Poikkeustiloja

Kuopus syö keinutuolissa rusinoita ja kipristelee paljaita varpaitaan. Televisiossa tyynesti esiintyvä pääministeri julistaa poikkeustilan, luetteloi selviöinä pidettyjä yksilön vapauksia pois ja hoitohenkilökunnasta tulee hetkessä valtion omaisuutta.

Pieni ja näkymätön tulee ja laittaa valtiot yksi toisensa jälkeen viikoissa polvilleen.

Tilanne, johon lähiviikkojen aikana on imeydytty on jotenkin niin älytön, että on vaikeaa tavoittaa, mitä tällaisessa tilanteessa ylipäänsä tuntee. Kaikki on toisaalta juuri nyt ihan okei; terveitä ollaan ja hyllyssä on jotain ruokaa. Kuitenkin aavistus siitä, että iso aalto on tulossa ja sen tuho voi potentiaalisesti olla valtava saa aikaan tunteen, kuin rantaviiva pakenisi jalkojen alta. Vielä ei henkilökohtaisesti ole varsinaisesti syytä tuntea dramaattisesti mitään muuta kuin odotusta.

Näky autiossa ostoskeskuksessa on vähintäänkin apea. Suljettuja liikkeitä ja ravintoloita, joiden seinässä on käsin kyhättyjä lappuja, joissa kehoitetaan pitämään itsestä huolta. Teen viiden hengen viikon ruokaostoksia ja häpeän ruoan määrää ostoskärryissä. Välttelen kanssaihmisten katseita kaupassa, koska pelokkaiden katseiden kohtaaminen inhottaa.

Kevät näyttää, että käytännössä mitä vain voi tapahtua ja kaikki minkä tiesimme voi osoittautua vääräksi. Luonto näyttää, että vaikka ihminen on orjuuttanut ympäristöään piittaamatta seurauksista, luonto on vahvempi. Ihminen on vain osa eliökuntaa ja biologisia koodeja, joihin päässyt häiriötekijä on nyt päättänyt tappaa miljoonia. Tiedotus on koko ajan askeleen jäljessä. Järjestelmä on sekaisin ja virus on auttamatta sitä nopeampi.

Kodin sisällä elämä jatkuu. Syödään nakkikeittoa ja näkkileipää, katsotaan Pikkukakkosta Areenasta ja ripustaudutaan rutiineihin.

Elämä on jäälautalle rakennettu hökkeli, jota yritetään varjella huivi kasvoilla ja hanskat kädessä. Kasvosuojat ja käsidesi ovat loppu joka paikasta. Sosiaaliset askelmerkit ovat sekaisin ja yhtäkkiä sekä tuntemattomat että ystävät muuttuvat hengenvaarallisiksi, kuten itsekin.

Kaikki ovat hieman neuvottomia. Pelko velloo vatsanpohjassa ja yritys peittää sitä lamaannuttaa. Mitä tällaisessa tilanteessa kuuluisi tuntea? Pyrkimys hetkeen juurtuneesta läsnäolosta muuttuu tunteiden välttämiseksi, ja koska pelon kääriminen kelmuun ja painaminen pois mielestä vie niin paljon resursseja, kohta mikään ei tunnu enää miltään.

Viikot vierivät.

Aurinko paistaa.

Päivä päivältä ja vastoin kaikkia mallinnuksia, tilanne alkaa helpottaa. Toimenpiteet purevat ja tautitapaukset alkavat vähentyä siinä määrin, että sekin tuntuu jopa vaikealta uskoa. Vallitsee hieman unenomainen tunnelma, jossa jokin on muuttunut, mutta on vaikeaa sanoa mikä. Liikkumisen rajoitukset puretaan, poikkeustilasta siirrytään uuteen normaaliin. Näytelmän katharsis jää tulematta, koska virus on todennäköisesti kuitenkin tullut jäädäkseen.Kaikkia väsyttää huolissaan oleminen.

Kasvosuojia ja käsidesiä alkaa saamaan taas kaupasta. Ihmiset kehtaavat jälleen valittaa ja pahastua joutavuuksista. Kesä vyöryy maahan. Koittaa väliaika, varovainen voitonriemu. Ihmiset haluavat nauttia elämästä ja helteestä, syödä vesimelonia varpaat hiekassa niin, että mehu valuu pitkin vatsaa, eikä kukaan halua ajatella sairaala-alueelle maan alle perustettuja synkeitä kenttäsairaaloita tai ilmastonmuutosta, joka polttaa Siperiaa viruksen riehuessa maailmalla edelleen. Ihana kesä!

Heinäkuussa sataa ja illuusio kesäparatiisista alkaa rakoilla. Matkamuistoliikkeessä myydään pieniä kasvomaskeja, joiden kankaaseen on painettu cowboyn kuvia. Myyjä lohduttaa muovisen pleksin takaa tarmokkaasti keraamisen magneetin vahingossa pudottanutta lasta ”ei se mitään, sellaista sattuu, jatka matkaasi vain”.

Jäätelön syömisen taustalla väreilee ajatus: kenties keväinen olikin vasta ensimmäinen näytös. Kenties näytös, jossa asioita tapahtui ja ei tapahtunut osoitti tapamme selvitä, vaikka pääministerin puhuessa silmissään häivähtäisi jälleen ennakoiva suru.

—-

Kohta vuosi Pikkusiilejä

”Jotta öiden ei tarvitsisi olla niin pitkiä ja päiviin mahtuisi enemmän iloa.”

Parisen vuotta sitten aloimme Lapsen tyhjä lautanen -blogia kirjoittavan Raisan kanssa  miettimään, kuinka voisimme kantaa kortemme kekoon poikkeuksellisen itkuisten vauvojen perheiden auttamiseksi ja allergiaelämään liittyvien seikkojen tietoiseksi tekemiseksi.

Pitkähkön suunnitteluvaiheen jälkeen kokosimme pienen ryhmän sisällöntuottajia ja viime elokuussa Pikkusiilit olivat valmiita astumaan julkisuuteen. Vuosi Pikkusiilien parissa on ollut vaiherikas ja palailin nyt mielessäni siihen mistä lähdettiin. Kirjoitin hetkeä ennen Pikkusiilien lanseerausta seuraavalla tavalla Facebook-seinälleni.

”Edeltäviä vuosia ovat sävyttäneet monenlaiset ilon ja onnen hetket. Oman juonteensa elon tielle on kuitenkin tuonut lastemme allergiaoireilu, jossa meidän perheidemme onni on ollut se, etteivät oireet ole henkeä uhkaavia. Lasten kivun ja oireiden kanssa valvominen, selvittely ja hoidon sekä ymmärryksen edestä taisteleminen ovat olleet yhtä kaikki raskaita kokemuksia, jotka ovat jättäneet jälkiä, joita korjataan pitkään.

Nyt olemme rakentamassa asiaan liittyen aluksi sosiaaliseen mediaan painottuvaa väylää lisätä tietoisuutta näistä asioista, ja pyydämme apua, just sulta. Huomenna, kun lanseeraamme projektin, vaikka asia ei suoranaisesti sinua koskettaisikaan tai edes kiinnostaisi liiemmin, painaisitko ”Tykkää”? Koska olemme liikkellä kengännauhabudjetilla, jokainen tykkäys, jako ja puskaradion toteuttama vinkkaus tuo asialle näkyvyyttä.

Syvä toiveemme on, että kipeiden ja itkuisten lasten vanhemmilla olisi matalampi kynnys hakea ja ennen kaikkea saada apua itkuisuuden syiden selvittelyyn ja sen kanssa pärjäämiseen. Jotta öiden ei tarvitsisi olla niin pitkiä, ja päiviin mahtuisi enemmän iloa.”

20190903_152939

Pääasiallinen tavoitteemme Pikkusiilien suhteen on ollut lisätä ymmärrystä esimerkiksi refluksin, koliikin ja/ tai allergioiden vuoksi kuormittavaan arkeen liittyvistä tekijöistä ja täten edistää ilmapiiriä, jossa perheet kohdataan niin arjen sosiaalisissa tilanteissa kuin vastaanotoilla paremmin. Pikkusiilit saivat hyvän vastaanoton, joka kieli siitä, että tarvetta on. 

Viime syksynä Pikkusiileissä nostimme esiin voimakkaasti muun muassa vertaistuen voimaa ja erilaisia lapsiperheille vertaistukea tuottavia tahoja. Tapetilla olivat myös vanhempien jaksamiseen liittyvät tekijät, muun muassa oman jaksamisen hoitamisen merkitys sekä se, että apua on haettava silloin, kun tilanne on kuormittava ja voimat ovat vähissä. Feedissämme ovat näkyneet myös muun muassa syömisen haasteisiin liittyvät sisällöt, kiitos Pikkusiilit yhteisöön kuuluvan moniosaaja lasten toimintaterapeutti Annukka Moilasen.

Vain kolmen raaka-aineen Pikkusiilin piparit ylittivät joulukuussa uutiskynnyksen ja veivät samalla allergia-arkeen liittyviä haasteita yleiseen tietoisuuteen Iltasanomissa. Keväällä aloitimme Pikkusiileissä keskustelun imetysdieeteistä Annukan annettua haastattelun aiheesta KaksPlus-lehdelle. Tällöin kävin läpi itse Käypä hoito -suosituksen tutkimuksia ja kyseenalaistin sitä mihin käsitys siitä, että imettävän äidin eliminaatiodieetti ei voisi auttaa perustuu.

Keväällä koko maailmaa kohdannut pandemia sotki myös Pikkusiilien elämää ja olemme tahoillamme pyrkineet toipumaan kuormittavan koronakevään jäljiltä. Nyt siilit ovat jälleen heräilemässä horroksesta ja olemme pohdiskelleet, kuinka erilaiset tekijät, kuten hoidon saatavuus, allergioiden kustannukset ja sosiaalinen taakka eriarvoistavat allergiaperheitä ja kuinka näistä asioista olisi syytä puhua myös suljettujen vertaistukiryhmien ulkopuolella. Näistä tulossa myöhemmin lisää!

Edelleen syvä toiveemme on, ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä turhaan, jos apua on saatavilla ja ettei kukaan jäisi yksin, kun samassa tilanteessa on tuhansia muitakin. 

Löydät Pikkusiilit Instagramista ja Facebookista. Tervetuloa seuraamaan, keskustelemaan ja pohtimaan –  vinkkaathan tileistä myös ystävälle, joka painii aihepiirin kanssa.

pienten_puolella
Yhdessä olemme enemmän

Äitien Aarteet – löytöjä Vekarakirppiksellä

Vauvojen saaminen on siitäkin jännää puuhaa, että siinä kehon ulottuvuudet mullistuvat vuoden ja oikeastaan myös odottamisen jälkeisen vuoden sisällä metkasti ja melko radikaalisti useita kertoja. Milloin tavaraa on järjenvastaiset määrät vyötäröllä, milloin takapuolessa, milloin rinnoissa, naamassa, kaikissa edellä mainituissa (loppuraskaus) ja lopulta ei missään niistä (koska imetys).

IMG_20170923_103307_238
Raskaus osa III. Kun varpaat vielä näkyivät.

Kun keho on tämän rallin viimeisimpien vuosien aikana käynyt läpi kolme kertaa, sitä on sitten kaapit täynnä vaatteita, joiden istuvuuden kanssa on melkoisia haasteita. Kierrätys vastaa siis paitsi tarpeeseen saada kiertoon niitä sopimattomaksi jääneitä vaatteita, myös löytää jotain päälle pantavaa metamorfoosin tässä vaiheessa, kun lapsi on saatu ulkoruokintaan, mutta raskauskiloja roikkuu vielä mukana.

Vekarakirppis on mahtava paikka, josta suuri osa poikien vaatteista on kotiimme tiensä löytänyt ja eteenpäin matkaansa jatkavat. Heinäkuussa kirpparilla vietetäänkin Äitien Aarteet viikkoja! Äitien aarteet -kampanja merkitsee sitä, että lastentarvikkeiden ja -vaatteiden lisäksi myyntiin voi asettaa myös omia vaatteita ja pientavaroita.

Heinäkuussa kannattaa myös hyödyntää kesätarjous, jossa kaikkiin viikon varauksiin kuuluu kaksi veloituksetonta lisäpäivää. Varaamalla kaksi viikkoa saat siis neljä ilmaista lisäpäivää. Pöytiä on tätä kirjoittaessa vielä muutamia jäljellä, joten HOP HOP! Pyöräytäpäs kaapit reilaan jo nyt kesällä, niin syksyllä metatyötaakka ei hapota ihan niin pahasti 😉

 

Vekarakirppis:

Helsingin suurin ja vanhin lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden kierrätyspaikka, joka sijaitsee Kumpulassa osoitteessa Intiankatu 20 vilkkaasti liikennöidyn Kustaa Vaasantien varrella. Oven vieressä oleville bussipysäkeille karauttaa busseja jatkuvana virtana.

Vekarakirppis pitää ovensa auki koko kesän, joten sinne kannattaa ehdottomasti suunnata lasten kanssa tekemään löytöjä. Lapsille löytyy leikkipaikka ja kirpparilta löytyy pientä purtavaa sekä kahvia shoppailun uuvuttamille vanhemmille. Varoituksena todettakoon, että täällä leijuu usein petollisen houkutteleva vastapaistettujen korvapuustien tuoksu.. 😛

Yhteistyössä: Vekarakirppis

 

 

SaveSave

Ikimuistoiset ensimmäiset

Aaah, vauvavuosi. Ihanaa leppoisaa varpaiden laskemista ja huumaavaa vauvan tuoksuttelua ❤ Päivät täynnä muistorikkaita hetkiä, joita on kiva sitten kiikkustuolissa lapsenlapsille kertoilla! Paitsi, että niistä ei muista mitään.

Jostain kumman syystä muistot ainakin meidän kahden ensimmäisen allergisen pienokaisen vauvavuodesta ovat hyvin hataria. Ja voi tosiaan olla, että ei tämän kolmannenkaan ensimmäisestä vuodesta kovin selkeitä muistoja jäisi, jos ne pelkän muistelun varaan jätettäisiin! Siksipä on ensi sijaisen tärkeää kirjata niitä juttuja ylös. Kynä sauhuamaan aina kun mahdollista, ota paljon kuvia ja videoita!!! Älä. Laista. Tästä. Se vauvuus ja vauvuusaika on niin ainutlaatuista, että haluat palata siihen uudestaan ja uudestaan myöhemmin. Se vilahtaa silmän räpäyksessä ohi, vaikka se yön pikkutunteina ei siltä tuntuisi. Usko minua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuvitusta Pienen oma kirja -kirjasta (Outi Virtanen)

Kirjaamista muuten puoltaa myös se, että vauvakirjaan tavataan kirjoittaa ylös juurikin ne kivat jutut ja hetket. Jos vaikka vauvavuosi olisikin osoittautunut vanhemmille kaikkea muuta kuin puuteriseksi (öiset heijailumaratonit, väsymys, kaoottisuus, parisuhteen koitinkivet, identiteettikriisit… mitä näitä nyt on), on se vauva iki-ihana ja ainutlaatuinen joka tapauksessa. Ensimmäisen vuoden kehitys on ällistyttävää, iloa täynnä ja ansaitsee tulla raportoiduksi! Vauvakirjan avulla niihin hyviin hetkiin on mahdollista keskittyä ja uppoutua myöhemmin uudestaan ja uudestaan. Sen avullahan voi oikeastaan muistaa raskaankin vauvavuoden uudestaan niiden hyvien juttujen kautta.

Ja hei! Eiväthän ne ainutlaatuiset ensimmäiset siihen ensimmäiseen vuoteen pääty! Outi Virtasen (Sokru) kirjoittama ja kuvittama Pienen oma kirja – Muistoja ensi vuosistani (Kirjapaja) loistaa juurikin tässä, sillä kirja jatkaa eloaan myös sen maagisen vauvavuoden jälkeen aina kouluikään saakka.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuvitusta Pienen oma kirja -kirjasta (Outi Virtanen)

Kirjaan voi tallentaa muistoja matkustelusta, lapsi voi kirjoittaa tarinoita, lempiasioitaan ja kertoa esimerkiksi taidoistaan. Kirjassa itseäni viehätti sisällöllisesti myös mukavan arkea arvosta ote, kuten kohdassa ”Omia tärkeitä ekoja kertoja”, johon voidaan muistella koska on matkustettu ensimmäisen kerran bussissa, käyty saunassa, uimassa jne. Kirjan kuvitus on lyömättömän ihana, kuten kuvista voi havaita! Olen kovin mieltynyt Outin kuviin ja teoksia löytyy meiltä useammastakin huoneesta (lue lisää täältä).

Pienen oma kirja on kaunis ja pitkään ilostuttava lahja joko omalle lapselle, lapsenlapselle, ystävälle, odottajalle tai kummilapsen perheeseen. Suosittelen lämpimästi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraa Perheestä -blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

(Pienen oma kirja – muistoja ensi vuosista: kirja saatu)

SaveSave

Temppu ja kuinka se tehtäisiin

Kävin eilen ensimmäisen kerran kolmannen lapsemme syntymän jälkeen jossain ilman vauvaa. Pumppasin maidot jääkaappiin ja jännitin (turhaan) hyväksyykö juniori appeensa silikonisen tutin kautta. Kiukuttelin varmuuden vuoksi miehelle ennen lähtöä jännitystäni, joten sabotoin näin mahdollisuuteni lähteä hyvällä mielellä. Priceless.

Olin nähnyt trailerin vasta ensi-iltaan tulleesta elokuvasta Tully ja elokuva näytti paitsi melko ajankohtaiselta myös hauskalta. Pyysin mukaan niin ikään kolmen pienen lapsen äidin naapurista ja varauduimme mukavaan ja virkistävään elokuvakokemukseen. No ihan sitä emme saaneet. Teatterista poistui kaksi jokseenkin ahdistunutta naista. Toinen meistä koki erityisen raskaaksi elokuvan alun, toinen lopun. Kokemus on luonnollisesti katsojan silmissä, mutta yhtä kaikki itselleni jäi melko valju olo elokuvasta. Olo jota en saa oikein karistettua päältäni. En voi juurikaan ruotia elokuvan juonta pilaamatta sitä, joten kannattaa siis katsoa itse ja vetää omat johtopäätökset siitä.

En ole ihan varma kenelle elokuva on suunnattu. Se kourallinen naisia, jotka elokuvaa olivat asettuneet katsomaan sunnuntaisena iltana, ei tuntunut mitenkään ilahtuneelta tai virkistyneeltä kokemuksen jälkeen. Teatterissa oli pysähtynyt, ehkä hieman surullinen tunnelma. Elokuva ei antanut vastauksia tai oikeastaan kysymyksiäkään, ei katharsista tai selitystä. Mutta ehkä siinä olikin juuri sen pointti.

Individualistisen kulttuurin deprivaatikokeessa, jota äitiydeksi kutsutaan, identiteetti räjähtää viimeistään synnytyssalissa pirstaleiksi, jos integriteetilläsi pyyhitään lattioita (lue lisää obstetrisesta väkivallasta esim. täältä). Sen, että sait elävän lapsen syliisi tulee pyhittää kaiken jota koit ja jota tulet kokemaan, olkoonkin se vaikka kuinka sanoinkuvaamattoman hirveää, nöyryyttävää tai kivuliasta. Ja tavallaan itsekin koet näin, koska kiitollisuus lapsesta on niin ylitsevuotavan valtava. Mutta se ”entinen minäsi” ei kuitenkaan osaa välttämättä hävitä rimpuilematta ja rakentuu asetelma, jossa et tiedä enää oletko lintu vai kala. Jollain tavalla muutut näkymättömäksi tai et enää tunnista sitä mitä presentoit.

Valitset ja teet niin tai näin, se on jostain vinkkelistä väärin ja koska roolisi on jotenkin niin hämmentävän julkinen ihan kenellä vain on tavallaan oikeus se sinulle kertoa. Jos pahastut, olet syyllistyvä äiti. Toisaalta sinulle viestitetään sitä, että jos muutut olet epäonnistunut ja säälittävä, koska olet ”uppoutunut äitiyteen” tai ”otat sen liian vakavasti”, toisaalta muutosta kuitenkin edellytetään ja se tiedetään väistämättömäksi. Julkisilla paikoilla olet vaunuinesi tiellä, mutta kotiin ei saisi hautautua. Oikeastaan et tiedä missä sinun pitäisi olla. Töissä? Kotona? Jos väsyt, vika on liiassa suorittamisessa, siinä että tapasi olla äiti on vääränlainen tai siinä että et osaa pyytää apua. Ja jos pyydät apua, lävähtää ”ei pitäisi hankkia niitä lapsia, jos xxx” – kortti.

Äitiys voi olla armotonta, jos sinun oletetaan selviävän yksin, sillä yksin selviäminen ei ole mahdollista. Se on loppumaton reality-show, jossa syöt päivästä toiseen matoja, mutta tässä seikkailussa saarelta ei pääse pois. Se on siis tavallaan peli, jota ei voi voittaa, mutta jota voi kaiketi oppia pelaamaan. Temppu on siinä, että sinun tulisi onnistuaksesi saada se näyttämään helpolta, muuten ihmiset eivät halua nähdä sinua, koska sitä rimpuilua on kiusallista seurata. Ihan itsestäkin.

Tully – Traileri: https://www.finnkino.fi/event/302589/title/tully/ 

Vauvaperheen luottokamat

Sitä sanotaan, että vauva ei tarvitse ensimmäiseen puoleen vuoteen oikeastaan muuta kuin tissiä, vaippoja ja muutaman vaatteen! Tai en mä tiedä kuka noin sanoo, ei se totta ole ainakaan. Tässä muutamia luottoasioita, jotka olemme itse kokeneet vauvavuoden arkea helpottavina.

Vaavisänky

Koska perheessämme on Juniorin lisäksi kaksi pientä viliskanttia, ihan koko päivää ei voi viettää makuuhuoneessa tai sohvalla pienen aarteen unta tuijotellen, vaan pyykki- ja ruokahuollosta sekä vanhempien sisarusten huomionnista on pidettävä huolta. Siksipä oli ja on kätevää, että vauvalla on mahdollisuus torkkua sekä hengailla sängyssä, jonka saa tarvittaessa rullattua mukanaan. Itse arvostan myös mahdollisuutta käydä vessassa saati suihkussa ilman, että joudun miettimään innostuuko perheen kaksivuotias ottamaan vauvanhoidollisia tehtäviä itselleen vähän liian reippaasti äidin ollessa pois näköpiiristä.. Koska sänky on vuokrattu, se palautetaan näppärästi vuokra-ajan päätyttyä mukana tulleessa pahvilaatikossa, eli Tori- saatikka Facebookkirppisrumbaa ei tarvitse käydä läpi (*WO HOO!!*). Vaavisänky saa meiltä 10/10 käytettävyydessä ja hyödyllisyydessä! Lue lisää täältä: Vaavi.fi

Vaavisänky
Hän nukkuu ja minä se vaan lueskelen Hesaria! (tilanne lavastettu)

Manduca

Manduca on ollut kokemukseni mukaan helppokäyttöinen ja suht ergonominen, kunhan sen saa vaan säädettyä oikein. Vauvan kantaminen mahdollistaa esimerkiksi refluksin vuoksi vain pystyasennossa viihtyvän vauvan kanssa puuhastelun kotona (kaksi vapaata kättä, wohoo!!) sekä liikuskelun julkisilla paikoilla myös ilman rattaita. Tällä kertaa olen luvannut itselleni opettelevani kunnollisen kudotun liinan sitomisen, sillä trikoiset pitkät liinat ovat saaneet aikaisempina vauvavuosina vain hihani palamaan. Vauva on tätä kirjoittaessa 3 kk ja kaunis kankainen liina lepää edelleen kaapissa. MIKSI?? Manduca on vaan liian helppo.

ManducaBabyBjörn -sitteri

THE sitteri. Kallis tosin, joten kannattaa bongailla käytettyjä. Vauvan vähän kasvaessa tämä sittereiden sitteri on hitsin näppärä ja vauvalle mukava paikka hengailla sekä tiirailla perheen touhuja miellyttävän hytkymisen saattelemana. Ainakin meillä juniori on varsin viehättynyt myös vekottimen lelukaaresta, joten kannattaa hommata se samalla.

Sitteri ja pallo
Parhaat hytkyttäjät: pinkki jumppapallo ja BB

Jumppapallo

Kymmenen euron sijoitus, joka pesee meillä hytkyttelytehossaan keinutuolin, heijauksen ynnä kaikki muut vauvan vatsanväänteitä helpottamaan yritetyt viritelmät ja säästää hytkyttelijän kroppaa, kunhan muistaa pitää ryhdin ja korsetin tuen hyvänä. Tai vähintään tuo vaihtelua asuntoa ympäri vauvan kanssa tarpomiseen ja heijaamiseen. Oli kätevä myös synnytyksen alkuvaiheessa kotona supistusten vastaanottamiseen ja tulee käyttöön tämän lisääntymisen runteleman maallisen majan kuntoutuksessa sitten joskus.

Phil & Teds Sport + kantokoppa

Kompaktein tapa saada vauva, taapero/leikki-ikäinen ja leikki-ikäinen liikkeelle! Kuten kirjoittelin taannoin päiviyksessä Hyvät tuplarattaat taaperolla ja leikki-ikäiselle, uudet Phil & Teds Sportit ovat olleet sijoitus mukavuuteen perheessä, jossa lapsilla on pieni ikäero. Kantokopassa vauva on näppärä napata mukaan esimerkiksi neuvolassa ja kopan saa säädettyä hieman kohoasentoon (esimerkiksi refluksoivien pienokaisten vanhemmille tämä on erittäin tervetullut ominaisuus).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Baby-Vac

Törkeän kova vekotin flunssan iskiessä talouteen! Imaisee sitkeänkin tuotoksen lapsen nenästä muutamassa sekunnissa, mutta on silti riittävän hellävarainen, jotta sitä voi käyttää pienelläkin vauvalla. Tätä vempelettä meille suositeltiin aikanaan keskimmäisen vauvuusaikana Lastenklinikalta ja hyväksi sijoitukseksi olemme kokeneet. Käytämme tätä ajoittain myös jo neljävuotiaalla esikoisella, kun sitkeää limaa on niistämällä vaikeaa saada kokonaan pois. Voittaa mennen tullen tyhjennystehossaan ja miellyttävyydessään muuten ihan toimivan räkäimurin Nenä Fridan. Ja molempi parempi – Fridalla kannattaa imuroida nenää päiväsaikaan ja jättää Baby Vacin käyttö esimerkiksi ennen nukkumaan menoa tapahtuviin imurointeihin, jotta nenän limakalvot eivät ärsyynny liiaksi. Mukana menossa myös Physiomerin Baby Mist.  Lue lisää Baby Vacista täältä: Baby-Vac nenäimuri.

Rintapumppu ja kaverit

Tiedätkö sen fiiliksen, kun vauvan imuote on kireiden jänteiden vuoksi pahasti pielessä, imetys sattuu yhtä paljon kuin synnytyssupistukset, nännisi halkeaa pahasti yöllä etkä tajua sitä ja heräät aamulla vauvan kanssa yltä päältä hurmeessa syötettyäsi bebelle aimo satsin ehtaa verta? No toivottavasti et. Mutta jos tiedät, niin tiedät varmaan myös, että helppokäyttöinen, mutta tehokas rintapumppu tulee tarpeeseen esimerkiksi edellä mainitussa tilanteessa, jossa imettämiskivut ovat sietämättömät ja veri lentää. Tulee myös joskus vapauttamaan minut luennoille yms. vapaalle, kun iskä-mies saa ruokittua jälkikasvua pumpatulla mölöllä, ilman että täysimetyksestä täytyy luopua.

Saadessani Medelan käsikäyttöisen rintapumpun ystävältäni lainaan suhtauduin siihen ensin hieman skeptisesti, sillä aikaisempien lasten kanssa olin käyttänyt satunnaisesti (_puolentoistasadan_) Aventin elektronista rintapumppua – ja vihannut sitä kerta kaikkiaan perin juurin. Koin henkilökohtaisesti kapistuksen ja sen käytön todella ärsyttäväksi. Mietin, että mitenköhän rasittavaa homma mahtaa olla tuolla käsikäyttöisellä vempeleellä. Medelan simppeli pumppu osoittautuikin hurjasti tehokkaammaksi ja helpoksi käyttää! Erittäin positiivinen yllätys ja kätevä vekotin. Hyvä saatavuus ja edullinen hinta lisäävät suositeltavuutta.

Medelalta löytyy myös muita edullisia, mutta tarpeellisia varusteita imetykseen, kuten esimerkiksi Purelan (aivan parasta paitsi nänneihin, myös huulirasvana!) ja maidonkerääjät (toimivat loistavasti myös liivinsuojina, jos nänninpäät ovat pahasti auki).

Aventin desinfiointikupu

Jatkuva hellan kuumentaminen tuttien ja mahdollisten pullojen keittelyn takia on paitsi rasittavaa myös vaarallista. Vanhemmat lapset häröilevät kiehuvan veden äärellä vailla itsesuojeluvaistoa ja itse unohdan kattilan kiehumaan, koska tekijä X (yllättävä muuttuja) plus Y (massiivinen univaje) kertaa Z (lasten lukumäärä) = kohonnut palovammojen sekä asuntopalon riski. Niinpä mikroon laitettava desinfiointikupu on ollut mielestäni suorastaan briljantti ja elämää helpottava keksintö! Kuvulla voi putsata vaivatta useaankin kertaan päivässä tutteja, pumpun ja pullot, joten pulloja ja tutteja ei tarvitse hamstrata mahdotonta määrää, jos käyttötarve on satunnaista tai vaihtelee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kahvi

Kysyin mieheltä mikä hänestä on vauvavuoden tärkein hankinta. ”Kahvi”, oli vastaus. Nii-i. Oispa.

Seuraa Perheestä blogia Facebookissa ja Instagramissa

Kahvi
Hieman tärähtänyt kuva sopii aiheeseen paremmin, kuin hyvin

Ihan turhat babyshowerit

Ihan totta – selittäkää minulle miksi kulttuurissamme ei ole tapana juhlia äitiyttä tai vauvan odotusta? Miksi vauvajuhlat, mothers-blessingit tai push presentit aiheuttavat tuhahtelua, naureskelua ja suorastaan halveksuntaa? Mikä siinä on niin pöljää, että raskaana olevaa naista ja uutta elämää juhlitaan ja äitiä vähän huomioidaan?

Raskaus ja synnyttäminen, uuden elämän tuottaminen tähän maailmaan venyttää ja repii naisen kehon äärimmilleen ja ei se psyykkisestikään ole se helpoin reissu. Raskaana ollessaan nainen myös herkistyy asioille ihan uudella tavalla – tällä on varmasti evoluutiivisesti ollut vinha tarkoituksensa naisen kyvyssä tarkkailla ja ylläpitää jälkeläisensä hengissä. Tässä tilassa kaikenlainen äidin hemmottelu ja huomioiminen edistävät äidin hyvinvointia ja luovat hyvää fiilistä odottajalle, joka heijastuu suoraan vauvan hyvinvointiin. Mitä hölmöä tai turhaa tässä asiassa on, kertokaa??

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vauvahan saa ensimmäiset kunnon juhlansa nimiäisten tai ristiäisten muodossa. Kun vauva syntyy myös isä saa usein varpajaiset. Tätä edes harvoin kyseenalaisestaan. Se, että urospuolinen yksilö on osallistunut lisääntymisoperaatioon muutaman sekunnin ajan noin yhdeksän kuukautta sitten, oletettavasti ihan mukavissa merkeissä, on toki juhlimisen arvoinen suoritus. Mitäs sitä äidin panosta juhlimaan. Yhdeksän kuukauden raskaus ja mahdollisesti loppuelämäksi vaurioittava synnytyshän nyt ovat ihan läpihuutojuttuja. Eihän siihen synnytykseen edes kuole nykyään, kuin aniharva (Suomessa), joten mitäpä tuota nyt millään tavalla huomioimaan. Suomessa ennen harrastetun rotinaperinteenkin on annettu lähes kuolla – voi mikä sääli! Nykyään ei ole tavatonta, että synnyttäjän odotetaan vääntävän vauvaa ihastelemaan tulleille pöydän koreaksi – kunhan palaa koiraa ulkoiluttamasta. Ja mitä vähemmän äiti näyttää vastasynnyttäneeltä, sitä onnistuneempi meno.

On päivän selvää, että vauva on synnyttäneen äidin maailman keskipiste ja vanhempien suurin lahja. Sitä en tule koskaan ymmärtämään, että siinä samassa äidistä ja hänen tarpeistaan tulee näkymättömiä. Toki synnyttänyt tekee kaikkensa vauvan hyvinvoinnin eteen, mutta kuka huolehtisi synnyttäneestä? Lisääntyminen on raadollista puuhaa, mutta onko se ihan pakko olla näin raadollista myös sosiaalisesti?

Verta ja maitoa vuotavana, turvonneena, kipeänä, valtavasta hormonimyrskystä sekä univajeesta aivan sekaisin ei välttämättä ole mitenkään halukas heilumaan juhlakaluna (tämän takia on ihan kätevää että ne juhlat pidetään ennen synnytystä), mutta arkisen avun tarjoaminen ja äidin positiivinen huomioinen olisivat tuossa tilassa ainakin omakohtaisen kokemuksen näkökulmasta ihan tervetulleita ja inhimillisiä juttuja, jos vauvajuhlat vaikuttavatkin pöljältä ajatukselta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kolmannen raskauden kohdalla olen jo sen verran viisastunut, että jos haluan jotain, en jää odottelemaan josko jotain saisin, vaan järjestän sen itse. Siispä järjestin itselleni taannoin mukavat babyshowerit, olen kasaamassa sairaalakassiin kaikkea ihanaa, jolla hemmotella itseäni ja kokea itseni ihmiseksi heti kun vointi synnytyksen jälkeen sallii. Aion myös viettää huolellisen lapsivuodeajan kaikkien kolmen synnytyksen edestä: antaa aikaa keholle ja mielelle palautua koetusta, antautua maidon nousulle ja imettämisen aloittamiselle, levätä ja nauttia uuden elämän ihmettelystä kaikessa rauhassa – suorastaan pesiä. Ehkäpä ostan itselleni myös push presentin …tai muutaman 😀 Koska olen ne hitto soikoon ansainnut.

Hemmotelkaa ja huomioikaa niitä lähipiirinne odottajia ja äitejä! Teette siinä samassa ison palveluksen myös jälkikasvulle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraa Perheestä blogia myös Facebookissa ja Instagramissa

 

 

SaveSave

Erikoisen Hyvää – Syksyn ja talven herkkuja

Kuten useimmat blogia lukevat jo tietävät, perheessämme on taisteltu viime vuodet moninaisten ruoka-aineyliherkkyyksien ja -allergioiden kanssa. Tämän pilven kultareunus on ollut se, että olen totisesti päässyt toteuttamaan luovuutta lempiharrastukseni leipomisen parissa laatiessani koko perheelle sopivia reseptejä. Aloin keräämään laatimiani reseptejä Erikoisen Hyvää -leivontablogiin, jossa tuli vierailleeksi vajaassa vuodessa yli 100 000 yksittäistä lukijaa, joten tästä saatoin päätellä, että erityisruokavalioihin sopiville resepteille on tilausta. Syntyi ajatus kirjasta ja tänä syksynä olenkin saanut toteuttaa pitkäaikaisen unelmani.

Erikoisen Hyvää – Syksyn ja talven herkkuja kirja on toteutettu yhteistyössä muotoilija Tiina Kettusen kanssa. Tiina on kirjan visuaalisen ilmeen, kuten logon sekä taiton takana. Jos yhteistyö luovan, tarkan ja aikaansaavan ylivetotyypin kanssa kiinnostaa, kannattaa olla freelancerina toimivaan Tiinaan yhteydessä! Lisää työnäytteitä ja yhteystiedot löydät Tiinan Facebook-sivuilta: https://www.facebook.com/tiina.lassi/.

Kinuskidonitsit (luontaisesti gluteeniton, vegaaninen, soijaton, pähkinätön)

Erikoisen Hyvää -blogin ohjeista innoituksensa saaneen kirjan kantava ajatus on, että samassa pöydässä yhteisesti jaettujen herkkujen nauttiminen on merkityksellinen ja arvokas hetki, joka on mahdollinen myös, vaikka pöydän jakaisi useita ruokavalioita, ruoka-allergioita tai yliherkkyyksiä omaava joukko.

Kaikki Erikoisen Hyvää – Syksyn ja talven herkkuja -kirjan ohjeet ovat vegaanisia, luontaisesti gluteenittomia, vehnättömiä, kaurattomia, maissittomia, maidottomia, kananmunattomia ja soijattomia. Ohjeissa näkyvät sesonkien raaka-aineet sekä vuodenaikoihin painottuvat juhlapyhät.

Erikoisen Hyvää reseptikirja eroaa muista kotimaisista genren kirjoista vegaanisen näkökulman lisäksi siinä, että esimerkiksi monelle moniallergiselle ongelmallisia valmiita gluteenittomia jauhosekoituksia ei käytetä, vaan ohjeissa on eritelty käytetyt jauhot. Tämä luo mahdollisuuksia muokata ohjetta helpommin itselle sopivaan suuntaan ja korvata tuotteita toisilla niin halutessaan. Ohjeissa on otettu huomioon myös lisäaineiden merkitys yliherkkyyksille.

Lue lisää Erikoisenhyvaa.com sivustolta!

Erikoisen Hyvää – Syksyn ja talven herkkuja kirjaa voit tilata Booky.fi, Adlibris.com,  Suomalainen.com sekä BoD.fi verkkokirjakaupoista!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ERIKOISEN_HYVAA_sisallys
Erikoisen Hyvää – Syksyn ja talven herkut kirjan sisällys

Seuraa Perheestä-blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

Asioiden välillä -blogi

välillä (verbi)

  1. kahden esineen, paikan, raja-arvon välisellä alueella tai matkalla, välissä.
  2. kahden ajankohdan välisenä aikana.
  3. kahden tai useamman keskinäisistä suhteista: kesken.

Asioiden välillä -blogista löydät niin arjen toimintaa helpottavia vinkkejä, tuotteita ja juttuja kuin mielipiteitä ja ajatusten virtaa elämästä ruoka-allergioiden keskellä.

Perheemme tekevät vanhempien lisäksi kolme ihanaa pientä poikaa, Esikoinen (6v), Keskimmäinen (5v) ja Kuopus (2v), jotka ovat mullistaneet ja täyttäneet maailmamme rakkaudella ja ajoittain kaoottisella kohelluksella. Yhteistä alkutaivaltamme ovat sävyttäneet lasten moninaiset ruoka-aineallergiat ja -yliherkkyydet valvomisineen ja kipuiluineen.

Asioiden välillä on osa Pikkusiilit -someyhteisöä, jonka löydät Facebookista ja InstagramistaLaita Asioiden välillä -blogi seurantaan myös Instagramissa. Reseptejä allergialeivontaan ja -ruokiin löydät rinnakkaiselta sivustolta Erikoisenhyvaa.com 

Jatka lukemista ”Asioiden välillä -blogi”

Kolmas lapsi. Miksi?

Miksi toivoa vielä kolmatta, kun on jo saanut kaksi upeaa lasta?

Mistä nyt ylipäätään syntyy toive isosta perheestä. Olen itse ainoa lapsi ja mielestäni ollut varsin tyytyväinen osaani. Olen viihtynyt hyvin paitsi ystävien seurassa myös yksin. Muistan kuitenkin lapsena ajoittain kaivanneeni enemmän porukkaa ja elämää ympärilleni.

Sittemmin äitiydyttyäni en oikeastaan hetkeäkään ajatellut, että en haluaisi lapselleni sisaruksia, joten toive useammasta lapsesta on siis syntynyt todennäköisesti samalla, kun päätös ylipäänsä yrittää lisääntyä. Miehelläni on kolme sisarusta, joten hänelle kolmen lapsen perheen konsepti oli ”normaali”, joskaan hän ei mitään toiveita suoranaisesti tähän suuntaan esittänytkään. Hänen puolellaan sukua perhekoot ovat huomattavasti isompia, kun taas oman sukuni puolelta taas löytyy enemmän yhden lapsen perheitä. En ole kuitenkaan koskaan tietoisesti pitänyt isoa perhettä tavoitteenani, lapsia kun saadaan tavallisesti yksi kerrallaan. Ilmeisesti toive isosta perheestä kuitenkin kyti alitajunnassani.

Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, äitiyden ristipaineissa on raskasta kahlata, jos antaa liikaa painoarvoa sille, mitä kuvittelee kaikkien muiden ajattelevan. Nykyään lasten saamiseen liittyy myös ympäristöllisiä näkökulmia, jotka tuovat uuden, kovasti viime aikoina keskustelussa painotusta saaneen juonteen lisääntymispohdintoihin.

Kolmatta lasta odotellessani en voi välttyä ristiriitaisilta tuntemuksilta lukiessani keskustelua siitä, että vapaaehtoinen lapsettomuus on yhtäkkiä sankarillinen ekoteko ja vastaavasti lisääntyminen synneistä suurin. Aina päivystävä syyllistyvä äiti ajattelee välittömästi martyyrin kyyneleitä nieleskellen, että ”kiva juttu, pieleen meni tämäkin ja turha yrittää iloita siitä, että on saanut synnyttää tuskalla ja vaivalla uutta elämää tähän tuhoutuvalle pallolle, kiitos ja anteeksi”. Onneksi kuitenkin Antti Rinteen taannoinen aivopieru synnytystalkoisiin osallistumisesta toi vähän vastapainoa tälle ;D Neljäs on sitten isänmaalle ja sitä rataa. Anna_mun_nyt_kaikki_kestää.

Kyllähän tuo ihmissuvun tyrehdyttämisaie ekologisuuden nimissä on vähintään melko linkolalainen näkemys, jossa ilmeisesti mikä vaan ihmiskuntaa harventava katastrofikin on ihan jees. Kenelle tätä elintilaa yritetään säästää, jos hyvinvointiyhteiskunnan seuraavat koulutetut sukupolvet jätetään tekemättä? Eikö juuri heissä voisi olla pelastuksen siemen?

Näkisin myös, että monelle ekologisuus on todellisuudessa sekundaarinen syy valittuun lapsettomuuteen. Jostain alkukantaisesta ydinminästä kumpuava toive lapsesta on niin voimallinen, että kun se iskee, niin kyllä siinä lakoaa jaloinkin ekosoturi, jos edellytykset lapsen saamiselle muutoin ovat olemassa. Päätös lapsettomasta elämästä ei synny ympäristöystävällisyys, vaan aivan jotkut muut asiat edellä, väitän. Pelko pärjäämisestä, epävakaat ajat (koska muuten viimeksi ovat vallinneet ”vakaat” ajat??), heikko tukiverkosto, hyvän puolison puute jne… Toki tällä lapsettomuuden ekologisuutta korostavalla retoriikalla vapaaehtoisesti lapseton henkilö viimein vapautuu vuosikymmeniä vaivanneesta ”itsekkääksi” nimittelystä. Mikä nyt on vähintään hyvä juttu.

Väestöliiton perhetoimintojen johtaja kirjoitti hyvin mielestäni Helsingin Sanomien mielipideosiossa 24.7.2017 Lapseton elämä ei ratkaise maapallon ongelmia:

Ympäristösyistä syntymättä jäävän lapsen hiilijalanjälki täyttyy helposti jollakin muulla tai jonkun muun kulutuksella. Jos lapsia ei hankita, lapsettoman arjen tuoma tila ja vapautuvat resurssit käytetään muihin, usein kulutusta lisääviin toimintoihin, kuten lomamatkailuun kaukokohteisiin. ———- Lapsen elämässään aikaansaama hoiva, ilo, luovuus, innovaatiot ja työ, joilla maailman tilaa pystyttäisiin parantamaan, jäävät toteutumatta. ——– Avainasemassa ovat ihmisten elintavat ja teknologia vauraissa maissa – etenkin energiantuotanto, liikenne, jätteenkäsittely ja ravinto. Ilmaston ylikuumenemista voidaan torjua vain ratkaisemalla niihin liittyvät ongelmat.

Ihmisille kaikkialla tarvitaan myös keinot rajoittaa lapsilukua silloin kun he niin toivovat. Tälläkin hetkellä 214 miljoonalla naisella ei ole ehkäisyä, vaikka he eivät halua lasta.”

Seuraan uteliaana ja ajoittain ymmälläni poikieni vuorovaikutusta, sillä itsehän en ole ainoana lapsena saanut koskaan kokea samaa. Veljesten touhu näyttäytyy suurimman osan aikaa nahisteluna ja kilpailuna, mutta pienten miesten väliset ajoittaiset empatian, tuen ja jaetun ilon hetket saavat sieluni sulamaan. Minusta on syvästi merkittävää ja ihanaa, että pojilla on tässä maailmassa vanhempiensa lisäksi toisensa ja kohta toivottavasti myös yksi sisarus lisää.

Aion tietysti jatkossakin iloita lapsistani ja heidän tuomastaan ilosta ja rakkaudesta, enkä aio potea huonoa omatuntoa planeetan tuhoamisesta tai katumusta lasteni vuoksi – sen sijaan poden sitä esimerkiksi kuluttamistavoistani, ravinnon ympäristövaikutuksista, kierrätyksestä ja näihin pyrin vaikuttamaan. Pyrin myös ohjaamaan lapsiani vastuulliseen, muista välittävään, aktiiviseen kansalaisuuteen, ja toivon, että he pitävät huolta heikommista ja ympäristöstään paremmin kuin heitä edeltävät sukupolvet.

Kolme_karhunpentua
Original: Katja Saario

 

Raskaudesta kertominen

…ei oikein kuulu lempihetkiini.

Uuden ihmisen odottamisesta kertominen on tietysti merkittävä, mutta myös hyvin lataantunut hetki. Jännitän aina hirveästi uutista seuraavia sekunteja, ilmeitä ja sanoja, koska muistan nämä reaktiot mahdollisesti lopun elämääni. Ja koska jännitän niitä, kertomisesta tulee omituista ja kireää ja tämä luultavasti myös johtaa omituisiin reaktioihin.

Hämmästys on kohdallani ollut ehdottomasti määrittävä reaktio kertoessani raskaudesta. Äimistys ja sitä seuraavan ilon sekoitus. Käytännössä hieman sama reaktio kuin itselle tulee tuijottaessaan siihen kriittiseen tikkuun piirtyvää viivaa, joskin oma reaktio tulee myös maustettuna ripauksella kauhua. ”Viiva. Viiva siinä on. Huhhuh. Jee! Apua! Jee! Apua.” Lisääntyminen on toden totta ihmeellistä, iloista ja hämmentävää. Ja pelottavaa.

Alkaessani odottaa esikoistani reilu neljä vuotta sitten olin vastikään saanut ylemmän korkeakoulututkintoni valmiiksi ja virittelin kokopäivätyöni ohella jatko-opintoja. Halusin väitellä ja halusin uran. Enemmän halusin kuitenkin mieheni kanssa lasta ja antaessamme elämälle mahdollisuuden Esikoinen ilmoittelikin tulostaan käytännössä välittömästi (me onnenmyyrät!). Tässä elämänvaiheessa uutista sitten kertoessani kuulijan ensimmäiset sanat olivat usein: ”Oliko se vahinko?” ”No EI!!” En loukkaantunut tästä, ennemminkin se nauratti. Totta oli että en ollut/ ole sitä vauvakuumeilevaa tyyppiä. Olin enemmäkin urakuumeilevaa tyyppiä, joten reaktio oli varsin ymmärrettävä. Esikoisen kohdalla uutista jakaessamme saimme kokea hämmästyksen lisäksi roppakaupalla ihanaa kanssariemua.

Kuopuksen odotus alkoi Esikoisen ollessa vielä varsin vauva, pojillehan tuli lopulta vain vähän alle 1,5 vuotta ikäeroa. Taustalla oli Esikoisen rankka ”koliikki” (eli diagnosoimattoman maito- ja kananmuna-allergisen vauvan 24/7 vatsakivut, huutaminen ja refluksi), josta olimme taistelleen itsemme vastikään jaloillemme joten kuten. Taustalla oli myös terveyteen liittyviä huolia, jotka olivat saaneet itseni tuijottelemaan yön tunteina kylmän pelon kuristaessa sisuskaluja pientä ihmistä ja kohtaamaan sen, kuinka elämä ei todellakaan ole itsestään selvää. Se on hauras ja rajallinen, eikä mitään voi pitää itsestään selvyytenä. Unettomina öinä tuloksia odottaessani mietin mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja päätin, että jos tästä selvitään, toivon Esikoiselle sisarusta heti kun se on mahdollista. Luojan kiitos huolet osoittautuivat sillä kertaa turhiksi ja velipoika ilmoittelikin tulostaan varsin säntillisesti heti mahdollisuuden saadessaan (mitä lottovoittajia – tiedostan). Uutta vauvauutista jaettassa reaktiot olivat taas ymmärrettävän hämmästyneitä pienen ikäeron vuoksi.

Nyt lasten pienen ikäeron tuoman pikkulapsivaiheen haastavuuden ja kahden lapsen allergiataipaleen alkaessa tasaantua oireiden pysyessä hallinnassa ruokavaliohoidolla, tilanne on ikään kuin taistelun jälkeen. Hengissä ollaan, vaikka ihan vammoitta ei olla selvitty. Vuodet ovat olleet raskaita ja turhauttavia, ottaneet omansa niin henkisesti kuin fyysisesti, mutta me kestimme. Ja elämä ja sen halu on siitä metka homma, että sitä ei helpolla nujerreta. Uusi toivo alkaa viritä ja vauvan tuoma ilo ja rakkaus alkaa painaa enemmän vaakakupissa, kuin pelko uudesta tulevasta mahdollisesta, joskin todennäköisestä allergiataistelusta ja entistä rankemmasta arjesta. Ainakin kokemus on puolellamme ja vähintään valvottavaan vauvaan osaamme jo varautua niin henkisesti, kuin käytännössäkin. Edelleen ajattelen, että (ei-henkeäuhkaava) allergia on laajassa mittakaavassa oikeasti mitätön murhe, vaikka todellista kärsimystä aiheuttaakin. Elämään nyt vaan kuuluu kaikenlaisia sävyjä, niin se menee.

Nyt kolmannen raskauden kohdalla kertoessamme perhelukumme kasvavan, olenkin jo itse lisännyt uutisen perään välittömän toteamuksen – ”no ihan pimeitähän me ollaan, heh heh.” Helpottaa noin niinku kaikkien oloa, kun sen sanoo heti ääneen sen kuulijan ”MITÄ??!!”-reaktion jälkeen.

Kyllä vain. Taas mennään! ❤

Ultra_Perheesta_blogi2
Pienokaisen voiton merkki

 

 

 

 

 

 

Suossa lapsen suolioireisen allergian kanssa

Lasten suolioireisten ruoka-allergioiden ja yliherkkyyksien kanssa painiminen viime vuosina on ollut ajoittain melko rasittavaa touhua monesta syystä ja monella tasolla. Nykyään poikien oireiden ollessa suurin piirtein hallinnassa ja pahimpien valvomiskausien väistyttyä koen tällä hetkellä, että ehdottomasti stressaavin tekijä on se, että suolioireilun hoitamisesta on vaikeaa ellei mahdotonta löytää luotettavaa näyttöön perustuvaa tietoa, jonka varassa päätöksiä pyrkiä tekemään.

Oireista

Ruoka-allergian tavallisia oireita ovat vaikea atooppinen ekseema, nokkosihottuma ja angioödeema. Suolioireina voi esiintyä oksentelua, ripulia ja harvoissa tapauksissa koliikkia. (Käypä hoito, lasten ruoka-aineallergiat)

”Suolistoperäisen allergian oireita: Ilmavaivat, tyytymättömyys ja huono nukkuminen, kipuitku, pulauttelu / oksentelu, ripuli, kasvuhäiriöt (paino- ja/tai pituuskäyrä laskusuuntainen), ummetus tai ulostamisongelmat, veriulosteet, peräaukon ihottuma / punoitus, ruuasta kieltäytyminen, ravitsemushäiriö” (Allergialapset Ry)

Perheellämme on kokemusta allergia- ja yliherkkyysperäisestä suolioireilusta kahden lapsen kohdalta. Esikoisen katsottiin olevan niin sanottu ”koliikkivauva”, eli hän itki päivin öin tuskaisena vatsakipujaan elämänsä ensimmäiset puoli vuotta. Hyvinäkään hetkinä hän ei pystynyt olemaan sylissä aloillaan, puski, vänkäsi jatkuvasti, veti itseään kaarelle ja vaati tauotonta seisaaltaan heijaamista. Vauva nukkui epäsäännöllisesti, vain pienissä pätkissä, puklaili ja kirkui kipuaan. Vatsa oli äärimmilleen turvonnut, kakka vihreää ja ajoittain veriviiruista.

Juoksutin vauvaa lastenlääkärillä ja meille todettiin, että vauvat nyt vaan itkee ja minä uskoin loputtomasti imettäen ja heijaillen ajoittain kipuaan kirkuvaa pientä ihmistä päivin öin täysin uupuneena. Viikot ja kuukaudet kuluivat. Univaje oli lopulta järkyttävä. Syyllistyin siitä, kun en saanut vauvan päivärutiineja rullaamaan ja kaikki oli sekavaa. Miksi tämä on näin vaikeaa? Näkökenttä kaventui ja väsymys oksetti fyysisesti. Tuijotin astianpesukonetta osaamatta laittaa sitä päälle. Polvet kipeytyivät tuntikausien yöllisistä heijaamisista ja ranteet kantamisesta. Kukaan ei auttanut. Ei jäänyt mitenkään ruusuista muistoa niistä kuukausista – paitsi siitä maailman ihanimmasta vauvasta, joka nyt vain sattui olemaan tosi kivulias. Imetyshormonien ja ihmeen kaupalla avulla jaksoin kuusi kuukautta jotenkin, jonka jälkeen vauvan kipuoireilu alkoi helpottaa. Olin laihtunut imettämisestä ja valvomisesta seitsemän kiloa ennen raskautta vallinneesta normaalista painostani ja tunsin olevani paitsi ihan loppu niin täysin yksin asian kanssa.

Temperamentiltaan Esikoinen oli (ja on) hyvin voidessaan itse aurinko ja helposti tyyntyvä kaveri. Luoja yksin tietää kuinka leppoisa vauvavuosi meillä olisi ollut, jos olisin osannut imetysdieetata oikein. Pahimpien kuukausien jälkeen vauvan suolioireet jatkuivat, mutta lapsi ei näyttänyt niistä kärsivän, joten asiaan ei osattu puuttua. Lopulta 1,5-vuotiaana keväällä Esikoisen suolisto- ja iho-oireilu suorastaan räjähti, lapsi tuli todella kipeäksi ja yksityisellä lääkäriasemalla allergiatesteissä verikokeet paljastivat vihdoin kärsimyksen syyksi sekä kananmunan että maitoproteiinin. Näiden ruokavaliosta pois jättämisen jälkeen homma on toiminut pojan lievää atooppista ihottumaa ja ajoittaista refluksioireilua lukuun ottamatta.

Voin kertoa, että hetki meni, että pääsin yli raastavan huonosta omatunnosta sen suhteen, että en ollut tajunnut asiaa aikaisemmin. Miksi en osannut hakea apua lapselleni sinnikkäämmin? Miksi kuuntelin neuvolaa? Miksi en kuunnellut äidin vaistoani? Miksi lapseni joutui kärsimään mahdollisesti hirvittävää kipua täysin turhaan ensimmäiset elinkuukautensa? Miksi kukaan ei auttanut.

Kuopuksen kohdalla olimme enemmän valveutuneita asiaan ja havaitsimmekin maitoproteiinin aiheuttavan oireita imetyksen välityksellä muutaman kuukauden iässä. Normikorviketta lapsi sai vain muutaman annoksen testimielessä ja huudoksihan se meni. Maitoallergia diagnosoitiin yksityisellä ja maidottomalla linjalla (imetysdieetillä) pärjättiin suhteellisen hyvin, vaikkakin todella huonoilla unilla jälleen, kunnes vauvan ruokavalio alkoi kiinteiden myötä laajentua. Muistaakseni 10 kk kohdalla oireista alkoi tulla voimakkaampia ja mm. kovat vatsakrampit ilmestyivät.

Noin 1-vuotiaana tilanne oli lopulta se, että lapsi söi monipuolisesti silmiinpistävän suuria annoksia, mutta ei kasvanyt. Hän ripuloi suurimman osan ravinnosta ulos, kärsi ajoittain syömisen jälkeen todella kovista vatsakrampeista ja vatsan turvotuksesta. Nukkui edelleen pienissä pätkissä, oli itkuinen, erityisesti nukahtaminen on haastavaa. Heräsi aamuyöllä eikä kyennyt enää nukahtamaan, oli itkuinen ja raastavan kiukkuinen erityisesti aamuisin. Kasvojen iho on märkäpäille tulehtunut ilman muualla kehossa ilmenevää atooppista ihottumaa. Lapsella on edelleen näkyvissä märkäisen tulehduksen jättämät arvet kasvoilla. Nämähän kuitattiin lääkäreiden toimesta aikaisemmin hormoninäppylöiksi, mutta lähempänä yhtä ikävuotta lääkärit alkoivat kysellä minulta, että mitähän tuo kasvojen ihottuma on. Jaa-kuulkaa-a.

Vauvan pituuden kehitys romahti ja painoa ei ollut tullut aikaisemmin imetyksellä kohisten kasvaneelle lapselle lisää puoleen vuoteen. Hän kärsi jatkuvasta ylähengitystieinfektiokierteestä, kurkunpään turvotuksesta (sisäänhengitys vaikeutunut) sekä ajoittaisista nivelkivuista. Yritimme jälleen hakea apua neuvolasta, joka oli totaalista ajanhaaskausta. Heidän mielestään tilanteessa ei ollut mitään ihmeellistä, eikä jatkoselvittelyille ollut aihetta. Tässä vaiheessa nostin neuvolan osalta lapaset pystyyn, enkä näiden asioiden kanssa sinne olekaan palannut. Ihan kiva paikka käydä hakemassa rokotukset ja seuraamassa lapsen painoa ja pituutta, muuhun siitä ei meidän osaltamme ole ollut hyötyä.

Kuopuksen hengitysoireilujen pahentuessa ja neuvolan siis osoittautuessa täysin kädettömäksi näissä asioissa haimme ja saimme jälleen apua yksityiseltä, jossa allergialääkärin johdolla aloimme jäljestämään ruoka-aineita, jotka oireilua aiheuttivat ja tällä tiellä olemme edelleen. Nähdäkseni tässäkin tapauksessa jälkeen päin ajateltuna annoimme tilanteen mennä suhteellisen (liian) pitkälle, ennen kuin lähdimme hakemaan syyllistä lapsen syömistä ruoista tai rajoittamaan hänen ruokavaliotaan.

Saatuamme yliherkkyyspaletin selviteltyä ainakin suurilta osin, Kuopuksen elimistö sai aikaa palautua. Ruokavalion ollessa huomattavasti suppeampi ja lapsen syödessä vain murto-osan aikaisemmista hevosannoksista, painoa lähti tulemaan reippaasti. Syynä tähän oli kaikesta päätellen ripuloinnin loppuminen ja ravinnon imeytyminen. Infektiokierre ja limaisuus helpottivat, ihottuma hävisi. Pituuden kehityksen ja rautavarastojen palautuminen on ottanut pidemmän aikaa, mutta tänä keväänä 2-vuotiaana Kuopus pääsi vihdoin takaisin ”normikäyrille” pituudenkin suhteen. Hän oireilee edelleen viikoittain tekijöille x, y ja z, mutta rankimmat oireet ovat väistyneet ja kasvu näyttää palautuneen uomiinsa. Mietin vain, että miten pahaksi tilanne olisi mennyt hänen kohdallaan, jos olisimme jääneet neuvolan ja perusterveydenhuollon varaan. En oikeastaan halua edes ajatella asiaa.

Diagnosointi

Tavallisimpia oireita aiheuttavia ruoka-aineita Suomessa ovat lehmänmaito, kananmuna, gluteenia sisältävät viljat (vehnä, ohra, ruis), ja palkokasvit (mm. maapähkinä, herne ja pavut (Käypä hoito, lasten ruoka-aineallergiat)

Mistä ruoka-aineallergioissa ja yliherkkyyksissä on kysymys? Itse koin tämän lasten ruoka-aineallergioiden Käypä hoito suosituksesta löytyvän jaon jotenkin selkiyttäväksi: Ruoka-aineiden ei-toksiset haittavaikutuksen jaetaan immuunivälitteisiin (ruoka-allergia) ja ei-immuunivälitteisiin (ruokaintoleranssi) oireisiin. Näistä ensimmäiset voivat olla IgE tai ei-IgE välitteisiä. Ei-immuunivälitteiset oireet puolestaan voivat olla enstymaattisia, farmakologisia tai määrittelemättömiä (Käypä hoito, lasten ruoka-aineallergiat). Katso myös täältä ruoka-allergioiden immunopatologinen jaoittelu.

Suolioireinen allergia voi ilmetä välittömästi (tavallisesti IgE-välitteiset reaktiot), tuntien tai useiden päivien viiveellä allergeenille altistumisesta. Ainoa luotettava käytössä oleva testausmuoto on välttämis-altistuskoe, joka perustuu oireiden havainnointiin. Altistuskoe voidaan tehdä myös sairaalassa kaksoissokotettuna. Verikokeiden ja prick-testien luotettavuus on heikko, eikä niillä voida poissulkea allergiaa. Lapsi voi siis olla ihan ”aidosti” allerginen ja saada allergiadiagnoosin, vaikka verikokeet tai prickit eivät näyttäisi mitään.

Esikoisen pääasiallisen allergeenit löytyivät helposti verikokeiden ansiosta, Kuopuksella verikokeet tai Prickit eivät kertoneet mitään. Kuopuksen yliherkkyyslistan ollessa pitkä ja kimurantti, oireita aiheuttavien ruoka-aineiden nimeäminen on ollut työlästä, sillä luotettava diagnosointi edellyttää oireetonta jaksoa ja lapsen pitäminen oireettomana on ollut todella haastavaa juurikin siksi, että sekoittavia tekijöitä on niin paljon. Diagnostiikan ollessa jokseenkin työlästä, huolellisuutta ja pitkää pinnaa vaativaa, miten sitten hoito?

Kuinka hoitaisi?

Diagnosoidun ruoka-allergian hoitona on vaikeita oireita aiheuttavan ruoka-aineen määräaikainen välttäminen. — Hoidon tavoitteina ovat oireiden hallinta, lapsen normaalin kasvun ja kehityksen turvaaminen sekä mahdollisimman monipuolinen iänmukainen ruokavalio. Käytännössä seurataan välittömien oireiden poistumista, ihottuman ja suolisto-oireiden vähenemistä sekä lapsen yleisen voinnin kohenemista, kasvua kasvukäyrän avulla ja ruokavalion iänmukaista kehittymistä. (Käypä hoito)

Lasten ruoka-aineallergian Käypä hoito suosituksessa todetaan, että ”lapsen ruokavalion monipuolinen laajentaminen ravitsemussuositusten mukaan näyttää vähentävän herkistymistä ruoka-allergeeneille”. Kumpikin lapsistamme on syönyt imeväisikäisenä monipuolisesti ravitsemussuositusten mukaisesti, (pois lukien Kuopuksen varhaisessa vaiheessa todettu maitoallergia ja siitä seurannut maidoton ruokavalio), kunnes taaperoina heidän suolistonsa on ollut todella hurjassa jamassa ja oireet sietämättömiä. Eipä siis tuntunut vähentävän heidän kohdallaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö tämä voisi pitää tilastollisesti paikkaansa, mutta jos elimistö ei kestä tiettyjä ruoka-aineita niin kyllä tällä kahden lapsen otoksella käynnissä olevalla seurantatutkimuksella väittäisin tiettyjen allergeenien ja yliherkkyyttä aiheuttaneiden ruoka-aineiden reippaan syömisen heikentäneen ei suinkaan parantaneen heidän tapauksessaan suolistonsa sietokykyä.

Totta on, että turhanaikaisestakin ruoalla kikkailusta on tullut suosittua. Puhutaan ”muotidieeteistä”. Se että muokkaa tai rajoittaa omia syömisiään trendien mukaan tarkoituksenaan pyrkiä parempaan hyvinvointiin tai vaikka ympäristöystävällisempään elämäntapaan on useille ihmisille enemmänkin mielen huvia ja harrastustoimintaa. En halua tällä väheksyä ravinnon merkitystä hyvinvoinnille saati ympäristölle, päin vastoin, vaan pyrin tekemään eron hetken hurahduksesta tiettyihin ruokavalioihin esimerkiksi lapsen suolioireisen ruoka-aineallergian pitkäjänteiseen hoitoon. On melko loukkaavaa ja turhauttavaa, että sitkeän selvitystyön pohjalta allergialääkärin ohjauksessa toteutettavasta ja lapsen vointiin ratkaisevalla tavalla vaikuttavasta ruokavaliohoidosta puhutaan joissain yhteyksissä ”muotidieettinä”.

Esikoisen ruoka-aineallergiat on todettu verikokein, prick-testeillä ja selkeällä tuloksella sairaalassa tehdyssä kaksoissokkoaltistuksessa. Allergisoivia ruoka-aineita on testattu itseasiassa useammin kuin suositellun puolen vuoden välein, mutta kotialtistus johtaa muutaman päivän sisällä oireisiin ja lopulta siihen, että hänen suolistonsa alkaa vuotamaan verta. Vastikään vappujuhlissa kertaluontoinen vahinkoaltistus sekä kananmunasta että maidosta johti ilmeisesti suoliston tulehdusreaktioon, koviin vatsakipuihin, 40° kuumeeseen ja lopulta suoliston verenvuotoon. Episodista toipumiseen meni monta viikkoa ja 3,5-vuotias lapsi heräsi tänä aikana öisin noin tunnin välein itkemään lohduttomasti vatsakipuaan. Altistaisitko sinä lapsesi tälle tarkoituksellisesti?

Johan sitä vähän loivaliikkeisempikin yksilö ymmärtää, että ruoka-aineen, joka saa lapsen suoliston niin huonoon kuntoon, että se alkaa vuotamaan verta, syöminen ei ole välttämättä se paras idea. Silti terveydenhuollon henkilökunta saattaa viestittää hoitokontakteissa puolihuolimattomasti vastakkaista. Silti minusta tuntuu, että joudun edelleen selittelemään sitä miksi en syötä lapselleni hänelle kyseisiä ruoka-aineita.

Lasteni oireiden ja ennen kaikkea niiden helpottumisen perusteella voin omasta kokemuksestani todeta, että lapsille sitkeän selvitystyön kautta oireita aiheuttaneiden ruoka-aineiden löytäminen sekä välttäminen on ollut tuloksellista ja lapsen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ratkaisevalla tavalla vaikuttanutta hoitoa.

Katso oheisesta linkistä Ylen aamuteeveen haastattelu, jossa mm. lastentautien erikoislääkäri Tiina Tuominen kertoo allergiadieeteistä: http://areena.yle.fi/1-3717057

Siedättäminen?

Allergioiden siedättämisestä puhutaan paljon, mutta epämääräisesti. Tämäntyyppinen viestintä johtaa siihen, että suolioireisen lapsen vanhemmalle tulee hankala olo siitä, että hän ei kykene tekemään lapselleen parasta ratkaisua: Syötät lapsellesi allergisoivia ruokia ja katsot kun lapsesi kärsii. Et syötä ja saat lokaa niskaan siitä, että ”sairastutat” lapsesi tarkoituksella. Suo siellä, vetelä täällä. Erityisesti tilanteeseen vihkiytymättömältä maallikoilta nämä heitot lasten siedättämisestä saavat minut punaisen raivon valtaa. Onneksi harva lähtee kokeilemaan onneaan tämän suhteen, sen verran kireällä on ollut otsapanta viimeiset vuodet.

Jos allergisoiva tai yliherkkyysoireita aiheuttava ruoka-aine saa aikaan suolistossa kytevän tulehduksen, joka kerta toisensa jälkeen eskaloituu altistusta jatkettaessa, kuinka paljon tulehdusta on ok saati hyödyllistä lapselle? Kukaan ei tunnu tietävän. Kuinka paljon kärsimystä ja tukalaa oloa lapsen on syytä kokea, etenkään jos lopputulosta, eli suoliston sietokyvyn paranemista ei tällä metodilla tunnuta saavuttavan, päin vastoin? Jos suolisto pääsee oikein huonoon kuntoon oireiden kirjo on moninainen lapsen kärsiessä ja paranemiseen voi mennä kauan. Suoliston ollessa sökö, ravintoaineiden imeytyminen heikentyy, vastustuskyky heikkenee ja soppa onkin taas valmis. Ja tätä tilannetta ei korjatakaan ihan hetkessä. Kun vihdoin on saanut lapsensa oireettomaan tilaan voi arvata, että hänen elimistöään ei tee ehdoin tahdoin enää mieli sotkea ilman painavaa syytä ja todennäköistä hyötyä.

Yrittäessäni saada asiaan tolkkua teoriapuolella havaitsin, että siedätyshoidon Käypä hoito suosituksessa tosiaan todetaan maidon siedätyksen saattavan lisätä maitotuotteiden sietokykyä maitoproteiinille IgE-välitteisesti allergisilla lapsilla. Muiden ruoka-aineiden kohdalla näyttö oli epämääräisempää. Silmiinpistävää oli myös se, että suurin osa tutkimuksista, joihin suositus pohjaa oli tehty kouluikäisille lapsille ja osalla koehenkilöistä on ollut vakaviakin oireita allergeeneille altistumisen johdosta. Suosituksessa todetaan mm.:

  • ”Ruoka-ainesiedätystä harkitaan viisivuotiaalle tai sitä vanhemmalle lapselle, jolla on IgE-välitteinen, altistuksella varmennettu merkittäviä oireita aiheuttava ruoka-aineallergia ja ruoka-aineen välttäminen on hankalaa tai vahinkoaltistuksen riski on suuri.”
  • ”Ruoka-ainesiedätys ei ole vielä vakiintunutta hoitoa, sillä tarvitaan lisää tietoa hoidon turvallisuudesta verrattuna välttämisruokavalioon sekä lisää pitkäaikaisseurannan tuloksia.”

Ruoka-allergian siedätyksestä ja allergian mekanismeista on luettavissa myös mielenkiintoinen artikkeli Duodecimin sivuilta (Mäkelä ym. 2011): Ruokasiedätys – uusi ajattelutapa ja hoito ruoka-aineallergioihin. Artikkelissa puolletaan niin ikään IgE-välitteisen ruoka-allergian siedätystä, mutta todetaan muun muassa myös, että:

  • ”Ruoka-aineallergian spontaanin paranemisen tarkka immunologinen mekanismi on kuitenkin tuntematon”
  • ”Siedätyshoidon vaikutusmekanismi tunnetaan huonosti ja valtaosa immunologisia tapahtumia selvittävistä tutkimuksista on tehty eläinmalleissa ja pistossiedätyshoitoa siitepölyallergian vuoksi saavilla potilailla (Akdis ja Akdis 2011).”
  • ”Tällä hetkellä hoitoa voidaan suositella annettavaksi vain siedätykseen ja ruoka-aineallergioiden hoitoon perehtyneessä allergologisessa hoitoyksikössä.”

Eli: Ruoka-aineiden siedätyksen vaikutusmekanismien tunteminen ja tutkimusnäyttö siedätyksen hyödyistä on edelleen vaillinaista myös IgE-välitteisessä ruoka-aineallergiassa, siedätyshoidon Käypä hoito suosituksen mukaan varsinainen ruoka-aineille siedättäminen on ajankohtaista vasta yli viisivuotiaille lapsille ja esimerkiksi Mäkeän ym. (2011) mukaan hoito tulisi antaa siihen erikoistuneissa hoitoyksiköissä. Jännästi tätä vastaan kyllä toimitaan tuolla käytännön kentällä, kun myös ei-IgE-välitteisesti allergisten tai yliherkkien pikkulasten vanhempia painostetaan siedättämään pieniä ihmisiä aivan miten sattuu kotona. Kuinka ihmeessä voidaan suositella, jopa painostaa toteuttamaan hatusta vedettyä ”siedättämistä”, jos hoidon menetelmistä ei ole yhtenäistä linjaa tai edes turvallisuudesta riittävästi tietoa, mutta sen pieleen mennyt toteutus aihettaa tuskallisia oireita lapselle?

Tähän päivään mennessä itselläni ei siis ole edelleenkään aavistustakaan, kuinka etenkään ei-IgE-välitteistä suolioireista allergiaa saati yliherkkyyttä siedätettäisiin kotioloissa, vaikka asiaa hoitokontakteissa epämääräisesti heitelläänkin. Oma vaatimaton näkökulmani asiaan on, että jos aiheuttaa kotosalla mututuntumalla lapselleen peräkkäisiä allergisia reaktioita se ei ole kyllä ole siedättämistä suositusten mukaisessa mielessä. Se voi olla tarpeettoman kärsimyksen aiheuttamista ja pahimmassa tapauksessa vie lapsen suoliston sietokykyä entistä heikompaan suuntaan.

Vertaistuki auttaa

Vertaistuen parissa kukaan ei todennäköisesti tule sanomaan sinulle ”no aikakaan sun lapses ei ole kuolemansairas”, kun kerrot että olet väsymyksestä niin sekaisin, että pelkäät itse kuolevasi. It could be worse, tiedetään. Moni varmasti ripustautuu juuri tuohon ajatukseen ruokahommien pänniessä, mutta se ei silti tarkoita sitä, että sinulla ei olisi oikeutta tunteisiin, joita lapsen oireiden kanssa painiminen, valvominen, huoli ja kipujen katsominen vuodesta toiseen saa aikaan.

Jos aihepiiri koskettaa, kehoitan lämpimästi liittymään Allergialapset Ry:hyn sekä heidän ylläpitämäänsä Facebook-ryhmään, joka on monelle kaltaiselleni ehdottoman, suorastaan korvaamattoman tärkeä paikka saada ja jakaa tietoa sekä tukea. Et ole yksin, meitä on tuhansia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

Lähteet & lue lisää:

SaveSave

SaveSave