Suossa lapsen suolioireisen allergian kanssa

Lasten suolioireisten ruoka-allergioiden ja yliherkkyyksien kanssa painiminen viime vuosina on ollut ajoittain melko rasittavaa touhua monesta syystä ja monella tasolla. Nykyään poikien oireiden ollessa suurin piirtein hallinnassa ja pahimpien valvomiskausien väistyttyä koen tällä hetkellä, että ehdottomasti stressaavin tekijä on se, että suolioireilun hoitamisesta on vaikeaa ellei mahdotonta löytää luotettavaa näyttöön perustuvaa tietoa, jonka varassa päätöksiä pyrkiä tekemään.

Oireista

Ruoka-allergian tavallisia oireita ovat vaikea atooppinen ekseema, nokkosihottuma ja angioödeema. Suolioireina voi esiintyä oksentelua, ripulia ja harvoissa tapauksissa koliikkia. (Käypä hoito, lasten ruoka-aineallergiat)

”Suolistoperäisen allergian oireita: Ilmavaivat, tyytymättömyys ja huono nukkuminen, kipuitku, pulauttelu / oksentelu, ripuli, kasvuhäiriöt (paino- ja/tai pituuskäyrä laskusuuntainen), ummetus tai ulostamisongelmat, veriulosteet, peräaukon ihottuma / punoitus, ruuasta kieltäytyminen, ravitsemushäiriö” (Allergialapset Ry)

Perheellämme on kokemusta allergia- ja yliherkkyysperäisestä suolioireilusta kahden lapsen kohdalta. Esikoisen katsottiin olevan niin sanottu ”koliikkivauva”, eli hän itki päivin öin tuskaisena vatsakipujaan elämänsä ensimmäiset puoli vuotta. Hyvinäkään hetkinä hän ei pystynyt olemaan sylissä aloillaan, puski, vänkäsi jatkuvasti, veti itseään kaarelle ja vaati tauotonta seisaaltaan heijaamista. Vauva nukkui epäsäännöllisesti, vain pienissä pätkissä, puklaili ja kirkui kipuaan. Vatsa oli äärimmilleen turvonnut, kakka vihreää ja ajoittain veriviiruista.

Juoksutin vauvaa lastenlääkärillä ja meille todettiin, että vauvat nyt vaan itkee ja minä uskoin loputtomasti imettäen ja heijaillen ajoittain kipuaan kirkuvaa pientä ihmistä päivin öin täysin uupuneena. Viikot ja kuukaudet kuluivat. Univaje oli lopulta järkyttävä. Syyllistyin siitä, kun en saanut vauvan päivärutiineja rullaamaan ja kaikki oli sekavaa. Miksi tämä on näin vaikeaa? Näkökenttä kaventui ja väsymys oksetti fyysisesti. Tuijotin astianpesukonetta osaamatta laittaa sitä päälle. Polvet kipeytyivät tuntikausien yöllisistä heijaamisista ja ranteet kantamisesta. Kukaan ei auttanut. Ei jäänyt mitenkään ruusuista muistoa niistä kuukausista – paitsi siitä maailman ihanimmasta vauvasta, joka nyt vain sattui olemaan tosi kivulias. Imetyshormonien ja ihmeen kaupalla avulla jaksoin kuusi kuukautta jotenkin, jonka jälkeen vauvan kipuoireilu alkoi helpottaa. Olin laihtunut imettämisestä ja valvomisesta seitsemän kiloa ennen raskautta vallinneesta normaalista painostani ja tunsin olevani paitsi ihan loppu niin täysin yksin asian kanssa.

Temperamentiltaan Esikoinen oli (ja on) hyvin voidessaan itse aurinko ja helposti tyyntyvä kaveri. Luoja yksin tietää kuinka leppoisa vauvavuosi meillä olisi ollut, jos olisin osannut imetysdieetata oikein. Pahimpien kuukausien jälkeen vauvan suolioireet jatkuivat, mutta lapsi ei näyttänyt niistä kärsivän, joten asiaan ei osattu puuttua. Lopulta 1,5-vuotiaana keväällä Esikoisen suolisto- ja iho-oireilu suorastaan räjähti, lapsi tuli todella kipeäksi ja yksityisellä lääkäriasemalla allergiatesteissä verikokeet paljastivat vihdoin kärsimyksen syyksi sekä kananmunan että maitoproteiinin. Näiden ruokavaliosta pois jättämisen jälkeen homma on toiminut pojan lievää atooppista ihottumaa ja ajoittaista refluksioireilua lukuun ottamatta.

Voin kertoa, että hetki meni, että pääsin yli raastavan huonosta omatunnosta sen suhteen, että en ollut tajunnut asiaa aikaisemmin. Miksi en osannut hakea apua lapselleni sinnikkäämmin? Miksi kuuntelin neuvolaa? Miksi en kuunnellut äidin vaistoani? Miksi lapseni joutui kärsimään mahdollisesti hirvittävää kipua täysin turhaan ensimmäiset elinkuukautensa? Miksi kukaan ei auttanut.

Kuopuksen kohdalla olimme enemmän valveutuneita asiaan ja havaitsimmekin maitoproteiinin aiheuttavan oireita imetyksen välityksellä muutaman kuukauden iässä. Normikorviketta lapsi sai vain muutaman annoksen testimielessä ja huudoksihan se meni. Maitoallergia diagnosoitiin yksityisellä ja maidottomalla linjalla (imetysdieetillä) pärjättiin suhteellisen hyvin, vaikkakin todella huonoilla unilla jälleen, kunnes vauvan ruokavalio alkoi kiinteiden myötä laajentua. Muistaakseni 10 kk kohdalla oireista alkoi tulla voimakkaampia ja mm. kovat vatsakrampit ilmestyivät.

Noin 1-vuotiaana tilanne oli lopulta se, että lapsi söi monipuolisesti silmiinpistävän suuria annoksia, mutta ei kasvanyt. Hän ripuloi suurimman osan ravinnosta ulos, kärsi ajoittain syömisen jälkeen todella kovista vatsakrampeista ja vatsan turvotuksesta. Nukkui edelleen pienissä pätkissä, oli itkuinen, erityisesti nukahtaminen on haastavaa. Heräsi aamuyöllä eikä kyennyt enää nukahtamaan, oli itkuinen ja raastavan kiukkuinen erityisesti aamuisin. Kasvojen iho on märkäpäille tulehtunut ilman muualla kehossa ilmenevää atooppista ihottumaa. Lapsella on edelleen näkyvissä märkäisen tulehduksen jättämät arvet kasvoilla. Nämähän kuitattiin lääkäreiden toimesta aikaisemmin hormoninäppylöiksi, mutta lähempänä yhtä ikävuotta lääkärit alkoivat kysellä minulta, että mitähän tuo kasvojen ihottuma on. Jaa-kuulkaa-a.

Vauvan pituuden kehitys romahti ja painoa ei ollut tullut aikaisemmin imetyksellä kohisten kasvaneelle lapselle lisää puoleen vuoteen. Hän kärsi jatkuvasta ylähengitystieinfektiokierteestä, kurkunpään turvotuksesta (sisäänhengitys vaikeutunut) sekä ajoittaisista nivelkivuista. Yritimme jälleen hakea apua neuvolasta, joka oli totaalista ajanhaaskausta. Heidän mielestään tilanteessa ei ollut mitään ihmeellistä, eikä jatkoselvittelyille ollut aihetta. Tässä vaiheessa nostin neuvolan osalta lapaset pystyyn, enkä näiden asioiden kanssa sinne olekaan palannut. Ihan kiva paikka käydä hakemassa rokotukset ja seuraamassa lapsen painoa ja pituutta, muuhun siitä ei meidän osaltamme ole ollut hyötyä.

Kuopuksen hengitysoireilujen pahentuessa ja neuvolan siis osoittautuessa täysin kädettömäksi näissä asioissa haimme ja saimme jälleen apua yksityiseltä, jossa allergialääkärin johdolla aloimme jäljestämään ruoka-aineita, jotka oireilua aiheuttivat ja tällä tiellä olemme edelleen. Nähdäkseni tässäkin tapauksessa jälkeen päin ajateltuna annoimme tilanteen mennä suhteellisen (liian) pitkälle, ennen kuin lähdimme hakemaan syyllistä lapsen syömistä ruoista tai rajoittamaan hänen ruokavaliotaan.

Saatuamme yliherkkyyspaletin selviteltyä ainakin suurilta osin, Kuopuksen elimistö sai aikaa palautua. Ruokavalion ollessa huomattavasti suppeampi ja lapsen syödessä vain murto-osan aikaisemmista hevosannoksista, painoa lähti tulemaan reippaasti. Syynä tähän oli kaikesta päätellen ripuloinnin loppuminen ja ravinnon imeytyminen. Infektiokierre ja limaisuus helpottivat, ihottuma hävisi. Pituuden kehityksen ja rautavarastojen palautuminen on ottanut pidemmän aikaa, mutta tänä keväänä 2-vuotiaana Kuopus pääsi vihdoin takaisin ”normikäyrille” pituudenkin suhteen. Hän oireilee edelleen viikoittain tekijöille x, y ja z, mutta rankimmat oireet ovat väistyneet ja kasvu näyttää palautuneen uomiinsa. Mietin vain, että miten pahaksi tilanne olisi mennyt hänen kohdallaan, jos olisimme jääneet neuvolan ja perusterveydenhuollon varaan. En oikeastaan halua edes ajatella asiaa.

Diagnosointi

Tavallisimpia oireita aiheuttavia ruoka-aineita Suomessa ovat lehmänmaito, kananmuna, gluteenia sisältävät viljat (vehnä, ohra, ruis), ja palkokasvit (mm. maapähkinä, herne ja pavut (Käypä hoito, lasten ruoka-aineallergiat)

Mistä ruoka-aineallergioissa ja yliherkkyyksissä on kysymys? Itse koin tämän lasten ruoka-aineallergioiden Käypä hoito suosituksesta löytyvän jaon jotenkin selkiyttäväksi: Ruoka-aineiden ei-toksiset haittavaikutuksen jaetaan immuunivälitteisiin (ruoka-allergia) ja ei-immuunivälitteisiin (ruokaintoleranssi) oireisiin. Näistä ensimmäiset voivat olla IgE tai ei-IgE välitteisiä. Ei-immuunivälitteiset oireet puolestaan voivat olla enstymaattisia, farmakologisia tai määrittelemättömiä (Käypä hoito, lasten ruoka-aineallergiat). Katso myös täältä ruoka-allergioiden immunopatologinen jaoittelu.

Suolioireinen allergia voi ilmetä välittömästi (tavallisesti IgE-välitteiset reaktiot), tuntien tai useiden päivien viiveellä allergeenille altistumisesta. Ainoa luotettava käytössä oleva testausmuoto on välttämis-altistuskoe, joka perustuu oireiden havainnointiin. Altistuskoe voidaan tehdä myös sairaalassa kaksoissokotettuna. Verikokeiden ja prick-testien luotettavuus on heikko, eikä niillä voida poissulkea allergiaa. Lapsi voi siis olla ihan ”aidosti” allerginen ja saada allergiadiagnoosin, vaikka verikokeet tai prickit eivät näyttäisi mitään.

Esikoisen pääasiallisen allergeenit löytyivät helposti verikokeiden ansiosta, Kuopuksella verikokeet tai Prickit eivät kertoneet mitään. Kuopuksen yliherkkyyslistan ollessa pitkä ja kimurantti, oireita aiheuttavien ruoka-aineiden nimeäminen on ollut työlästä, sillä luotettava diagnosointi edellyttää oireetonta jaksoa ja lapsen pitäminen oireettomana on ollut todella haastavaa juurikin siksi, että sekoittavia tekijöitä on niin paljon. Diagnostiikan ollessa jokseenkin työlästä, huolellisuutta ja pitkää pinnaa vaativaa, miten sitten hoito?

Kuinka hoitaisi?

Diagnosoidun ruoka-allergian hoitona on vaikeita oireita aiheuttavan ruoka-aineen määräaikainen välttäminen. — Hoidon tavoitteina ovat oireiden hallinta, lapsen normaalin kasvun ja kehityksen turvaaminen sekä mahdollisimman monipuolinen iänmukainen ruokavalio. Käytännössä seurataan välittömien oireiden poistumista, ihottuman ja suolisto-oireiden vähenemistä sekä lapsen yleisen voinnin kohenemista, kasvua kasvukäyrän avulla ja ruokavalion iänmukaista kehittymistä. (Käypä hoito)

Lasten ruoka-aineallergian Käypä hoito suosituksessa todetaan, että ”lapsen ruokavalion monipuolinen laajentaminen ravitsemussuositusten mukaan näyttää vähentävän herkistymistä ruoka-allergeeneille”. Kumpikin lapsistamme on syönyt imeväisikäisenä monipuolisesti ravitsemussuositusten mukaisesti, (pois lukien Kuopuksen varhaisessa vaiheessa todettu maitoallergia ja siitä seurannut maidoton ruokavalio), kunnes taaperoina heidän suolistonsa on ollut todella hurjassa jamassa ja oireet sietämättömiä. Eipä siis tuntunut vähentävän heidän kohdallaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö tämä voisi pitää tilastollisesti paikkaansa, mutta jos elimistö ei kestä tiettyjä ruoka-aineita niin kyllä tällä kahden lapsen otoksella käynnissä olevalla seurantatutkimuksella väittäisin tiettyjen allergeenien ja yliherkkyyttä aiheuttaneiden ruoka-aineiden reippaan syömisen heikentäneen ei suinkaan parantaneen heidän tapauksessaan suolistonsa sietokykyä.

Totta on, että turhanaikaisestakin ruoalla kikkailusta on tullut suosittua. Puhutaan ”muotidieeteistä”. Se että muokkaa tai rajoittaa omia syömisiään trendien mukaan tarkoituksenaan pyrkiä parempaan hyvinvointiin tai vaikka ympäristöystävällisempään elämäntapaan on useille ihmisille enemmänkin mielen huvia ja harrastustoimintaa. En halua tällä väheksyä ravinnon merkitystä hyvinvoinnille saati ympäristölle, päin vastoin, vaan pyrin tekemään eron hetken hurahduksesta tiettyihin ruokavalioihin esimerkiksi lapsen suolioireisen ruoka-aineallergian pitkäjänteiseen hoitoon. On melko loukkaavaa ja turhauttavaa, että sitkeän selvitystyön pohjalta allergialääkärin ohjauksessa toteutettavasta ja lapsen vointiin ratkaisevalla tavalla vaikuttavasta ruokavaliohoidosta puhutaan joissain yhteyksissä ”muotidieettinä”.

Esikoisen ruoka-aineallergiat on todettu verikokein, prick-testeillä ja selkeällä tuloksella sairaalassa tehdyssä kaksoissokkoaltistuksessa. Allergisoivia ruoka-aineita on testattu itseasiassa useammin kuin suositellun puolen vuoden välein, mutta kotialtistus johtaa muutaman päivän sisällä oireisiin ja lopulta siihen, että hänen suolistonsa alkaa vuotamaan verta. Vastikään vappujuhlissa kertaluontoinen vahinkoaltistus sekä kananmunasta että maidosta johti ilmeisesti suoliston tulehdusreaktioon, koviin vatsakipuihin, 40° kuumeeseen ja lopulta suoliston verenvuotoon. Episodista toipumiseen meni monta viikkoa ja 3,5-vuotias lapsi heräsi tänä aikana öisin noin tunnin välein itkemään lohduttomasti vatsakipuaan. Altistaisitko sinä lapsesi tälle tarkoituksellisesti?

Johan sitä vähän loivaliikkeisempikin yksilö ymmärtää, että ruoka-aineen, joka saa lapsen suoliston niin huonoon kuntoon, että se alkaa vuotamaan verta, syöminen ei ole välttämättä se paras idea. Silti terveydenhuollon henkilökunta saattaa viestittää hoitokontakteissa puolihuolimattomasti vastakkaista. Silti minusta tuntuu, että joudun edelleen selittelemään sitä miksi en syötä lapselleni hänelle kyseisiä ruoka-aineita.

Lasteni oireiden ja ennen kaikkea niiden helpottumisen perusteella voin omasta kokemuksestani todeta, että lapsille sitkeän selvitystyön kautta oireita aiheuttaneiden ruoka-aineiden löytäminen sekä välttäminen on ollut tuloksellista ja lapsen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ratkaisevalla tavalla vaikuttanutta hoitoa.

Katso oheisesta linkistä Ylen aamuteeveen haastattelu, jossa mm. lastentautien erikoislääkäri Tiina Tuominen kertoo allergiadieeteistä: http://areena.yle.fi/1-3717057

Siedättäminen?

Allergioiden siedättämisestä puhutaan paljon, mutta epämääräisesti. Tämäntyyppinen viestintä johtaa siihen, että suolioireisen lapsen vanhemmalle tulee hankala olo siitä, että hän ei kykene tekemään lapselleen parasta ratkaisua: Syötät lapsellesi allergisoivia ruokia ja katsot kun lapsesi kärsii. Et syötä ja saat lokaa niskaan siitä, että ”sairastutat” lapsesi tarkoituksella. Suo siellä, vetelä täällä. Erityisesti tilanteeseen vihkiytymättömältä maallikoilta nämä heitot lasten siedättämisestä saavat minut punaisen raivon valtaa. Onneksi harva lähtee kokeilemaan onneaan tämän suhteen, sen verran kireällä on ollut otsapanta viimeiset vuodet.

Jos allergisoiva tai yliherkkyysoireita aiheuttava ruoka-aine saa aikaan suolistossa kytevän tulehduksen, joka kerta toisensa jälkeen eskaloituu altistusta jatkettaessa, kuinka paljon tulehdusta on ok saati hyödyllistä lapselle? Kukaan ei tunnu tietävän. Kuinka paljon kärsimystä ja tukalaa oloa lapsen on syytä kokea, etenkään jos lopputulosta, eli suoliston sietokyvyn paranemista ei tällä metodilla tunnuta saavuttavan, päin vastoin? Jos suolisto pääsee oikein huonoon kuntoon oireiden kirjo on moninainen lapsen kärsiessä ja paranemiseen voi mennä kauan. Suoliston ollessa sökö, ravintoaineiden imeytyminen heikentyy, vastustuskyky heikkenee ja soppa onkin taas valmis. Ja tätä tilannetta ei korjatakaan ihan hetkessä. Kun vihdoin on saanut lapsensa oireettomaan tilaan voi arvata, että hänen elimistöään ei tee ehdoin tahdoin enää mieli sotkea ilman painavaa syytä ja todennäköistä hyötyä.

Yrittäessäni saada asiaan tolkkua teoriapuolella havaitsin, että siedätyshoidon Käypä hoito suosituksessa tosiaan todetaan maidon siedätyksen saattavan lisätä maitotuotteiden sietokykyä maitoproteiinille IgE-välitteisesti allergisilla lapsilla. Muiden ruoka-aineiden kohdalla näyttö oli epämääräisempää. Silmiinpistävää oli myös se, että suurin osa tutkimuksista, joihin suositus pohjaa oli tehty kouluikäisille lapsille ja osalla koehenkilöistä on ollut vakaviakin oireita allergeeneille altistumisen johdosta. Suosituksessa todetaan mm.:

  • ”Ruoka-ainesiedätystä harkitaan viisivuotiaalle tai sitä vanhemmalle lapselle, jolla on IgE-välitteinen, altistuksella varmennettu merkittäviä oireita aiheuttava ruoka-aineallergia ja ruoka-aineen välttäminen on hankalaa tai vahinkoaltistuksen riski on suuri.”
  • ”Ruoka-ainesiedätys ei ole vielä vakiintunutta hoitoa, sillä tarvitaan lisää tietoa hoidon turvallisuudesta verrattuna välttämisruokavalioon sekä lisää pitkäaikaisseurannan tuloksia.”

Ruoka-allergian siedätyksestä ja allergian mekanismeista on luettavissa myös mielenkiintoinen artikkeli Duodecimin sivuilta (Mäkelä ym. 2011): Ruokasiedätys – uusi ajattelutapa ja hoito ruoka-aineallergioihin. Artikkelissa puolletaan niin ikään IgE-välitteisen ruoka-allergian siedätystä, mutta todetaan muun muassa myös, että:

  • ”Ruoka-aineallergian spontaanin paranemisen tarkka immunologinen mekanismi on kuitenkin tuntematon”
  • ”Siedätyshoidon vaikutusmekanismi tunnetaan huonosti ja valtaosa immunologisia tapahtumia selvittävistä tutkimuksista on tehty eläinmalleissa ja pistossiedätyshoitoa siitepölyallergian vuoksi saavilla potilailla (Akdis ja Akdis 2011).”
  • ”Tällä hetkellä hoitoa voidaan suositella annettavaksi vain siedätykseen ja ruoka-aineallergioiden hoitoon perehtyneessä allergologisessa hoitoyksikössä.”

Eli: Ruoka-aineiden siedätyksen vaikutusmekanismien tunteminen ja tutkimusnäyttö siedätyksen hyödyistä on edelleen vaillinaista myös IgE-välitteisessä ruoka-aineallergiassa, siedätyshoidon Käypä hoito suosituksen mukaan varsinainen ruoka-aineille siedättäminen on ajankohtaista vasta yli viisivuotiaille lapsille ja esimerkiksi Mäkeän ym. (2011) mukaan hoito tulisi antaa siihen erikoistuneissa hoitoyksiköissä. Jännästi tätä vastaan kyllä toimitaan tuolla käytännön kentällä, kun myös ei-IgE-välitteisesti allergisten tai yliherkkien pikkulasten vanhempia painostetaan siedättämään pieniä ihmisiä aivan miten sattuu kotona. Kuinka ihmeessä voidaan suositella, jopa painostaa toteuttamaan hatusta vedettyä ”siedättämistä”, jos hoidon menetelmistä ei ole yhtenäistä linjaa tai edes turvallisuudesta riittävästi tietoa, mutta sen pieleen mennyt toteutus aihettaa tuskallisia oireita lapselle?

Tähän päivään mennessä itselläni ei siis ole edelleenkään aavistustakaan, kuinka etenkään ei-IgE-välitteistä suolioireista allergiaa saati yliherkkyyttä siedätettäisiin kotioloissa, vaikka asiaa hoitokontakteissa epämääräisesti heitelläänkin. Oma vaatimaton näkökulmani asiaan on, että jos aiheuttaa kotosalla mututuntumalla lapselleen peräkkäisiä allergisia reaktioita se ei ole kyllä ole siedättämistä suositusten mukaisessa mielessä. Se voi olla tarpeettoman kärsimyksen aiheuttamista ja pahimmassa tapauksessa vie lapsen suoliston sietokykyä entistä heikompaan suuntaan.

Vertaistuki auttaa

Vertaistuen parissa kukaan ei todennäköisesti tule sanomaan sinulle ”no aikakaan sun lapses ei ole kuolemansairas”, kun kerrot että olet väsymyksestä niin sekaisin, että pelkäät itse kuolevasi. It could be worse, tiedetään. Moni varmasti ripustautuu juuri tuohon ajatukseen ruokahommien pänniessä, mutta se ei silti tarkoita sitä, että sinulla ei olisi oikeutta tunteisiin, joita lapsen oireiden kanssa painiminen, valvominen, huoli ja kipujen katsominen vuodesta toiseen saa aikaan.

Jos aihepiiri koskettaa, kehoitan lämpimästi liittymään Allergialapset Ry:hyn sekä heidän ylläpitämäänsä Facebook-ryhmään, joka on monelle kaltaiselleni ehdottoman, suorastaan korvaamattoman tärkeä paikka saada ja jakaa tietoa sekä tukea. Et ole yksin, meitä on tuhansia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

Lähteet & lue lisää:

SaveSave

SaveSave

Mestaripiirrokset

MestaripiirrosEsikoisen kulmakarvojen kaunis kaari. Pienen rohkean miehen kaiken voittava optimismi, into elämästä ja ihmisistä. Vatsanpohjasta kumpuava nauru, joka kastelee omatkin silmät ilosta. Kuopuksen vielä vauvamaiset ranteet poimuineen, pienet kantapäät. Maailman kaunein nenä. Mietteliäs tapa kurtistaa kulmiaan ja puhetta pidemmälle edennyt ymmärrys. Tapa liimautua aamuyön itkun yllättäessä syliin päättäväisesti ja tiukasti, kuin pieni apinan poikanen.

JälkiMielestäni hienoja hetkiä vanhemmuudessa ovat ne pienet hetket, joina yhtäkkiä hätkähtää tietoisuuteen siitä, että itsestä on tullut äiti. Ikäänkuin tavoittaa sen tunteen, jota vain kuvitteli aikana ennen lapsia, jolloin yritti miettiä sitä miltä voi tuntua se kun on oma lapsi. Kuin näkisi hetken menneisyydestä käsin.

Näihin hetkiin havahtuu niissä pysähtyneissä tilanteissa tehdessään jotain pientä ja arkista lapsen kanssa, kun ei oikeastaan ajattele mitään. Viimeksi muistan tavoittaneeni tunteen voimakkaasti pestessäni Kuopuksen käsiä. Tajusin yhtäkkiä hyvin kirkkaasti ja elämyksellisesti, kuin ensi kertaa, että nämä pienet kädet omieni sisällä ovat nyt sen oman lapseni ja hetkeksi hämmästyin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKun katsoo vastasyntyneen totisiin tummiin silmiin, pääsee kurkistamaan äärettömyyteen. Siinä Sinä olet ja tulet olemaan ja nyt mikään ei ole ennallaan. Se hämmästys, kun ensimmäistä kertaa katsoo syntynyttä lastaan. Että ihanko oikeasti hän on nyt tuossa ja tuolta hän näyttää. Tapahtuuko tämä todella?

Sekoitus pakahdusta, rakkautta, iloa ja ennen kaikkea sitä hämmästystä – jotain niin täydellisen olennaista ja perustavaa. Hetki joka pakenee sanoja, tunne, joka saa itkemään ja nauramaan ääneen samaan aikaan, kiitollisuus joka salpaa hengen ja suorastaan musertaa. Ja hämmästys. Lapsi on jotain niin suurta, että äitiys tuntuu vieläkin joskus uskomattomalta.

Kunpa joka päivä muistaisin pysähtyä tämän tunteen äärelle, uskaltaisin tuntea kiitollisuuden painon ja olla välittämättä siitä pelosta, joka suurimman rakkauden varjona kulkee. Keskittyä siihen iloon, jota nämä ainutlaatuiset pienet ihmiset ovat elämäämme tuoneet. Siitä riittää kyllä ammennettavaa. Myös niihin loputtoman univajeisiin päiviin, kun maitolasit kaatuvat, asunto ui ravassa ja avaimet unohtuivat sisälle.

Itse tehdyt kodinpuhdistusaineet (DIY)

Edeltävät viikot olen penkonut verkkosivuja ja tehnyt kotikokeiluja erilaisista tee-se-itse-kodinpuhdistusaineista. Eli siis googlettanut ja siivonnut. Olen tullut havaitsemaan, että ekologisten pesuaineiden valmistaminen itse on näemmä paitsi mahdollista myös vieläpä varsin yksinkertaista sekä edullista.

Perussääntönä pesuaineissa toimii se, että miedosti happamat puhdistusaineet sopivat esimerkiksi keittön ja pesutilojen siivoamiseen, sillä ne poistavat myös kalkkia. Miedosti emäksiset pesuaineet puolestaan soveltuvat ylläpitopuhdistukseen ja tahranpoistoon. Emäksisillä puhdistusaineilla on happamia enemmän puhdistustehoa.

Kemikaali on neutraali käsite. Se ei ole hyvä tai paha, eikä kerro mitään aineen ominaisuuksista. Jos tarkoittaa joidenkin kemikaalien huonoja piirteitä, pitäisi puhua esimerkiksi terveydelle tai ympäristölle haitallisista kemikaaleista. (Suomalaiset eivät ole tietoisia kemikaalien haitoista)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Marseille-saippua, pesupähkinöitä & appelsiini-etikkapesuaine

Koska pesuaineiden kemikaalien ja niiden tarkoituksenmukaisten tai esimerkiksi ympäristölle haitallisten vaikutuksien selvittäminen ei tällä lyhyen kemian tietopohjalla ole ihan yksinkertainen juttu, on hyvä aloittaa raaka-aineista, joiden sisällön kykenee ymmärtämään.

Googlettelun perusteella kokeiluun valikoituivat kolme puhdistusmenetelmää: pesupähkinät, etikka + sitrushedelmät sekä aito Marseille-saippua.

Pesupähkinät

Pesupähkinät toimivat kokemukseni mukaan tumman pyykin pesussa, mutta ekopesuaineasiaa googletellessani törmäsin myös siihen, että niistä keiteltyä liuosta voi käyttää puhdistamiseen laajemminkin. Pesupähkinät sisältävät saponiinia, joka käyttäytyy saippuan tavoin, eli vähentäen pintajännitystä. Ei muuta kuin kokeilemaan siis!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TEE NÄIN (alkuperäinen ohje esim. täältä):

  • Kiehauta reilu kourallinen pähkinöitä (n. 8 kokonaista) litrassa vettä
  • Ota liesi pois päältä ja jätä pähkinät likoamaan kannen alle
  • Siivilöi liuos puhtaaseen pulloon
  • Säilytä pesuliuosta jääkaapissa

Valmis liuos ei tuoksullaan hurmannut, jos nyt totta puhutaan. Se haisi kamalalta.

Kokeilin liuosta kodin yleispuhdistuksessa, mutta nuiva tuoksu vierotti minut tästä vaihtoehdosta hyvin nopeasti. Myöskään liuoksen pesuteho ei rätillä pyyhittynä oikein vaikuttanut tai tuntunut poikkeavan vedellä pyyhkimisestä. Kokeilin nestettä myös pyykin pesemiseen, mutta tässäkin pesutulos jäi tavallisten pesupähkinöiden vastaavalle selkeästi. WC-tilojen pesussa liuos kuitenkin yllätti. Juuriharjalla ja pesupähkinälioksella hangattuna sain pesuhuoneen lattiat todella puhtaaksi. Mikä osuus mekaanisella harjauksella ja liuoksen pesuteholla oli – mene ja tiedä, mutta ainakin uskalsin pestä pesuhuoneen huoletta niin, että lapset kylpivät vieressä.

Pesupähkinöistä tehtyä pesuliuosta tulee säilyttää jääkaapissa, jossa se säilyy noin viikon verran. Pidän siitä, että yleispesuaineliuokset ovat aina käsillä keittiössä ja WC:ssä, eikä tulisi pieneen mieleenkään laittaa WC:ssä pyörinyttä pesuainepulloa takaisin elintarvikkeiden joukkoon, joten tästäkin syystä pesupähkinöiden hyödyntäminen jatkuu tässä taloudessa (värillisen) pyykin parissa.

  • Hyvää:
    • Hyvä pesuteho pesuhuoneen lattiapinnoilla
  • Huonoa:
    • Epämiellyttävä tuoksu
    • Huono säilyvyys (jääkaappi säilytys)

Appelsiini-etikkapuhdistusaine

Appelsiinin kuoriin ja etikkaan perustuvan pesuaineen valmistaminen on varsin yksinkertaista. Alkuperäinen ohje löytyy esimerkiksi täältä. Etikkaan (ph 2,9) perustuvasta puhdistusaineesta tulee melkoisen hapan. Appelsiinien käyttö kyseisessä DIY pesuaineessa liittyy ilmeisesti paitsi niiden miellyttävään tuoksuun, myös appelsiiniöljyn tahroja poistavaan ominaisuuteen. Kuinka paljon öljyä liottamisen aikana etikkaan liottuu, en osaa sanoa. Kyseessä on kuitenkin emäksinen aine, joten oletan tämän hieman laskevan pesuaineen happamuusastetta.

Appelsiini-etikka_Perheestä.jpg

TEE NÄIN:

  • Laita appelsiininkuoria (4-5 appelsiinin kuoret) lasiastiaan
  • Kaada päälle väkiviinaetikkaa niin että kuoret peittyvät
  • Laita kansi päälle ja anna tekeytyä vähintään kahden viikon ajan
  • Siivilöi harson läpi puhtaaseen suihkepulloon

Pesuaine toimi erityisen hyvin keittiön sekä pesuhuoneen pintojen ylläpitosiivouksessa ja WC-altaan pesun viimeistelyssä sen kalkkia irroittavan ominaisuutensa vuoksi. Etikkapesuaineen hajua neutraloiva teho ilmeni toden teolla vaipparoskiksen säiliöämpärin kanssa: pussin tyhjennyksen yhteydessä tehty säiliön suihkuttelu ja huuhtelu veivät roskiksen (kuoleman) hajun oikeasti mennessään! Jo tämän ominaisuuden vuoksi tämä pesuaine pääsee jokapäiväiseen käyttöön meillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Hyvää:
    • Hajuja ja kalkkia poistava ominaisuus
    • Edullisuus
    • Raaka-aineiden helppo saatavuus
  • Huonoa
    • Etikan voimakas haju

Marseille-saippua

Edit (15.4.2020): Aikaisemmin tässä jutussa kerroin, että Marseille-saippuaa voi käyttää lähes mihin tahansa kodinpuhdistukseen, mutta sitten olen oppinut, että eipäs kannatakaan.

Laadukkaan oliiviöljypohjaisen Marseille-saippuan käyttö kannattaa jättää ihon, nahan, meikkisiveltimien ja villan puhdistukseen syystä että se on niin rasvaista. Lue lisää esimerkiksi täältä: Miten valita hyvä siivoussaippua.

Yhteenveto

Kodin puhdistamisessa pärjää hyvinkin ”kemikaalipihisti”, kunhan muistaa seuraavan:

Pesutapahtumaan tarvitaan aina neljää eri tekijää: kemiaa eli pesuainetta, aikaa, lämpötilaa ja mekaniikkaa, kuten hankausta. Jos yhtä neljästä on mukana vähemmän, tarvitaan jotakin toista enemmän. (Teknokemian Yhdistys)

Käyttöön kokeiluista jäivät Marseille-saippua ja etikka-sitrusliuos. Pesupähkinöitä käytämme jatkossa edelleen tumman pyykin pesemiseen, johon ne nähdäkseni parhaiten soveltuvat.

Astioiden pesemisessä kannattaa muistaa, ettei pesuvettä kannata kyllästää liialla pesuliuoksella, jotta pesutulos ei kärsi: jos tiski on kovin rasvaista, kannattaa veteen maltillisen pesunestemäärän lisäksi lisätä hieman soodaa (lisää emäksisyyttä) ja pestä astiat kuumalla vedellä. Kädet kannattaa myös suojata paitsi kuumalta vedeltä niin myös soodan kuivattavalta vaikutukselta tiskaukseen pyhitetyillä kumihanskoilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

BLOGIPÄIVITYKSEN KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Marseille-saippua + Frantsilan eteerinen Piparminttu-öljy saatu blogin kautta Ruohonjuuresta

 

SaveSave

Kontrollifriikki kahden tulen välissä

Kuten kaikki tietävät pienet lapset ovat armoitetun lahjakkaita luomaan (aikuisten näkökulmasta) epäjärjestystä ja sotkua. Lasten saamisen myötä olen myös havainnut tapahtuvan omituisen ja paradoksaalisen muutoksen suhtautumisessa siisteyteen: samaan aikaan kun siisteyden ylläpitämisestä tulee huomattavasti vaikeampaa, sitä alkaa janota yhä enemmän.

Parikymppisenä kämppä oli useimmiten vähän miten sattuu. Ajoittain aivan pommin jäljiltä, jos nyt rehellisiä ollaan. Kiinnostiko? No ei. Nykyään krooniset ruokatahrat, hiekkakasat, levitteellä maalattu ruokapöytä sekä lääpityt ikkunat ynnä muut ”elämisen jäljet” saavat otsasuonen tykyttämään välittömästi. Mikä ihmeen kontrollifriikkipommi räjähtää äiti-ihmisen päässä lasten saamisen myötä? Voi kuinka saavuttaisin sen iloisen hälläväliä asenteen sotkuihin jälleen…

tahroja_paperilla_perheestaKyse on tietysti kodin merkityksen muuttumisesta. Aikaisemmin koti oli paikka johon piipahdettiin ulkomaailmasta, nyt kotoa piipahdetaan ulkomaailmaan. Kodista on tullut projekti. Päivystävä keittiöpsykologi päässäni laukoo itsestäänselvyyksiä ja kertoo, että kysymys on myös kontrollin tarpeesta siinä vaiheessa kun uuden pienen ihmisen saapuminen räjäyttää tietynlaisen kaaossirpalepommin elämässä. Siivoaminen tuntuu ajoittain olevan ainoa konkreettinen ja näkyvä tapa saada asioita hallitaan arjen myllytyksessä.

Ylenpalttisessa siivoamisessa on paljon huonoja puolia. Niistä ykkösenä se, että siivottava ei tästä maailmasta lopu pienten ihmisten tuottaessa sitä ällistyttävällä teholla lisää. Pakonomainen pyyhkiminen, peseminen, imurointi, nyhtäminen ja järjestäminen syö aikaa ja energiaa siltä tärkeimmältä, eli lasten kohtaamiselta. Pitkään yritin tästä syystä pyristellä siisteyden kaipuutani vastaan, mutta nykyään olen todennut, että jos kodin siisteys saa minut hengittämään helpommin (ja se saa), niin olkoon sitten niin kunhan touhussa säilyy kohtuus.

Nykyään jo siedänkin kura-aikojen jatkuvia hiekkakasoja ja lasten lelukaaosta huomattavasti paremmin, mutta nautin myös kuuraamisesta ja esteetikkona ohikiitävän puhtaista pinnoista. On myös hyvä muistaa, että kaikki ”lika” ei ole hyväksi, eli taudinaihettajat on oikeasti viisasta pyrkiä puhdistamaan pinnoilta. Vatsatauti tai muu ärhäkkä virusinfektio voi sekoittaa suoliston mikrobitasapainon pitkäksi toviksi, joten pintojen puhdistamiseen on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota tautien jyllätessä huolellisen käsihygienian ohella.

Viime aikoina olen jäänyt miettimään erityisesti kodissa puhdistamiseen käytettävien kemikaalien merkitystä kehon luontaiselle mikrobitasapainolle. Kuinka voimme tietää, etteivät voimakkaat pesuaineet, joilla toivomme nujertavamme epätoivotut mikrobit kodin pinnoilta nujerra samalla kehoon päätyessämme suolistomme tuikitärkeitä ja arvokkaita bakteereita, joiden tiedetään jatkuvasti enenevässä määrin olevan avainasemassa hyvinvoinnillemme? Antibakteerisista pesuaineistahan on jo varoiteltu pitkään. Vaikka erilaisten taudinaiheuttajien nujertaminen klooria yms. voimakkaita kemikaaleja hyödyntäen tuntuu kontrollifriikin mieltä lämmittävältä vaihtoehdolta, perheen ja ympäristön myrkyttäminen sitä vastoin ei.

kontrollifriikki_perheestaMietin erityisesti keittiön ja ruokailutasojen puhdistamiseen käytettävien aineiden merkitystä – niiden kautta kun aineita pääsee todennäköisesti elimistöön erityisesti, jos aineita pinnoille useita kertoja päivässä suihkutetaan eikä pestä pois, kuten yleispuhdistusaineita tavataan käyttää. Lisäksi suihkuttamisen kautta kemikaalit päätynevät elimistöön luonnollisesti myös hengitysteitse.

Olemme onnekkaita, sillä kenelläkään perheestämme ei ole astmaa, mutta esimerkiksi pelkästään Fairysta tehdyn pesuliuoksen suihkuttaminen ärsyttää hengitysteitäni voimakkaasti syystä tai toisesta. Kodin pesuaineiden ja -tapojen valintaan on siis syytä kiinnittää huomiota paitsi ympäristön myös oman hyvinvointimme vuoksi. Ja kuten aikaisemmassa päivityksessäni nostin esiin, ympäristöstä huolehtiminen huolehtii myös omasta hyvinvoinnistamme.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOnneksi lähimarketistakin löytyvillä elintarvikkeisiin lukeutuvilla aineillakin pääsee siivoamisessa jo varsin pitkälle! Marttojen isoäidin siivousvinkit kertovat, kuinka etikka, sooda, sokeripalat ja suola tepsivät useissa paikoissa. Kodin myrkyttömässä puhdistamisessa kannattaa pyrkiä mekaaniseen puhdistamiseen, eli perinteiseen hankaamiseen ja turvautua puhdistusaineisiin vasta, jos tämä ei auta. Näkyvä lika kannattaa pyrkiä poistamaan heti, ettei se pääse pinttymään ja vaadi järeämpiä keinoja poistamiseen. Esimerkiksi bambulangasta virkatut kestorätit ovat hyviä ja toistuvaa pesua kestäviä välineitä kodin puhdistamiseen.

Jopa WC:n puhdistamisessakin pärjää varsin yksinkertaisilla aineilla, kunhan muistaa toteuttaa pesua riittävän usein ja säännöllisesti, niin ettei lika pääse pinttymään. Sitkeät tahrat ja esimerkiksi saumat saa hangattua puhtaaksi soodasta ja vedestä tehdyllä tahnalla tai räjäyttämällä lika soodan ja etikan yhdistelmällä.

Vedestä tulleet kalkkitahrat lähtevät helposti suihkukaapin tai saunan lasiovesta pyyhkimällä väkiviinaetikkaan kastetulla sienellä tai rätillä. Etikan haju on hurja, mutta niin on puhdistustehokin! Etikan käytössä kannattaa noudattaa tiettyä varovaisuutta herkillä pinnoilla sen voimakkaan happamuuden vuoksi. Ylen Kuningaskuluttajan jutussa Marttaliiton kotitalousneuvoja ohjeistaa pesemään WC-altaan ekologisesti ensin astianpesuaineella ja sen jälkeen huuhtomaan etikalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOlen parhaillani pureutumassa ekologisiin ja allergiaystävällisiin DIY-kodinpuhdistusaineisiin sekä ympäristöystävällisiin pyykinpesuvaihtoehtoihin. Päivitystä tulossa, pysy kuulolla 🙂

Asioiden välillä -blogi myös Instagramissa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

Metsään menee. Mennään mekin!

metsaan_perheesta_blogi13Oletteko huomanneet, että välittömästi kun tulee puhetta erityisesti lasten allergioista alkaa päivittely siitä, mistä allergioiden räjähdysmäinen kasvu johtuu. Kyllä_ennen_oli_paremmin, ja sitä rataa. Miksi tosiaan ennen oli toisin tämän suhteen? Ja siis oliko? Taipumus allergiaanhan on pitkälti myös perinnöllinen juttu, eli jostainhan ne perintötekijät tähän nykyiseen geenipooliin ovat löytäneet tiensä. Ei wanhaanhyväänaikaan varmasti allergioista joudettu piittaamaan, kun lapsikuolleisuus oli järkyttävällä tasolla ja porukkaa tippui muutenkin kuin kärpäsiä. Toki kyse on nykyään paitsi allergioiden paremmasta havaitsemisesta, niin myös allergioiden esiintyvyyden lisääntymisestä.

Allergisten sairauksien esiintyvyys Suomessa on suuri ja se on kasvanut viime vuosikymmeninä. Astmaa sairastaa vajaa 10 prosenttia väestöstä.– Viimeisimpien väestötutkimusten mukaan noin joka neljännellä aikuisella oli allergisia oireita ja ympäristön allergeeneille herkistyneiden (atooppisten) osuus kouluikäisistä oli jopa 40 %. (THL 2014)

Miksi ihmisten kehot sitten eivät tunnu enää kestävän mitään? Usein käytetään argumenttia siitä, että nykyään on liian siistiä. Yksinkertaistaen, liian kliininen ympäristö johtaa allergioihin: tätä kutsutaan hygieniahypoteesiksi (Haahtela 2012). Hygieniahypoteesiin liittyviä havaintoja oli se, että perheen esikoisilla on tavallisesti enemmän allergioita kuin järjestyksessä perheen seuraavilla lapsilla ison perhekoon lisätessä kodin luonnollista ”likaisuutta” ja infektioita varhaislapsuudessa sekä äidin odotusaikana (Strachan 1989). Varhainen altistuminen tarpeellisille mikrobeille on siis erittäin tärkeää lapsen immuniteettijärjestelmän kehitykselle (Gensollen ym. 2016). Ensimmäisen hyödyllisen täyslaidallisen mikrobeitahan lapsi saa synnytyskanavasta syntyessään alateitse. Tällä on todettu olevan pitkäaikaista merkitystä suoliston bakteerikannan kehitykselle (Grönlund ym. 1999), kuten myös imetyksellä (Roger ym. 2010). Myös esimerkiksi maatiloilla kasvaneilla lapsilla on todettu olevan vähemmän allergioita (esim. Lampi 2014).

Metsään_Perheestä_Blogi.jpg
Stadilaiset mikrobeja hommaamassa Maalaiskummilassa

Ihan kaikki eivät kuitenkaan voi asua nykyaikana maatilalla. Lisäksi, jos muistan oikein, esimerkiksi lasten allergioilta suojaava altistus maatilan bakteereille on tehokkain ensimmäisen kuuden elinkuukauden aikana, eli nyt on auttamatta liian myöhäistä alkaa hommaamaan lehmää tai anoa turvapaikkaa Maalaiskummilasta. Ja jos lapsi/ lapset on jo maailmaan saatettu tavalla tai toisella ja imeväisvaihe selvitetty, niin onko peli täysin menetetty? Mistä näitä elimistön vastustuskyvylle suotuisia bakteereita sitten saa kaupunkiympäristössä? No METSÄSTÄ!

Oma luontosuhteeni on vähintäänkin hauras. Mielestäni metsä on kaunis katsella, mutta vieras oleskeluympäristönä ja sisältää kaikenlaista yllätysmomenttia, joiden pariin siirtyminen arveluttaa. Aikaisemmin olen aina painanut tämän villaisella naureskellen, että sitä nyt vaan on näin urbaani. Nyt ymmärrän miten hirvittävän paljon ja monella tasolla olen menettänyt tällä asenteella. Luonnonhelmassa käyskentely rikastuttaa nimittäin paitsi mieltä, myös kehon mikrobistoa. Vastaavasti luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen köyhdyttää myös ihmisen elimistön mikrobikantaa. Tätä hygieniahypoteesia täydentävää näkökulmaa kutsutaan biodiversiteettihypoteesiksi (Hanski ym. 2012, von Herzen ym. 2011). Biodiversiteettihypoteesin valossa on siis ensiarvoisen tärkeää paitsi vaalia luonnon monimuotoisuutta, myös nauttia siitä.

metsaan_perheesta_blogi12Koska harvalla vanhemmalla on nykymaailmassa mahdollisuutta heittäytyä kokopäiväiseksi tai edes osapäiväiseksi eräjormailijaksi lasten puolustuskyvyn pelastamiseksi, niin kuinka sitten tarjota lapsille jatkuvaa mikrobialtistusta luonnonhelmassa? Metsäkerhot ja luontopäiväkodit ovat aivan huippujuttu ja palvelevat juuri tätä tarkoitusta. Nykyään kun puhutaan vielä paljon päiväkotien sisäilmaongelmista ja niiden terveysvaikutuksesta, pienten ihmisten metsään vieminen tuntuu entistä mielekkäämmältä. Tiesitkö, että Helsingissä toimii lukuisia kaupungin varhaiskasvatusviraston ylläpitämiä metsäkerhoja?

Metsässä ja luonnossa vaihtelevassa maastossa temuaminen, kävely ja kiipeily kehittää myös lasten motoriikkaa ja koordinaatiota aivan omalla tavallaan ja innostaa liikkumaan monipuolisesti. Mikä tärkeintä, metsäkerhot toteuttavat luontokasvatusta upealla tavalla. Perheellämme on kokemus metsäkerhosta Esikoisen kautta ja voimme erittäin lämpimästi suositella konseptia. On suorastaan riemastuttavaa kun lapsi tulee posket punaisina onnesta puhkuen, kasvojaan myöden ravassa kotiin ja metsälle tuoksuvia ulkoiluvarustuksia purkaessaan löytää lapsen korvan takaa männynneulasen. Eväsrasiasta saattaa löytyä hieman sammalta ja hiekkaa. Allergioihin tällä ei ole ollut havaittavaa vaikutusta, mutta metsäkerhoon siirtymisen jälkeen olemme olleet koko perhe terveempiä kuin vuosiin!

Ongelmana on metsäkerhojen saavutettavuus (useimmat vain yli 3-vuotialle kotihoidossa oleville lapsille) ja erityisesti luontopäiväkotien saatavuus. Pintapuolisella googlettamisella en onnistunut löytämään kuin yhden kunnallisen ja joitain yksityisiä luontopäiväkoteja Helsingistä. Parastahan se olisi, että luontoyhteyden aidosta vaalimisesta tulisi luonteva osa kaikkien lähipäiväkotien toimintaa, niin että luontoon keskittyvä varhaiskasvatus ei olisi jotain poikkeuksellista tai erityistä. Varmasti osassa päiväkoteja näin onkin. Toisaalta ainakin median kautta välitetään voimakkaasti kuvaa siitä, että useissa päiväkodeissa joudutaan keskittymään resurssien kireyden vuoksi ihan vain perushoitoon luontoretkien tms. jäädessä korkeintaan satunnaisiksi.

Toivon hartaasti, että metsässä ja luonnossa ulkoilusta säässä kuin säässä tulisi päiväkotien normi ja että kiinnostus metsäkerhoihin lisääntyy, jotta mahdollisimman moni lapsi pääsisi nauttimaan luontoyhteydestä joka päivä. Tärkeintä kuitenkin tietysti on, että me vanhemmat lähdemme ahkerasti lasten kanssa ulkoilemaan ja seikkailemaan metsissä. Eväät mukaan ja mikrobeja hommaamaan 😉 Siitä ei kokonaisvaltainen laatuaika parane!

metsaan_perheesta_blogi15

Lähteet:

  1. Gensollen T, Iyer S S,  Kasper D L, Blumberg R S. How colonization by microbiota in early life shapes the immune system. Science 2016; 352(6285): 539–544.

  2. Grönlund MM, Lehtonen OP, Eerola E, Kero P. Fecal microflora in healthy infants born by different methods of delivery: permanent changes in intestinal flora after caesarean delivery. J Pediatr Gastroenterol Nutr 1999;28:19- 25.
  3. Haahtela T. Ruoka ja allergiat – Karjala opettaa. Duodecim-lehti 2012;127(23):2473-2477.
  4. Hanski I, von Hertzen L, Fyhrquist N, Koskinen K, Torppa K, Laatikainen T, Karisola P, Auvinen P, Paulin L, Mäkelä MJ, Vartiainen E, Kosunen TU, Alenius H, Haahtela T.
    Environmental biodiversity, human microbiota, and allergy are interrelated. PNAS 2012;109(21):8334–8339
  5. Lampi J. The farm environment, allergic diseases and respiratory health [Maatilaympäristö, allergiset sairaudet ja hengityselinterveys]. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tutkimus 143/2014.
  6. Palva A. Suolistomikrobit ja niiden merkitys terveydelle. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2009;125(6):685-694.
  7. Roger L C, Costabile A, Holland D T, Hoyles L, McCartney A L. Examination of faecal Bifidobacterium populations in breast- and formula-fed infants during the first 18 months of life. Microbiology 2010; 156: 3329–3341.

  8. Strachan DP. Hay fever, hygiene and household size. BMJ 1989;299: 1259–60.

  9. THL. Astman ja allergioiden yleisyys. https://www.thl.fi/fi/web/kansantaudit/astma-ja-allergiat/astman-ja-allergioiden-yleisyys
  10. von Hertzen L, Hanski I, Haahtela T. Natural immunity: biodiversity loss and inflammatory diseases are two global megatrends that might be related. EMBO Rep 2011;12:1089-1093 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3207110/

Leipomisen ylistys

Lauantaiaamupäivä, iso kupillinen teetä keinutuolissa nautittuna, pojat ulkoilemassa isänsä kanssa ja oho: televisiosta sattuu tulemaan Koko Suomi leipoo. Ihan parasta!! Ihminen on nyt kyllä rentouden ytimessä tässä 😀 Samalla kun saa ihastella ohjelman leipureiden taituruutta, niin voi hakea inspiraatiota omiin leipomusviritelmiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Anteliaasti voita (sinistä Keijua)..

Leipominen on terapeuttista tai vähintäänkin mielekästä toimintaa monella tasolla. Siinä saa toteuttaa luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä, tuotos tuo iloa myös muille ja käytetään lopulta ravinnoksi. Aisteista näkö, tunto ja hajuaisti saavat monipuolisesti ärsykkeitä läpi tekemisen prosessin. Erityisesti pullataikinan tekeminen hartaasti on merityksellinen juttu itselleni. Kardemumman ihana tuoksu, lämpimän pehmeä taikina ja vaivatessa pikkuhiljaa syntyvä sitko. Onnistuneen taikinan kuohkea kiinteys. Taikinan muotoilu, leivonnaisten kohottaminen, uunista nouseva huumaava tuoksu ja lopulta uunituoreesta pullasta nauttiminen yhdessä perheen kanssa on vain jotenkin niin ytimessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
..rutkasti fariinisokeria ja kanelia..

Omat isoäitini olivat taitavia leipureita ja äidiltäni olen oppinut leipomisen perusteet jo varhain. Hyvän pulla tekeminen on ollut tässä olennaisessa roolissa. Muistan, kuinka nyt jo edesmennyt hirvittävän rakas koiramme rakasti puolestaan pullaa niin hirvittävästi, että kuola valui sen suupielestä ensimmäistä herkkupalaa odottaessa. Tuoksu oli sen mielestä niin vastustamaton, ettei mikään muu ruoka tai herkku ei aikaansaanut vastaavaa reaktiota. Koira osallistui äidin kanssa leipomiseen alusta loppuun keittiössä notkuen, nojaillen jalkaan ja kerjäten makupaloja taikinasta prosessin edetessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
..viipaleiksi..

Muistan myös hyvin, kuinka ala-asteikäisenä silloisen parhaan ystäväni (<3) kanssa leivoskelimme mitä milloinkin, joskus onnistuen – useimmiten emme kovinkaan hyvin. Hänenkin viisaat vanhempansa suhtautuivat huumorilla ja kärsivällisesti leipomisintoomme. Kerran tosin saimme palautetta hyvin painavasta syystä, sillä olimme käräyttäneet kakun alumiinivuoassa missäpä muussakaan mikrossa. Ihme ja kumma, mikro ei räjähtänyt tai edes muistaakseni hajonnut? Vuoka tosin hiiltyi pilalle. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
..vuokaan ja uuniin..

Nykyään ongelmanratkaisukykyä saa harjoittaa leipomisen suhteen entistä enemmän lasten allergioiden rajoittaessa perinteisten raaka-aineiden käyttöä. Poissa ovat siis vehnä sitkoineen, kuohkeuttavat kananmunat, kerma, voi ja muut maitotuotteet. Sain yllykkeen leivontablogin perustamiseen erityisesti Kuopuksen allergioiden vuoksi. Valmiita leivonnaisia, leipää tai edes jauhoseoksia, jotka sopisivat hänelle ei käytännössä ole saatavilla lainkaan, siksi kaikki on tehtävä ja kokeiltava itse.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
..gluteeniton, munaton ja maidoton bostonkakku uunista ulos!

Reseptien kehittäminen ja kirjoittaminen ylös blogiin tuntui mukavalle ajatukselle paitsi siksi, että ne ovat siellä kätevästi saatavilla jatkossa myös itselle, myös siksi, että niistä olisi mahdollisesti hyötyä myös toisille ruokarajoitteisille. Ja palautteen mukaan näin onkin käynyt. Jokainen palaute siitä, että resepti on ollut ruokavalioon sopiva ja maukas on todella merkityksellinen ja kannustaa jatkamaan reseptien tekemistä näkyväksi myös muille ”rajoittuneille” leipureille. Joten – kohti keittiötä! Tänään ajattelin kokeilla viljattoman puolukkapiirakan tekemistä 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kohti ekologisempaa uutta vuotta

Vuoden vaihtuessa julistin itselleni ja muille, että nyt ei jaksa mitään uutta tai kehittävää. Nyt syöksytään mukavuusalueelle ja lasketaan rimaa kaikessa, mennään siitä mistä aita on matalin! Mukavuusbileet! Luovuttaminen kunniaan! Tarkoituksenani oli höllentää vuoden loppuun mennessä jo vaarallisen kireäksi ehtinyttä pipoa ja reilulle tasolle kirinyttä suorittamispakkoa. Tämä mukavuussektorilla öllöttely voi kuulostaa ajatuksena melko herkulliselta silloin, kun fiilis on se että nyt ei vaan jaksa yhtään mitään, mutta elämäntapana se on tosiaan hieman heikko. Maaret Kallio kirjoitti tänään kolumnissaan siitä, miksi sydämen ääntä ei ihan aina kannata kuunnella.

”Liiallinen mukavuudentavoittelu ei ruoki vahvoja arvoja tai tunnetta asioiden aikaansaamisesta, ja niitä ihminen kaipaa kokeakseen elämänsä merkitykselliseksi.”

Jäin miettimään asiaa ekologisen elämäntavan kannalta. Ihmisen on luonnollisesti vaikeaa luopua saavutetuista mukavuuksista. Omaan napaan ja hyvinvointiin sukeltaminen on ajoittain tarpeen tietysti, mutta jatkuvana elämäntapana se ei tosiaan oikein kanna. Jos kaikki tekeminen ja oleminen perustuu sille, mikä itsestä tuntuu hyvältä tai sen pohtimiseen mikä just nyt tuntuisikaan hyvältä, voisi olla hyödyllistä nostaa katse omista onkaloista vähän kauemmas. Enkä nyt väheksy itsetutkiskelun tarpeellisuutta, välttämättömyyttäkin, vaan tahdon sanoa, että se on syytä tehdä aidosti ja brutaalistikin ajoittain, jotta siitä ei tarvitse tehdä jatkuvaa elämäntapaa. Aika monet asiat ovat kuitenkin epämukavuusalueelle astumisen arvoisia.

ekologisuus_perheesta_blogi3
Kaksi painavinta syytä panostaa ympäristöystävälliseen elämäntapaan

Lasten saamisen myötä saa valtavasti asioita, mutta yhden asian menettää lopullisesti, nimittäin kyvyn turvautua nihilismiin monien hankalien asioiden, kuten ilmaston uhkakuvien suhteen. Huoli ja toive jälkikasvun kukoistuksen mahdollisuudesta on kaiken yli menevä ja niin syvä, että uhka sille on uhka jota ei voi kieltää. Asia johon heräsin jälleen todella ystäväni jakaessa taannoin Facebookissa keväällä Suomen Kuvalehdessä julkaistun artikkelin siitä, miksi ilmastonmuutos ei herätä riittävästi kiinnostusta ihmisissä. Todella ahdistavaa.

Palatakseni Kallion kolumnin ytimeen: voidakseen paremmin kannattaa pysähtyä mielummin miettimään niitä arvoja, jotka tekevät elämästä merkityksellistä niiden mielitekojen sijaan. Kun taistelee tai ainakin toimii tärkeäksi kokemansa asian puolesta, elämä saa ihan uudenlaista syvyyttä. Kuinka siis elää niin, että toiminnallaan edistäisi seuraavien sukupolvien elämisen mahdollisuuksia?

ekologisuus_perheesta_blogi9Ilmaston muuttuminen on tavallaan päivänselvä ja samalla vaikeasti hahmotettava ja äärettömän monisyinen asia. Vähintään todella, todella pelottava. Kirjoitan tämän nyt silläkin uhalla, että nyt olen tietopohjani kanssa hyvin heikolla alueella. En kykene tarkastelemaan ilmastonmuutokseen liittyviä lähteitä kovinkaan kriittisesti, sillä tietämykseni asiasta on täysin olematon. Asiantuntijuuteni löytyy terveystieteiden puolelta, maantieteellisten ja ympäristöön liittyvien asioiden suhteen olen auttamatta pihalla. Olen siis liikkeellä puhtaasti tunnepohjalta, mutta jospa olisin tässä nyt vaikka se hyödyllinen idiootti, sillä jokainen pohdinta asian ympärillä kun lienee paikallaan. Ainakin ystäväni päivitys vieräytti ison kiven sielussani pyörimään jälleen ympäristöystävällisemmän elämän ja asenteen tavoittelun suuntaan.

Ekologisia ”pakkoja”

Koska viherpesu ja muutenkin oman kilven kiillottelu tämän aihealueen ympärillä vastenmielistä, totean rehellisyyden nimessä, että paras ekotekoni tähän mennessä on olla pienituloinen (opiskelija, kotiäiti), eli yksinkertaisesti liian köyhä hassaamaan valinnoillani luonnonvaroja niin runsain mitoin, kuin varakkaampana saattaisin tehdä.  Ekologisia ”pakkoja”, joita pienillä tuloilla eläminen edellyttää:

  1. Ei omaa autoa: Pienituloisena lapsiperheenä meillä ei ole varaa omaan autoon (lainaamme sitä Ukilta). Jos meillä olisi varaa omaan autoon, voin kertoa että kiusaus investointiin olisi todella suuri puhtaasti mukavuudellisista syistä. Mutta niin kauan kun näin ei ole, voimme päivitellä kuinka auto on Helsingissä vain riesa ja hekumoida ajatuksesta pienemmästä hiilijalanjäljessä. Mies kulkee työmatkat kesät talvet pyörällä ja itse aion töihin palattuani käyttää luonnollisesti julkisia. No itsellä ei ole edes ajokorttia, joten ajomatka töihin sisältäisi melkoisesti jos ei vauhtia niin ainakin vaarallisia tilanteita.
  2. Ei lentämistä: Meillä ei ole varaa matkustella ulkomailla. Eipä tule lentomaileista huonoa omaatuntoa. Ja samaan hengenvetoon – taatusti sahattaisiin sinivalkoisin siivin lämpimään vähintään kerran vuodessa, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Ja Islantiin. Ja vaikka minne. Haaveiltu on.
  3. Kierrätys: Pyrimme löytämään uudet hankinnat käytettyinä ja kierrättämään tarpeettomaksi jääneet tavarat paitsi ekologisuuden, niin myös rahan painaessa kupissa. Käytetyt tavarat ovat edullisempia, kuinka ollakaan.
  4. Pieni asunto: Niin mitäpä veikkaatte, asummeko varpaat toistemme suussa ihan vain ekohenkisyydestä? Että sanoisimme ”kiitos ei” muutamalle (öö sadalle) lisäneliölle? Niinpä niin. Pienet tulot, pieni kerrostalossa sijaitseva koti ja hallittava vuokra.

Ekologisia valintoja

Toisaalta pienituloisuus haastaa hankintoja tehdessä, sillä usein ekologisemmat ja/ tai eettisemmät vaihtoehdot ovat niitä kalliimpia. Tässä valinnoista tulee todellisia valintoja, sillä ne edellyttävät priorisointia ja toisista asioista karsimista.

  1. Ekosähkö: Ostamme Fortumin tuulisähköä. Tämä on puolison heiniä ja hän on hyvin sähkösopimukset hoitanut ja kilpailuttanut. Itse olen vain esittänyt vaateen ekosähköstä, sen kummemmin asiaan syventymättä.
  2. Pesuaineet: Vaatteiden pesemiseen käytämme hajusteettomia allergiaystävällisiksi (mainostettuja) pesuaineita ja pesupähkinöitä. Kaikki muut kodin pesuaineet on vaihdettu enemmän tai vähemmän ekopesuaineisiin. Sooda + etikka toimii myös useissa paikoissa myrkyttömänä puhdistusmetodina. Konetiskiaineeksi olemme valineet joutsenmerkityn vaihtoehdon, mutta tämä lienee kuitenkin se talouden myrkyistä myrkyin ja vaikeasti korvattavissa.
  3. Kosmetiikka: Luonnonkosmetiikka muodostaa suurimman osan kauneuden- ja ihonhoitotuotteistani – hiuslakkaa ja ripsiväriä en toistaiseksi ole saanut korvattua toimivilla luonnonkosmeettisilla vaihtoehdoilla. Lapset pestään vedellä, tai hajusteettomalla nestesaippualla (esim. Urtekram). Puoliso käyttää ”normi”kosmetiikkaa, mutta ehkäpä saan hänet vielä käännytettyä.
  4. Ruoka: Omaan syntilistaani ei ole kuulunut punaisen lihan kuluttamista yli kahteenkymmeneen vuoteen ja nykyään noudattelen ruokavaliota, joka ei sisällä myöskään maitotuotteita tai kananmunia, mutta kalaa syön osittain ravitsemuksellisista ja usein sosiaalisista syistä. Puoliso on kaikkiruokainen, mutta tammikuun ekotekona sain hänet osallistumaan kanssani Vegaanihaasteeseen! WOHOO! Olen aivan huippuinnoissani tästä! Ja hänkin varmaan vähän. Salaa. 😉 Useiden ruoka-aineallergioiden vuoksi lasten syömisessä priorisoidaan tällä hetkellä ruoan ravintopitoisuus (hemirauta ja proteiini) ekologisuuden edelle allergioiden tuomien ruokavalionrajoitusten vuoksi. Lapset siis syövät reippaasti niin punaista ja vaaleaa lihaa kuin kalaa. Toisaalta, lasten ruokavalioon ei kuulu esimerkiksi maitotuotteista epäekologisinta, eli juustoa tai mitään muitakaan maitotuotteita. Kuopuksen toistaiseksi luontaisesti gluteenittoman ruokavalion vuoksi joudumme myös kuluttamaan runsaasti ei-kotimaisia gluteenittomia viljoja, joka on hyvin valitettava juttu monellakin tasolla, eikä vähiten ekologisessa mielessä. Tattari onneksi sopii Kuopukselle ja sitä on saatavana kotimaisena, kuten myös kvinoaa.
  5. Ei mainioksia: Mainoskielto on kätevä paitsi paperijätteen myös turhien ostoyllykkeiden karsimiseksi.

ekologisuus_perheesta_blogi6

Mitä tehdä edelleen?

Ympäristöasioissa skarppaaminen on tavallaan siitä yksinkertainen juttu, että se lähinnä edellyttää asioista luopumista. Toisaalta – se jos mikä on vaikeaa, kuten edellä totesin.

  1. Energian säästäminen: Niin sanotun ekosähkön ostamista tärkeämpää on energian säästäminen, kuten valojen ja laitteiden huolellinen sammuttaminen, kun niitä ei tarvita.
  2. Lämmön vähentäminen: Oma hedonistinen luopumisen tuskani syntyy esimerkiksi lämmöstä luopumisesta, tai siitä nauttimisen vähentämiseen. Kuuma suihku ja (liian) lämmin asunto. Näistä luopuminen tuottaa tuskaa mukavuudenhaluiselle mielelleni ja lämpöhakuiselle keholleni. Mutta hei, kuulemma kylmät suihkut on terveellisiä (YÄÄÄÄÄK). Jatkossa pyrin panostamaan lyhyeen suihkussa piipahtamiseen ja kodin maltilliseen lämpöön. Villasukat esiin.
  3. Pesuaineet: Vaihtamalla myös allergiaystävälliset pesuaineet (Erisan jne.) ekologisiin, mielellään kotimaisiin allergiaystävällisiin vaihtoehtoihin vähennetään paitsi omaa kemikaalikuormaamme myös ympäristövaikutuksia. Meillä nimittäin pyörii pesukone lapsiperheen tapaan melko ahkerasti. Myös kodin loputkin pesuaineet tullaan vaihtamaan ekologisiin vaihtoehtoihin. Kloori jätetään vain vatsatautitilanteisiin.
  4. Pussien käytön vähentäminen: Nyt kun olen vihdoin oppinut kuljettamaan mukanani aina kestokassia, on tällä ollut huomattava vaikutus pussien kertymiseen. Toki muovipusseja edelleen kertyy, mutta ne käytetään sekajätteiden kuljettamiseen. Kestohedelmäpusseja täytyy kokeilla ehdottomasti seuraavaksi. Näitähän voivat myös kätevät ihmiset (ping MUMMI!) valmistaa näemmä myös itse!
  5. Jätteen vähentäminen: Kuopuksen nihkeästi etenevän pottatreenailun ohessa kestovaippojen osuutta täytyy jälleen kasvattaa, sillä vaipoista tulee paljon ja karseaa jätettä. Myös Zero Waiste ajatteluun perehtyminen kiinnostaa, joskin tästä ollaan aivan pöyristyttävän kaukana, mutta ehkä näin äärimmäiseen jätteiden vähentämisideologiaan perehtyminen antaa ajatuksia karsia omaa vuoden aikana syntyvää jätevuorta.
  6. Sesonkiruoka-ajattelu ja kasvisruoan osuuden kasvattaminen: Uskon, että lasten kasvaessa voimme vähentää lihan kuluttamista entisestään allergioiden toivon mukaan ja todennäköisesti hellittäessä ja ruokavalioiden täten laajentuessa muilta osin. Vegaanihaasteen myötä uskon ja toivon myös puolison innostuvan enemmän kasvisruoasta. Kasvisruoan valmistamisessa sesonkikasvisten painottaminen ja ruokahävikin minimoiminen lienevät lähes itsestään selviä olennaisuuksia.
  7. Esteettisyydestä tinkiminen ja herätehankinnoista pidättäytyminen: Tässä on sen todellisen asennemuutoksen paikka. Kukapa ei rakastaisi kauniita asioita ja niitä kotiinsa tai yllensä halajaisi. Parasta olisi hankkia hyvin harkiten ja silloinkin kierrätettyä tai kierrätysmateriaalista valmistettua. Kierrätetty tavara herättää kuitenkin ajoittain itsessä myös ristiriitaisia ajatuksia siinä mielessä, että käytetyissä tavaroissa arveluttaa niiden tuntematon historia ja esimerkiksi mahdolliset homeet. Parasta olisi siis ostaa mahdollisimman kestäviä, mahdollisuuksien mukaan kotimaisia ja ajattomia klassikoita. Niin kauan kun laadukkaisiin hankintoihin ei ole taloudellisia resursseja, on vain hyväksyttävä se ja tultava toimeen vähemmällä uuteen lastulevymoskaan tai kertakäyttövaatteisiin hassaamisen sijaan. Kalusteistamme, lastenvaatteista sekä -tarvikkeista ylivoimaisesti suurin osa on käytettynä hommattuja, mutta kestäviin ratkaisuihin pyrkimisen asenteessa olisi vielä reilusti petraamista erityisesti omien vaatehankintojen saralla.

Vaikka edellä esitetyt toimet ovat vaikutuksiltaan käytännössä olemattomia, niin ainakin ne aikaan saavat itselle sen tunteen, että yrittää toimia tärkeäksi kokemansa asian eteen. Luopumisen lahjana voivat tulla ainakin paremmin nukutut yöt. Ja kyllä – se, että toimii yhteisen hyvän eteen vaikka vain helpottaakseen omaa oloaan, on tuhannesti parempi kuin se ettei tee mitään.

ekologisuus_perheesta_blogi10Toivoisin syvästi, että sinä kenellä homma on paremmin jo hallussa jättäisi kommenttisi ja kertoisit kuinka, miten ja millä tavalla toimit tai voisi toimia kestävämmän tulevaisuuden saavuttamiseksi. Myös kaikki hyvät tietolähteet, linkit, Facebook-yhteisöt ja blogit koskien ekologisemman elämän tavoittelua otetaan kiitollisena vastaan!

Muuttamisen sietämätön keveys

Järjestelmällisin muutto ikinä. Hirvein muutto ikinä. Paras muutto ikinä. Riippuu hetkestä, miten tätä nyt kuvailee. Ainakin tämä on pisin muutto ikinä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Liikaa astioita. Aivan liikaa.

Nykyinen asumisratkaisumme oli väliaikainen ja tiesimmekin sen jo heti muuttaessamme Kalasatamaan edellisen asunnon sisäilmaongelmia karkuun. Reilu kuukausi sitten löysimme hinta-laatusuhteeltaan ja sijainniltaan miellyttävän pitkäaikaisemman vuokra-asunnon Itä-Helsingin kupeesta. Se tiesi siis vain yhtä asiaa: muuttamisen riemua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMuuttamisessa on parasta

  1. Tulee siivottua kunnolla
  2. Suhde tavaraan muuttuu järkevämmäksi: tulee karsittua turhaa tavaraa ja kun muuttaa riittävän usein, ei tule haalittuakaan sitä tavaraa niin innokkaasti
  3. Mahdollisuudet uusiin tuttavuuksiin lisääntyvät

Muuttamisessa on pahinta

  1. Pakkaaminen
  2. Roudaaminen
  3. Purkaminen

Totta puhuen, muuttamisessa pahinta on hyvien asioiden taakseen jättäminen.

dsc_3352Olemme muuttaneet viimeisten vuosien melko runsaasti. Tai no runsaasti. Ensin miehen kanssa Keski-Suomeen opiskelujen vuoksi, sieltä Helsinkiin ja perhekoon kasvaessa olemme vaihdelleet asumuksesta toiseen nyt vuoden välein. Länsi-Pasilassa ennen Kalasatamaan muuttoa asuessamme Esikoisesta tuli isoveli Kuopuksen syntyessä ja meistä kahden lapsen vanhempia. Länsi-Pasila-aikojen muistoa tahraavat sisäilmaongelmat ja jatkuva sairastelu, mutta niistä viis sillä saimme tältä reissulta elämäämme seinänaapureiksemme sattuneen ihanan ystäväperheen ja siitä olen ikuisesti kiitollinen. Siitä tuli siis varsin tarkoituksellinen poikkeama Keskuspuiston laidalle. Mutta ei ollut helppoa lähteä heidän naapuristaan. Pikkulapsi vaiheessa on sanattoman hienoa asua aivan luottamiensa ihmisten vieressä.

dsc_3326Kalasatamaan muutto tuntui jännittävältä ja oli innostavaa päästä uuden äärelle.  Kalasataman keskeneräisyys, rakennusmelu ja -pöly ja palvelujen puuttuminen eivät niinkään puhuneet alueen puolesta, mutta kesä 2016 jää mieleen monesta ihanasta asiasta, eikä vähiten siitä että betonilaatalta Mustikkamaalle auennut siltayhteys tuntui suorastaan taivaalliselta. Viime talvi oli pitkä, mutta kesä oli kyllä aivan huikea. Isoisän silta, Mustikkamaa, Korkeasaaren läheisyys, viehättävän jännittävä teollinen henki ja pakahduttavan upeat auringonlaskut olivat Kalasataman parasta antia.

dsc_3142Vuosikorttia Korkeasaareen käytettiin ahkerasti, lenkkipolkuja kulutettiin ja ystävien kanssa käytiin Mustikkamaan rannalla uimassa. Oli myös mieleenpainuva elämys katsella Flow-festivaalien päälavalle omalta sohvalta 😀 Suvilahden kupeessa asuminen toi miellyttävän eloisan tunteen siitä, että on osa kaupungin tapahtumia ja että kaupungissa tosiaan tapahtuu jatkuvasti kaikenlaista mielenkiintoista, vaikka vain murto-osaan tapahtumista tuli mentyä. Meluhaittoja tai järjestyshäiriöitä festareista oli tasan nolla.

dsc_3015Nyt lähdetään taas meille uuden äärelle alueelle, jolta löytyvät hyvät palvelut, ulkoilumahdollisuudet, liikenneyhteydet ja ilmeisen aktiivista asukastoimintaa. Lisäneliöitä ei ole kuitenkaan edelleenkään huimasti tiedossa, sillä priorisoimme talon iän ja sijainnin tilan edelle. Uuteen, tilavaan ja riittävän kaupungissa olevaan ratkaisuun ei tässä elämäntilanteessa ole varaa, on siis elettävä pienesti.

Ennen uusiin kuvioihin perehtymistä täytyy tosin selvitä muutosta. Tällä kertaa muutto tehdään pitkän kaavan kautta, sillä asunnon luovutuksen ja uuden asunnon avaimien haltuun saamisen väliin jää käytännölliset 12 tuntia kodittomuutta. Omaisuus on siis roudattava ensin varastoon, josta uuteen asuntoon. Ajatus varaston käytämisestä muutossa tuntui ensin älyttömältä (koska se ei ollut minun ;D), mutta hetken mietittyäni se alkoi tuntua itse asiassa hyvältä.

Toisaalta varaston kautta muuttaminen on kuin repisi laastaria hyyyyyyyvin hitaasti, mutta toisaalta ja ennen kaikkea se tuo muuttoon joustavuutta. Flunssan ja vatsatautien kaataessa ympäriltä väkeä varsin reippaaseen tahtiin, sitä pienten lasten kanssa sairasteluun tottuneena alkaa alitajuisesti vain odottaa vuoroaan. Jos ja kun Mr. Murphy on hereillä, on enemmän kuin todennäköistä, että homma lentää tuulettimeen juuri muuttopäivän alla tai viimeistään muuttopäivänä. Meillä on nimittäin paitsi muutettu niin muun muassa myös synnytetty viime vuosina reippaassa flunssassa ja näihin projekteihin just ei kaipaisi lisähaastetta. Mutta niistäkin on selvitty. Noro on kyllä rasti, joka ei anna armoa. Siksipä ajatus siitä, että muuttaminen ei ole yhden vuorokauden varassa alkoi lämmittämään mieltä paineita lieventävänä keinona.

Tätä kirjoittaessa prosessi on puolessa välissä. Kaikki toistaiseksi vielä terveen kirjoissa. Paperit on arkistoitu, pyykit pesty vuodevaatteita myöden, tavarat käyty läpi ja pyritty jälleen karsimaan turhia pois ja kierrätykseen. Nyt kaikki kamat on vihdoin pakattu varastoon ja olemme Ukkilassa viettämässä koditonta hetkeä. Nähtäväksi jää miten tavaroiden purkaminen sujuu poikien kanssa – pakkaamisen riemu oli nimittäin omalla tasollaan kahden taaperon toimiessa apumiehinä muuttohämmennyksen vallassa. Mutta tässäkin asiassa varasto tuo joustavuutta. Kaikkia kamoja ei ole pakko rysäyttää sisään samana päivänä, vaan senkin voi tehdä vaiheittain.

Seuraa Perheestä blogia myös Facebookissa ja Instagramissa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ruutuaika suositukset paukkuvat Palomies Samin kavereineen hoitaessa lastenvahtivuoroa

Ruudun takaa

Omaan hyvin lämpimän ja kiinteän suhteen sosiaaliseen mediaan, tämä lienee parasta todeta heti alkuun. Sosiaalisen median kanavien kautta löydän paljon iloa ihmisistä, ideoita ja väitän joskus myös hyödyllistä informaatiota elämääni. Ylenpalttinen minkä tahansa ruudun äärellä notkuminen on kuitenkin luonnollisesti huono homma paitsi oman kupolin ennenkaikkea sen lapsilta syömän ajan vuoksi. Ja Helsingin kaupungin viestintäosaston edustajat voivat asentaa sokan paikalleen – kirjoitan tätä parhaillaan lasten katsoessa Pikkukakkosta, joten kukaan ei juuri nyt roiku kattokruunussa tai pahoinpitele ketään.

Kohtuudella kaikkea, sano. Henkilökohtaisesti someroikkumista tulee harrastettua ihan liikaa, tämänkin voin myöntää ihan rehellisesti. Kahden blogin kirjoittajana ja niiden somekanavien hallinnoijana olisi aika paksua väittää, että ruutua ei tule tuijoteltua päivän aikana. Tarkoituksellisen sisällön tuottamisen lisäksi, myös sen joutavan selailun imu on niin koukuttava, että sillä tekee mieli piristää arkea tämän tästä. Asiaan on siis syytä kiinnittää huomiota.

Olen lasten kanssa 24/7. Pienten lasten vanhemmat tietävät, että pelkästään yksin vessassa käymisestä on turhaa haaveilla. Blogin kirjoittainen on tällä hetkellä ainoa ja sitäkin rakkaampi uusi harrastukseni, joka on vain minulle. Se on mielekästä, tuo iloa ja intoa päivää. Muutoin kaikki kauppareissut, liikunnat, kirjastokäynnit yms. virkistäytyminen tehdään lasten kanssa yhdessä. (Niputinko juuri kaupassa käynnin virkistäytymisen alle? #elämysmatkalleprismaan) Väittäisin, että lapseni saavat melko paljon äitiaikaa vuorokaudessa. Laskennallista aikaa tärkeämpää on luonnollisesti tämän ajan laatu. Ja laatu laskee jos äidillä kuivuu ikenet. Mielekäs harrastus tekee äidistä mukavampaa ja läsnäolevampaa seuraa ja jos tämä harrastus sattuu edellyttämään ruudun tuijottelua, niin en näkisi tätä nyt niin katastrofaalisena juttuna digitaalisuutta painottavana aikana. Nyt onkin olennaista puntaroida se kultainen keskitie tähän äidin ruutuaikaan.

Project Mamassa tänään julkaistussa kirjoituksessa Se parempi korppikampanja, oli ihanan positiivinen linkkilista siitä mitkä kaikki asiat ovatkaan hyvin lapsiperheiden nykytilassa ja muutamia toimia älylaitteiden eksessiivisen käytön haittojen havaitsemiseen ja ehkäisemiseen. Esimerkiksi Kolmannen sektorin Yksi elämä – terveyshankkeeseen liittyvän Neuvokas perhe sivuston blogista löytyy kirjoitus #ruudutonpäivä, jossa on havaintoja siitä kuinka älylaitteiden käyttäminen on jo lähes välttämättömyyden tasolla arkipäivässä. Ruuduttoman päivän aikana tekemättä jääneet tehtävät siirtyivät toiselle päivälle ja ruuduttomuuden vuoksi välistä jäi esimerkiksi videopuhelu lasten mummolle. Tämä kertoo mielestäni hyvin siitä kuinka ruudun äärellä tapahtuu myös paljon hyvää. Toisaalta, älylaitteiden hyötykäyttö onkin täysin eri ilmiö kuin addiktiivinen plaraaminen. Koska rajanveto voi olla haastavaa subjektiivisesti ruuduton päivä voi kuitenkin tuoda tämän hyvin havainnollistettua myös itselle.

Aion itse kokeilla ruudutonta päivää käytännön syistä ensi viikon maanantaina havainnoidakseni sen tuottamaa tunnelmaa. Se miten vaikeaa ruuduista on luopua päivän ajaksi, herättelee todennäköisesti melkoisesti. Kuka tulee mukaan?

Ruudun takaa.jpg