Lauantaiaamupäivä, iso kupillinen teetä keinutuolissa nautittuna, pojat ulkoilemassa isänsä kanssa ja oho: televisiosta sattuu tulemaan Koko Suomi leipoo. Ihan parasta!! Ihminen on nyt kyllä rentouden ytimessä tässä 😀 Samalla kun saa ihastella ohjelman leipureiden taituruutta, niin voi hakea inspiraatiota omiin leipomusviritelmiin.
Leipominen on terapeuttista tai vähintäänkin mielekästä toimintaa monella tasolla. Siinä saa toteuttaa luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä, tuotos tuo iloa myös muille ja käytetään lopulta ravinnoksi. Aisteista näkö, tunto ja hajuaisti saavat monipuolisesti ärsykkeitä läpi tekemisen prosessin. Erityisesti pullataikinan tekeminen hartaasti on merityksellinen juttu itselleni. Kardemumman ihana tuoksu, lämpimän pehmeä taikina ja vaivatessa pikkuhiljaa syntyvä sitko. Onnistuneen taikinan kuohkea kiinteys. Taikinan muotoilu, leivonnaisten kohottaminen, uunista nouseva huumaava tuoksu ja lopulta uunituoreesta pullasta nauttiminen yhdessä perheen kanssa on vain jotenkin niin ytimessä.
Omat isoäitini olivat taitavia leipureita ja äidiltäni olen oppinut leipomisen perusteet jo varhain. Hyvän pulla tekeminen on ollut tässä olennaisessa roolissa. Muistan, kuinka nyt jo edesmennyt hirvittävän rakas koiramme rakasti puolestaan pullaa niin hirvittävästi, että kuola valui sen suupielestä ensimmäistä herkkupalaa odottaessa. Tuoksu oli sen mielestä niin vastustamaton, ettei mikään muu ruoka tai herkku ei aikaansaanut vastaavaa reaktiota. Koira osallistui äidin kanssa leipomiseen alusta loppuun keittiössä notkuen, nojaillen jalkaan ja kerjäten makupaloja taikinasta prosessin edetessä.
Muistan myös hyvin, kuinka ala-asteikäisenä silloisen parhaan ystäväni (<3) kanssa leivoskelimme mitä milloinkin, joskus onnistuen – useimmiten emme kovinkaan hyvin. Hänenkin viisaat vanhempansa suhtautuivat huumorilla ja kärsivällisesti leipomisintoomme. Kerran tosin saimme palautetta hyvin painavasta syystä, sillä olimme käräyttäneet kakun alumiinivuoassa missäpä muussakaan mikrossa. Ihme ja kumma, mikro ei räjähtänyt tai edes muistaakseni hajonnut? Vuoka tosin hiiltyi pilalle. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita..
Nykyään ongelmanratkaisukykyä saa harjoittaa leipomisen suhteen entistä enemmän lasten allergioiden rajoittaessa perinteisten raaka-aineiden käyttöä. Poissa ovat siis vehnä sitkoineen, kuohkeuttavat kananmunat, kerma, voi ja muut maitotuotteet. Sain yllykkeen leivontablogin perustamiseen erityisesti Kuopuksen allergioiden vuoksi. Valmiita leivonnaisia, leipää tai edes jauhoseoksia, jotka sopisivat hänelle ei käytännössä ole saatavilla lainkaan, siksi kaikki on tehtävä ja kokeiltava itse.
Reseptien kehittäminen ja kirjoittaminen ylös blogiin tuntui mukavalle ajatukselle paitsi siksi, että ne ovat siellä kätevästi saatavilla jatkossa myös itselle, myös siksi, että niistä olisi mahdollisesti hyötyä myös toisille ruokarajoitteisille. Ja palautteen mukaan näin onkin käynyt. Jokainen palaute siitä, että resepti on ollut ruokavalioon sopiva ja maukas on todella merkityksellinen ja kannustaa jatkamaan reseptien tekemistä näkyväksi myös muille ”rajoittuneille” leipureille. Joten – kohti keittiötä! Tänään ajattelin kokeilla viljattoman puolukkapiirakan tekemistä 🙂
Pienten lasten kanssa askarteluhan voi olla ihanaa, mutta meillä se tapaa eskaloitua enemmän tai vähemmän kaoottiseksi, jos toteutan sitä yksin poikien kanssa. Kolmevuotias on niin valtavan tohkeissaan ja innoissaan, että sählää armottomasti, mutta tahattomasti. Hänen kanssaan askarteleminen kahden on mukavaa, kun ehtii oikeasti vähän ohjaamaan toimintaa ja olemaan läsnä.
Piipahdus Tigeriin tuotti inspiraation yrittää jälleen, sillä tältä reissulta mukaan tarttui muovailumassaa, itse maalattavia palapelejä ja läikkymättömiä sivellinkuppeja muutamalla lantilla. Kotona kaulin muovailumassasta levyn, josta tein muotilla pyöreitä ”kolikoita” esikoisen avustamana sekä muutaman isomman levyn. Massa oli seuraavana päivänä maalattavan kuivaa, joskin paksummat laatat ottavat enemmän aikaa kuivuakseen kokonaan.
Lapset maalasivat pyörylöitä vesiväreillä. Tässä uudet sivellinkupit osoittautuivat niin kiinnostaviksi, että he olisivat halunneet maalata vain siveltimien puhdistusvedellä. Seuraavalla kerralla täytyykin siis sekoittaa värit suoraan purkkeihin. Maalaaminen toteutettiin aamulla kätevästi ennen aamupesuja, niin että kun värisessioista oli selvitty, marssitin pojat suoraan kylpyyn. (Ammeesta voi erottaa edelleen sinisen häivähdyksen.) Kuopus maalasi vaippasiltaan ja tämä oli varsin toimiva valinta hänen mm. kaataessa yhden sivellinpurkeista ylösalaisin päälleen.
Isompiin laattoihin ja palapeliin painoimme poikien kämmenten jäljet. Pienemmistä pyörylöistä on tarkoitus tehdä jääkaappimagneetteja, jahka jostain onnistun löytämään irtomagneetteja. Ja hei, jos maalaushommat eivät vielä innosta, massaahan voi värittää myös vaikkapa tusseilla!