra magneettisettejä ja muita ihanuuksia voit tilata Kokokidin verkkokaupasta.

 

Mun Viikko Ekstra saatu blogin kautta

 

 

Valmiiseen pöytään

Toisen laittama ruoka maistuu aina paremmalta. Omat kokkaukset eivät oikein innosta, kun ruokaa tulee valmistamisen aikana jotenkin jo liikaa haisteltua ja katseltua. Ruoan idea ikäänkuin ehtii jo väljähtyä? Toisen tekemä ateria säilyttää riittävän arvoituksellisuutensa ja maistuu erityisen hyvälle. Valmiin aterian äärelle pääseminen on harvinaista herkkua, jota osaa arvostaa sen osuessa kohdalle.

Rakastan leipomista, mutta ruoan laittaminen arkena on useimmiten välttämätön paha. Ja ruoanlaittohommaahan riittää, sillä Kuopukselle ei valmisruokaosastolta löydy oikeastaan mitään syötävää pakasteranskalaisia lukuunottamatta, ja niiden syömäkelpoiseksi määrittelystä voi olla montaa mieltä. Ruokaa on siis jaksettava veivata aina ja miten väsyneenä tai kyllästyneenä hyvänsä, kun valmispinaattilettuoptiota ei ole.

Ruokavalion ollessa niinkin rajattu kuin Kuopuksella tällä hetkellä on, ei voi tietenkään olettaa, että hänelle sopivaa syötävää olisi useinkaan saatavilla kodin ulkopuolella liikuttaessa. Olemmehan itsekin usein sekaisin allergiaselvittelyiden suossa ja ruoka-aineita tuntuu tippuvan pois yrityksenä saada toisia takaisin, eli lasta oireettomaksi, jotta luotettava altistaminen olisi mahdollinen. Siksipä ruoalla on nähdäkseni liiankin iso ja useimmiten stressaava sävy arjessamme. Sopivien ja sopimattomien, täyspainoisten, puhtaiden ja vielä maisuvien ruokien miettiminen aiheuttaa melkoisesti päänvaivaa. Ja rehellisyyden nimissä, usein uunissa paistuvat ne ranskalaiset.

On täyttä juhlaa päästä aterioimaan valmiiseen pöytään. Erityisen upea on tilanne, jossa läheinen on ottanut asiakseen kysellä mitä lapsostemme ruokavalioon sisältyy ja valmistanut tämän mukaisen aterian. Se on yksinkertaisesti mahtavaa. Eilen viimeksi pysähdyin jälleen pohtimaan yhdessä syömisen merkityksellisyyttä palatessamme isänpäivän sukuloinnilta. Palauduimme reissulta erittäin hyvin syöneinä ja ylläpidettyinä, kuten aina. Kiitos maailman ihanimman Maalaiskummilan ja Vaarin, kotona iltapalalla nautittiin vielä Vaarin kalastamaa kuhaa ja Kummin Esikoisen kanssa leipomia maidottomia, luontaisesti gluteenittomia ja maissittomia karjalanpiirakoita. Voi onnen päivää!

Tähtihetkiä on myös se kun Ukki, ken ei ennen ikinä laittanut ruokaa, on opetellut tekemään koko perheelle sopivia herkullisia ruokia, jotka odottavat höyryävän lämpiminä rämpäistessämme paikalle väsyneinä ja nälkäisinä. Tai se kun äitini vaatii kylään junalla tullessaan tuoda toisesta kaupungista asti laukussaan raahaten valmiiksi tekemäänsä ja pakastamaansa ruokaa. Ja marjoja. Ja mehuja. (Mummilaan kokkauksien äärelle pääseminen on vielä kokonaan oma lukuna – hän on nimittäin jokseenkin taitava ruoanlaittaja.)

Arvostankin näitä läheisten järjestämiä ”valmiiseen pöytään” hetkiä suuresti paitsi niiden konkreettisen avun ja ilon vuoksi, myös siksi, että koen ne välittämisenä osoituksina. Ruoka on niin paljon muutakin kuin vain polttoaine. Yhdessä syömisellä on valtavan iso emotionaalinen merkitys nimenomaan jakamisen ja yhteisyyden kannalta. Kun joku näkee vaivaa tehdäkseen yhdessä nautittavan aterian se on aidosti merkityksellistä ja lämmittää mieltä pitkään. Juhla-ateria voi olla vaikka kauniisti aseteltuja hedelmiä – hetken taika on siinä että ne nautitaan yhdessä.

Viime kesänä Muumimaailmassa vieraillessamme muutenkin mainioksi elämykseksi osoittautuneen teemapuiston ehdoton ja odottamaton kohokohta äiti-ihmiselle oli myös ruoka-aineallergisille vaihtoehtoja sisältänyt Mamman Keittiön buffet ja huolelliset merkinnät ruokien sisällöistä. Hyvä etten itkenyt ilosta valitessani järkevää ja lapselleni sopivaa lämmintä ruokaa linjastosta. Teki mieleni huutaa, että ”tajuatteko ihmiset, että tämä perunamuussi on tehty RIISIMAITOON?!?” En ihan voi mennä takuuseen, etten onnespäissäni niin tehnytkin.

Screen Shot 2016-11-14 at 15.34.15.png
Kuvankaappaus Muumimaailman sivuilta

Ajantaju

Miltä aika tuntuu? Kesällä sain käydä kiinnostavan keskustelun ystäväni kanssa hänen hyvin voimakkaasta suuntavaistostaan ja kokemuksellisesti merkittävästä tarpeestaan hahmottaa oma fyysinen sijaintinsa aina mielessään ikään kuin kartalla suhteessa tiettyihin kiintopisteisiin. Uskoisinpa, että tässä on jotain samaa kuin ajantajussa ja tarpeessa hahmottaa missä kellon ajassa milloinkin mennään, vaikka tiedolla ei juuri silloin olisi relevanttia merkitystä.

ajantaju2

Toimintaterapiassa aikaan ja paikkaan orientoitumisesta puhutaan usein mielenterveyden ja erilaisten neurologisten tilojen yhteydessä. Ajantajun tavoitteellista ja hetkellistä menettämistä edustaa kunnon flow-tilaan pääseminen tai esimerkiksi meditaatio. Hetkellinen ja tarkoituksellinen ajantajun menettäminen on siis miellyttävä ja täysin eri asia kuin esimerkiksi sairauden aiheuttama häiriö orientaatiossa, jonka täytyy olla kokemuksena usein hyvin ahdistava. Käykö teille esimerkiksi joskus niin, että heräätte hyvin syvästä unesta johonkin ulkoiseen tekijään, ettekä meinaa millään saada kiinni siitä missä, miksi ja miten teidän pitäisi olla? Kamala tunne.

ajantaju

Ajatus ajasta heräsi taas kun kelloja siirrettiin talviaikaan. Pelkäämme aina aamuvirkkujen lapsiemme rytmien sotkeentuvan niin, että lopulta päädymme heräämään neljältä aamuyöllä, mutta ihmeen kaupalla rytmit yleensä ovat tasoittuneet hyvin nopeasti perinteiseen kello viiden-kuuden aikoihin ylös rytmiin. Mystistä on kuitenkin, että vaikka laittaisimme lapset nukkumaan seitsemältä tai kymmeneltä illalla, he punkevat ylös kukonlaulun aikaan. Miksi?

Terveyskirjaston artikkelissa Vuorokausirytmi ja unen säätely todetaan, että vuorokauden ajan hahmottamisessa osansa on sisäisellä hermostollisesti säädellyllä systeemillä (sirkadiaaninen järjestelmä) ja homeostaattisella säätelyllä:

 Jotta keskuskellon toiminta olisi täsmällistä, on sen saatava säännöllisesti aikamerkki. Luonto tarjoaa monenlaisia signaaleja, joita sisäinen kello voi tarvitessaan käyttää käyntinsä tahdistamiseen. Aikamerkit voivat tulla myös kehon sisältä. Ulkoisista tahdistajista voimakkain on valon ja pimeän vaihtelu. Päivän ja yön vuorottelu on ihmiselle luontevasti voimakas aikamerkki, jonka perusteella kehon keskuskello voi päivittäin tahdistaa toimintansa. Muita aikamerkkejä sisäiselle keskuskellolle ovat muun muassa yksilön tietoisuus ajasta, säännölliset aterioinnit sekä rutiininomaiset heräämis- ja nukkumaanmenoajat aamulla ja illalla.

Tämä selittää sen, miksi pienenkin vauvan kohdalla toistuvat rutiinit ovat tärkeitä. Ne tuovat paitsi ennakoinnin tunnetta myös antavan lapsen ”keskuskellolle” vihjeen siitä, milloin lapsen on (olisi) aika nukahtaa. Lapsen kyky hahmottaa ajan käsitettä abstraktisti alkaa kehittyä kunnolla ilmeisesti vasta kouluiässä. Miten lapsi tätä ennen hahmottaa aikaa? Pieni lapsihan elää täysin ja täysillä hetkessä. Tulevaisuudessa odottavat asiat täytyy konkretisoida, jotta lapsi kykenee hahmottamaan mistä on kysymys. ”Mummi tulee, kun olet nukkunut kaksi yötä.”

Apuna ajan hahmottamisen opettelussa, rutiineiden ylläpitämisessä ja tulevista asioista puhumisessa voi muuten käyttää esimerkiksi mainioita Mun viikko ja Mun päivä – magneetteja. Meillä Mun päivä – magneetteja on käytetty esikoisen kanssa ja nykyään kaavailtu käytettävän niin, että viikkorutiini on laitettu esikoisen aktiviteetteja ajatellen ja päivän aktiviteetit valitaan kuopuksen kanssa isommista Mun päivä – magneeteista lähinnä keskittyen rutiinien sijaan päiväkohtaisesti kivaan tekemiseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miten vaikeaa tämän totaalisen hetkessä eläjän sielunmaisema onkaan muistaa, kun aikataulu painaa päälle ja pieni tutkimusmatkailija ihastelee hienoja keppejä/ lehtiä/ roskia/ lätäköitä/ lunta/ kiviä/ lintuja, bongailee hyviä kiipeilypaikkoja ja ei vain yksikertaisesti kykene liikkumaan paikasta A paikkaan B, sillä elämä on aivan liian mielenkiintoista ja tutkittavaa riittää.

Kun siinä tuskissaan alkaa vaikeroimaan ja äyskimään, että nyt kuhniminen seis me myöhästymme, mitä se oikeastaan tarkoittaa lapselle? Ja viedäänpä ajatusta hieman pidemmälle: missä me oikeastaan olemme, kun olemme myöhässä?

perheesta_kuvitus2

Noin vuosi sitten Helsingin Sanomien tiedeosiossa oli ajasta Marcus Chown artikkeli, joka teki fysiikasta mitään ymmärtämättömäänkin ihmiseen vaikutuksen mielenkiintoisuudellaan. Artikkelissa todetaan, että ai­ka ei ole si­tä, mi­tä me ku­vit­te­lem­me sen ole­van, se ei liiku eteenpäin tai taaksepäin, mutta on valon nopeuden vuoksi sidoksissa välimatkaan:

And­ro­me­da-ga­lak­si, etäi­sin pal­jain sil­min näh­tä­vis­sä ole­va koh­de, nä­kyy sel­lai­se­na kuin se oli esi-isiem­me pys­ty­ih­mis­ten us­kal­tau­tues­sa en­si ker­ran Af­ri­kan sa­van­neil­le 2,5 mil­joo­naa vuot­ta sit­ten.

It­se asias­sa me eläm­me maail­man­kaik­keu­des­sa, jos­sa on nel­jä ai­ka-ava­ruu­den ulot­tu­vuut­ta. Ku­kin ai­ka-ava­ruu­den nel­jäs­tä ulot­tu­vuu­des­ta on luon­teel­taan ava­ruu­del­li­nen. Se tar­koit­taa, et­tä ai­ka-ava­ruus on kar­tan luon­tei­nen, to­ki ne­li­ulot­tei­sen kar­tan, mut­ta kar­tan kui­ten­kin. Ja ai­van ku­ten New York, Los An­ge­les ja Grand Ca­nyon ovat si­jain­ti­paik­ko­ja maa­pal­lon kar­tal­la, ovat al­ku­rä­jäh­dys, Maan syn­ty ja maail­man­kaik­keu­den lop­pu­mi­nen paik­ko­ja ai­ka-ava­ruu­den ne­li­ulot­tei­sel­la kar­tal­la.

Sa­maan jouk­koon kuu­lu­vat kaik­ki elä­mä­si ta­pah­tu­mat. Tä­mä tar­koit­taa Ein­stei­nin mu­kaan si­tä, et­tä men­nyt, ny­ky­het­ki ja tu­le­va ovat kaik­ki ole­mas­sa sa­ma­nai­kai­ses­ti.

Huh. En varmasti ymmärrä tätä aikaulottuvuusasiaa sinne päinkään, mutta koen tuon viimeisen lauseen hirvittävän lohdullisena ajatuksena. Kaikki olemiseni kokonaisuudesta on nyt, menneisyydessä ja tulevaisuudessa. On jotenkin kovin rauhoittava ajatus, että tuleva, menevä ja oleva ovat saman todellisuuden eri kerroksia.

Mitäpä siis, jos lopettaisin kiirehtimisen ei mihinkään ja varaisin esimerkiksi siirtymisiin enemmän aikaa kohdata pienen ihmisen ihmeitä. Kaikki on tässä.

dsc_0440

Suutarin lasten kengät

Olen ammatiltani toimintaterapeutti. Voisi siis olettaa, että meillä askarrellaan ja vähintään huovutetaan joka toinen päivä strukturoidusti ja kehittävällä otteella. Noooooo ei. Itse asiassa lasten kädentaidolliset harrastukset ovat rajautuneet aika tarkalleen muovailuvahaan ja piirtämiseen. Ja muovailupuolikin on vankasti lasten isän toteuttamaa.

askartelu2_perheesta Pienten lasten kanssa askarteluhan voi olla ihanaa, mutta meillä se tapaa eskaloitua enemmän tai vähemmän kaoottiseksi, jos toteutan sitä yksin poikien kanssa. Kolmevuotias on niin valtavan tohkeissaan ja innoissaan, että sählää armottomasti, mutta tahattomasti. Hänen kanssaan askarteleminen kahden on mukavaa, kun ehtii oikeasti vähän ohjaamaan toimintaa ja olemaan läsnä.

Haasteen tälle asettaa pienempi puolitoistavuotias tahtoihminen, aka Demolition Man, ken on sen asteen kaaoksen tuottaja, että askerteluhommissa keskittyminen tahtoo mennä remonttitarpeen minimoimiseen. Tämä sankari nimittäin kun askartelee niin tulosta syntyy, maalit kaadetaan, kynät lentelevät ja auta armias, jos hänen ilmaisuvoimaansa rajoitetaan, niin palautteena on välitön sielua viiltävä kirkuminen.

Hänenkin kanssaan kahden puuhailu olisi helpompaa, kun rajoittaisi esimerkiksi välineiden määrän minimiin ja keskittyisi vain hänen tekemiseensä, mutta toki esikoistakin täytyy auttaa. Eli tämä pienten taitelijoiden simultaanisien tarpeiden kombo tekee toiminnasta hieman ..eh kuormittavaa äidille 😀  Joten ei, meillä ei ainakaan vielä ihan joka päivä kaiveta paskartelupakkia esille.

askartelu4_perheesta

Nostan hattua tässäkin asiassa varhaiskasvatuksen ammattilaisille, jotka hanskaavat ison lauman pieniä ihmisiä maalien äärellä. Miten ihmeessä te teette sen??? Toki tekemisen dynamiikka on aivan eri, kun on ohjaamassa toimintaa ammatillisessa mielessä esimerkiksi terapeuttina. Itse työskentelen kuitenkin elämän ehtoopuolelle ehtineiden asiakkaiden toimintaterapeuttina, eli siinäkään suhteessa en voi verrata omien lasten kanssa touhuilua ammatilliseen kokemukseen.

askartelu6_perheestaPiipahdus Tigeriin tuotti inspiraation yrittää jälleen, sillä tältä reissulta mukaan tarttui  muovailumassaa, itse maalattavia palapelejä ja läikkymättömiä sivellinkuppeja muutamalla lantilla. Kotona kaulin muovailumassasta levyn, josta tein muotilla pyöreitä ”kolikoita” esikoisen avustamana sekä muutaman isomman levyn. Massa oli seuraavana päivänä maalattavan kuivaa, joskin paksummat laatat ottavat enemmän aikaa kuivuakseen kokonaan.

askartelu_on_perheestaLapset maalasivat pyörylöitä vesiväreillä. Tässä uudet sivellinkupit osoittautuivat niin kiinnostaviksi, että he olisivat halunneet maalata vain siveltimien puhdistusvedellä. Seuraavalla kerralla täytyykin siis sekoittaa värit suoraan purkkeihin. Maalaaminen toteutettiin aamulla kätevästi ennen aamupesuja, niin että kun värisessioista oli selvitty, marssitin pojat suoraan kylpyyn. (Ammeesta voi erottaa edelleen sinisen häivähdyksen.) Kuopus maalasi vaippasiltaan ja tämä oli varsin toimiva valinta hänen mm. kaataessa yhden sivellinpurkeista ylösalaisin päälleen.

askartelu7_perheestaIsompiin laattoihin ja palapeliin painoimme poikien kämmenten jäljet. Pienemmistä pyörylöistä on tarkoitus tehdä jääkaappimagneetteja, jahka jostain onnistun löytämään irtomagneetteja. Ja hei, jos maalaushommat eivät vielä innosta, massaahan voi värittää myös vaikkapa tusseilla!

Ps. Lisää askerteluvinkkejä isänpäivään löydät esimerkiksi Emilian aitta DIY-blogista!

askarelu3

Allergiaystävällinen joulukalenteri

Joulukalenteri on vähän samankaltainen tuikitärkeä turhake kuin vappupallo. Molemmat ovat merkittäviä hankintoja vuoden kierrossa ja niiden kohdalla intoudun itsekin muistaen lapsuuden ilon kyseisistä artikkeleista. Omaksi lapsuuden suosikikseni muistan maatila-joulukalenterin, josta luukkujen takaa löytyi muovisia eläinfigureja. Aivan mahdottoman hienoa. Tämä oli 90-luvun alkupuolta, joten silloin nämä leluilla täytetyt joulukalenterispektaakkelit eivät kaiketi olleet niin yleisiä kuin nykyään.

Jos lapsia on perheessä useita, voi karmean hintaisten lelukalentereiden hommaamisen kustannukset nousta kohtuuttomiksi. Esimerkiksi Tiger myy varsin huokeaan hintaan luukkukalenteria, jonka saa täyttää mielensä mukaan. Facebookin kierrätysryhmistähän voi tiedustella, jospa ihmisillä pyörisi nurkissa pientä tilpehööriä, josta haluaisivat luopua suklaalevyä tms pientä korvausta vastaan.

Suklaakalentereiden ollessa kaiketi normi nykypäivänä, tämä nostaa monessa ruoka-aineallergiaperheessä kysymyksen mistä löytää kaiketon kalenteri. Viime vuonna allergista kuopusta imettäessä olin imetysdieetillä ja testasin itse Ruohonjuuresta löytämääni Moo Free – suklaakalenteria. Oli oikeasti tosi hyvää suklaata, joka pesee heittämällä peruskalentereiden maidolliset versiot. Nykyään kyseistä kalenteria saa kuulemani mukaan myös isoimmista marketeista, mutta ainakin luontaistuotekaupoista tai niiden verkkokaupoista tuotetta on saatavilla joka niemen notkoon. Tuotteen ainesosalista on ilahduttavan lyhyt, joten tämä todennäköisesti sopii useimmille herkkusuille.

Koska pojat ovat vielä sen verran pieniä, ei jokapäiväinen (aamuinen?) suklaan syöminen tunnu oikein hyvältä idealta. Kovana Muumien ja kirjojen ystävänä intouduin itse kun näin marketissa massiivisen Muumikirjajoulukalenterin. Pojat puolestaan sekosivat Lego-kalenterin nähdessään, mutta pieniä osia sisältävät kalenterit eivät tule vielä tukehtumisriskinkään vuoksi kyseeseen (etteinytvaansattuismitään).

piu-ja-ormo4

Lopullinen ostopäätös syntyi kun törmäsin Ipanaisella mainioon Piun ja Örmön joulukalenteriin, jota esimerkiksi Oodia verkkokaupassa kuvaillaan seuraavasti:

Joulukalenterin tehtävävinkit toimivat inspiraationa vanhemmille joulukuun puuhia miettiessä. Se kannustaa nauttimaan joulusta ja jouluvalmisteluista lapsen kanssa ja perheenä. Yhdessä tekemällä ja kokemalla, sekä rakentamaan yhdessä omia jouluperinteitä. Tehtäväkortit muodostavat palapelin ja jouluaattona niistä voi rakentaa yhden suuren kuvan. Pakkaus sisältää 30 tehtävävinkin lisäksi 24 tehtäväkorttia, joulutarinan, 24 tarraa, 24 värityskuvaa ja joulukalenterin ripustusvälineet.

piun-ja-ormo3

Kalenterista löytyy vielä hieman nihkeänlaisesti tietoa Googlettamalla, mutta jostain muistaisin nähneeni, että materiaali on ainakin suunniteltu ja painettu Suomessa. Joka tapauksessa – tässä on taatusti allergiaystävällinen ja krääsävapaa joulukalenteri, joka ohjaa touhuamaan ja valmistelemaan joulua yhdessä. Aivan mahtavaa. Kaiken lisäksi kalenteri on ainakin omaa esteettistä silmääni miellyttävä.

piu-ormo

Meillä on muutto kuun vaihteessa ajankohtainen, joten enpä malta odottaa että saan tämän uuteen asuntoon viriteltyä ja pääsemme puuhastelemaan poikien kanssa. Muuttorumban tietäen saattaa hetki mennä, että puuhailuhin liikenee aikaa, mutta onneksi kalenterin tehtävät voi ajoittaa oman mielensä mukaan. Ei siis mitään piparinpaistosessioita joulukuun ensimmäisiin päiviin ;D

 

Talvipukeutumisesta

Talven rysähtäessä niskaan sääala tuntuu niin järkyttävän kylmältä (kyllä, -2°C voi tuntua järkyttävän kylmältä), että kaupunkihepeneillä voi nakata pulua. Voi kunpa aikuisten toppahaalarit tulisivat muotiin. Joka vuosi uhkailen hankkivani pilkkihaalarin, mutta vielä ei ole pokka riittänyt. Jospa tänä vuonna?

Kuulun valitettavasti niihin ihmisiin, joiden termostaatissa ei ole paljoa joustovaraa, eli saman tien kun lämpö laskee alle 20°C varpaani alkavat sinertää. Perheytyminen onkin tuonut karderoobiini vaatekappaleen, joka muutamia vuosia sitten olisi ollut nähdäkseni lähinnä vitsi. Tänään tervehdin toppahousuja, vedän ne jalkaani lämmöstä nauttien ja piut paut välitän siitä miten lihavalta, luovuttaneelta tai kotiäidiltä näytän. Arvatkaa kiinnostaako enää? Ei. Lämpö kiinnostaa. Ja mukavuus. Lämpö = mukavuus.

Kylmä.jpg

Toppahousuissa taivaltava kokonaisuuteni arvostaa myös Icebug-kenkien pitoa niin myös lämpöä. Ne ovat hurjan lämpimät kengät! Icebugeihin minut pakotti äitini odottaessani kuopusta. Oli ilmeisesti aivan varma, että kaadun mahalleni talvella kerrostalon kokoisena esikoisen perässä lyllertäessäni. Minulla oli vasta toppahousukansaan liittymisessä sulattelu kesken ja jo iskettiin nastakengät käteen. Hyvästi minuus. Ja kuten usein käy, äiti oli oikeassa. Hyvät kengät. Paljon miellyttävämpi myös ilman sitä valtavaa mahaa säntäillä jäisillä pihoilla lasten perässä, kun kengissä on pitoa.

Yhtäkaikki, vilunarka herkkähipiäinen kokonaisuuteni vihaa paksuihin talvitamineisiin ahtautumista kerros kerrokselta. Siksipä paksun toppakerroksen päälle nykäiseminen säästää kerrostamisen aikaa ja vaivaa (sitä iloa kun riittää jälkikasvun osalta kylliksi). Tuottamamme ihmistaimet ovat valitettavasti perineet äitinsä heikon kylmän keston ja erityisesti esikoinen suorastaan tärisee kylmästä välittömästi kovemmalla pakkasella, vaikka kuinka olisin mielestäni ampunut varustuksen suhteen yli. Tässä ei siis auta muu kuin turvautua paitsi siihen toppaan, niin myös sen alle tulevaan huolelliseen kerrostukseen. Seuraavassa jaan ennenkaikkea perimätietona tai muuten sattumanvaraisesti kertyneen tietouteni toimivista viluisten lasten pukemistavoista.

Ensimmäinen kerros

Ehdottomasti tärkein nyrkkisääntö on: villa suoraan iholle. Villa hengittää, lämmittää ja vie kosteutta iholta. Villakerrastoja tehdään silkkivillaisina ja pehmeästä merinovillasta, jotka laadukkaina ja huolellisesti hoidettuna (ei kutistuneina) eivät kutita.  Talvitamineiden hommaamisessa kannattaa panostaa laatuun määrän sijaan.

perheesta_villavaatteet3
Ohut villainen lämpösukka paksujen villasukkien alle. EI PUUVILLAA!!!

Myös villavaatteiden hoitamiseen kannattaa kiinnittää huomiota, jotta ne kestävät hyvinä käyttäjältä toiselle. Villavaatteet kannattaa oman kokemukseni mukaan pestä lähes aina käsin. Erityisesti Ruskovillan luomulaatuiset ohuemmat vaatteet ovat herkkää sorttia. Villavaatteille riittää yleensä tuuletus puhdistukseen, eli vesipesua vain vaatteiden todella likaantuessa! Silloin tahrat kannattaa poistaa sappisaippualla ja vaatteet pestä esimerkiksi Sonettin villan ja silkinpesunesteellä.

Luottovaatteitamme erityisesti lapsen iholle tulevaan ensimmäiseen kerrokseen on Ruskovillan silkkivillainen kerrasto. Myös Polarn O. Pyretiltä muutama vuosi sitten ostamani merinovillainen kerrasto on edelleen erinomaisessa kunnossa, vaikka olen sen pessyt epähuomiossa muun pyykin seassa ja sitä on käytetty ahkerasti muutamaa kesäkuukautta lukuunottamatta lähes jatkuvasti molemmilla lapsilla. Erinomainen sijoitus!

villavaatteet_perheesta2
Ruskovillan merinovillainen kypärämyssy ja lapaset

Ruskovillan silkkiset ja villaiset kypärämyssyt ovat lyömättömiä lämmittäjiä. Aina paleleville käsille toimivat rukkasten alle puettavat merinovillaiset lapaset. Myös merinovillainen tuubihuivi on superkäytännöllinen vaatekappale: se toimii niin kypärämyssynä kuin huivina tilanteen mukaan ja sen peittävyyttä voi säädellä sään vaihdellessa. Merinovillaisia tuubihuiveja saattaa löytää yllättävän edullisesti isoista marketeista.

Toinen kerros

Kerraston päälle voi pukea esimeriksi villaisen haalarin, tai miksei esimerkiksi villatakin ja damaskit. Lempivillahaalarini on luhtikyläläisen Sirpan kotikutomon valmistama Pyry-merkkinen villahaalari (haalarit alla olevassa kuvassa oikealla), jotka lämmittävät jo pelkästään mahtavan retrohenkisellä suloisuudellaan. Haalarit istuvat hyvin lapsen päälle ja sallivat vielä seuraavan kerroksen lisäämisen. Villahaalarin päälle lisättävänä kerroksena viluisella esikoisellamme toimii kovalla pakkasella fleecehaalari, mutta miksei myös toinen villainen haalari olisi hyvä. Esimerkiksi Kivatilta ja Ruskovillalta löytyy paksumpaa villahaalaria (kuvassa vasemmalla).

villavaatteet_perheesta
Mummin kutoma villatakki ja damaskit, isomummon kutomat villasukat

Nahkarukkaset ovat omasta mielestäni talvihanskojen aatelia. Ne pitävät tuulen, ovat ehdottoman lämpimät ja oikean kokoisina, eli riittävän napakoina sallivat hyvin ulkotouhuilun eivätkä ole kömpelöt pienenkään lapsen kädessä. Kovilla pakkasilla talvirukkasiin täytyy kuitenkin mahtua sisälle merinovillainen lapanen. Esimerkiksi vanhat kunnon Elsa Pitkäset on helppo pukea lapastenkin päälle. ReimaTecin vedenpitävät rukkaset toimivat myös märemmällä kelillä pitäen kädet kokemuksemme mukaan lämpiminä ja kuivina. Myös kirpputorilta löydetyt ReimaTecit ovat pitäneet veden esimerkillisesti. Tänä vuonna otimme testiin Didriksonin talvirukkaset ja -hatun esikoisella, mutta näistä emme ole ehtineet vielä saamaan kokemustietoa kovilta pakkasilta.

perheesta_rukkaset

Kolmas kerros

Päällimmäisen kerroksen suhteen tärkeintä lienee, että teknisiä ominaisuuksia omaavia ulkovaatteita pesee mahdollisimman vähän ja harvoin, jotta ominaisuudet eivät kärsi. Pyyhi lika märällä pyyhkeellä ja pese vasta kun on todella pakko. Parhaat haalarit ovat törkeän kalliita, mutta sesonkien päätyttyä alennusmyynneistä tai kirppareilta voi tehdä löytöjä, joihin tavallisella kuolevaisellakin on varaa. Jos vesipilariarvo on muisto vain ja haalari imee vettä kuin sieni – ainahan sitä on kurahousut keksitty. Laadukas haalari todennäköisesti lämmittää ja hengittää edelleen.

dsc_0620

Hyvän haalarin valitseminen riippuu esimerkiksi lapsen ruumiinrakenteesta. Meidän rotevatekoista esikoistamme on kaikkine vaatekerroksineen aivan turhaa yrittää änkeä esimerkiksi Molon haalariin. Reiman, Polarn O Pyretin ja Ticketin haalarit toimivat hänen varteensa parhaiten. Edullisemmista talvivaatteista liputan hinta-laatusuhteiltaan positiivisesti yllättäneiden KappAhlin Kaxs Proxtec puolesta. Niitä kannattaa väijyä alennusmyynneistä ja löytää lapselleen oikeasti hyvä ulkoiluvaate edullisesti.

ReimaTec.JPGTänä vuonna kuopuksella on käytössä alennusmyynnistä bongattu ihana ReimaTecin haalari, jonka tekniset ominaisuudet vetävät äidin suupielet ylös. Saa kuopuskin joskus ylleen jotain ihan uutta 😉

perheesta_tepsut

Ja sokerina pohjalla: Tepsut. Yksinkertaisesti rakastan näitä kenkiä. Kengät valmistetaan Suomessa, materiaali on nahkaa, lämpövuori talvikengissä villaa. Kengät hengittävät, eli eivät hiosta lämpimämmälläkään kelillä, pitävät kosteutta ja ovat lämpimät paukkupakkasilla. Nauhojen ja sivussa olevan vetoketjun ansiosta ne on helppo säätää lapsen jalkaan istuviksi, pukea ja riisua. Reilu kotimainen talvimitoitus ottaa huomioon villasukkavaran. Pohja on joustava ja pitävä. Mitä muuta voi toivoa pienen ihmisen kengältä? Kohtuullista hintaa! Tepsuja myydään Hollolassa sijaitsevassa tehtaanmyymälässä noin 50-60€ hintaan, riippuen koosta ja mallista. Postitettaessa hintaan lisätään postituskulut. Kenkäparin hinta jää kuitenkin selvästi alle isojen merkkien Goretex-kenkien, joita marketit pursuavat. Täydelliset talvikengät ovat siis kaiken lisäksi kohtuullisen hintaiset.

No niin. Hiki valukoon pukijan selästä – taisteluun!