Temppu ja kuinka se tehtäisiin

Kävin eilen ensimmäisen kerran kolmannen lapsemme syntymän jälkeen jossain ilman vauvaa. Pumppasin maidot jääkaappiin ja jännitin (turhaan) hyväksyykö juniori appeensa silikonisen tutin kautta. Kiukuttelin varmuuden vuoksi miehelle ennen lähtöä jännitystäni, joten sabotoin näin mahdollisuuteni lähteä hyvällä mielellä. Priceless.

Olin nähnyt trailerin vasta ensi-iltaan tulleesta elokuvasta Tully ja elokuva näytti paitsi melko ajankohtaiselta myös hauskalta. Pyysin mukaan niin ikään kolmen pienen lapsen äidin naapurista ja varauduimme mukavaan ja virkistävään elokuvakokemukseen. No ihan sitä emme saaneet. Teatterista poistui kaksi jokseenkin ahdistunutta naista. Toinen meistä koki erityisen raskaaksi elokuvan alun, toinen lopun. Kokemus on luonnollisesti katsojan silmissä, mutta yhtä kaikki itselleni jäi melko valju olo elokuvasta. Olo jota en saa oikein karistettua päältäni. En voi juurikaan ruotia elokuvan juonta pilaamatta sitä, joten kannattaa siis katsoa itse ja vetää omat johtopäätökset siitä.

En ole ihan varma kenelle elokuva on suunnattu. Se kourallinen naisia, jotka elokuvaa olivat asettuneet katsomaan sunnuntaisena iltana, ei tuntunut mitenkään ilahtuneelta tai virkistyneeltä kokemuksen jälkeen. Teatterissa oli pysähtynyt, ehkä hieman surullinen tunnelma. Elokuva ei antanut vastauksia tai oikeastaan kysymyksiäkään, ei katharsista tai selitystä. Mutta ehkä siinä olikin juuri sen pointti.

Individualistisen kulttuurin deprivaatikokeessa, jota äitiydeksi kutsutaan, identiteetti räjähtää viimeistään synnytyssalissa pirstaleiksi, jos integriteetilläsi pyyhitään lattioita (lue lisää obstetrisesta väkivallasta esim. täältä). Sen, että sait elävän lapsen syliisi tulee pyhittää kaiken jota koit ja jota tulet kokemaan, olkoonkin se vaikka kuinka sanoinkuvaamattoman hirveää, nöyryyttävää tai kivuliasta. Ja tavallaan itsekin koet näin, koska kiitollisuus lapsesta on niin ylitsevuotavan valtava. Mutta se ”entinen minäsi” ei kuitenkaan osaa välttämättä hävitä rimpuilematta ja rakentuu asetelma, jossa et tiedä enää oletko lintu vai kala. Jollain tavalla muutut näkymättömäksi tai et enää tunnista sitä mitä presentoit.

Valitset ja teet niin tai näin, se on jostain vinkkelistä väärin ja koska roolisi on jotenkin niin hämmentävän julkinen ihan kenellä vain on tavallaan oikeus se sinulle kertoa. Jos pahastut, olet syyllistyvä äiti. Toisaalta sinulle viestitetään sitä, että jos muutut olet epäonnistunut ja säälittävä, koska olet ”uppoutunut äitiyteen” tai ”otat sen liian vakavasti”, toisaalta muutosta kuitenkin edellytetään ja se tiedetään väistämättömäksi. Julkisilla paikoilla olet vaunuinesi tiellä, mutta kotiin ei saisi hautautua. Oikeastaan et tiedä missä sinun pitäisi olla. Töissä? Kotona? Jos väsyt, vika on liiassa suorittamisessa, siinä että tapasi olla äiti on vääränlainen tai siinä että et osaa pyytää apua. Ja jos pyydät apua, lävähtää ”ei pitäisi hankkia niitä lapsia, jos xxx” – kortti.

Äitiys voi olla armotonta, jos sinun oletetaan selviävän yksin, sillä yksin selviäminen ei ole mahdollista. Se on loppumaton reality-show, jossa syöt päivästä toiseen matoja, mutta tässä seikkailussa saarelta ei pääse pois. Se on siis tavallaan peli, jota ei voi voittaa, mutta jota voi kaiketi oppia pelaamaan. Temppu on siinä, että sinun tulisi onnistuaksesi saada se näyttämään helpolta, muuten ihmiset eivät halua nähdä sinua, koska sitä rimpuilua on kiusallista seurata. Ihan itsestäkin.

Tully – Traileri: https://www.finnkino.fi/event/302589/title/tully/ 

Ihan turhat babyshowerit

Ihan totta – selittäkää minulle miksi kulttuurissamme ei ole tapana juhlia äitiyttä tai vauvan odotusta? Miksi vauvajuhlat, mothers-blessingit tai push presentit aiheuttavat tuhahtelua, naureskelua ja suorastaan halveksuntaa? Mikä siinä on niin pöljää, että raskaana olevaa naista ja uutta elämää juhlitaan ja äitiä vähän huomioidaan?

Raskaus ja synnyttäminen, uuden elämän tuottaminen tähän maailmaan venyttää ja repii naisen kehon äärimmilleen ja ei se psyykkisestikään ole se helpoin reissu. Raskaana ollessaan nainen myös herkistyy asioille ihan uudella tavalla – tällä on varmasti evoluutiivisesti ollut vinha tarkoituksensa naisen kyvyssä tarkkailla ja ylläpitää jälkeläisensä hengissä. Tässä tilassa kaikenlainen äidin hemmottelu ja huomioiminen edistävät äidin hyvinvointia ja luovat hyvää fiilistä odottajalle, joka heijastuu suoraan vauvan hyvinvointiin. Mitä hölmöä tai turhaa tässä asiassa on, kertokaa??

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vauvahan saa ensimmäiset kunnon juhlansa nimiäisten tai ristiäisten muodossa. Kun vauva syntyy myös isä saa usein varpajaiset. Tätä edes harvoin kyseenalaisestaan. Se, että urospuolinen yksilö on osallistunut lisääntymisoperaatioon muutaman sekunnin ajan noin yhdeksän kuukautta sitten, oletettavasti ihan mukavissa merkeissä, on toki juhlimisen arvoinen suoritus. Mitäs sitä äidin panosta juhlimaan. Yhdeksän kuukauden raskaus ja mahdollisesti loppuelämäksi vaurioittava synnytyshän nyt ovat ihan läpihuutojuttuja. Eihän siihen synnytykseen edes kuole nykyään, kuin aniharva (Suomessa), joten mitäpä tuota nyt millään tavalla huomioimaan. Suomessa ennen harrastetun rotinaperinteenkin on annettu lähes kuolla – voi mikä sääli! Nykyään ei ole tavatonta, että synnyttäjän odotetaan vääntävän vauvaa ihastelemaan tulleille pöydän koreaksi – kunhan palaa koiraa ulkoiluttamasta. Ja mitä vähemmän äiti näyttää vastasynnyttäneeltä, sitä onnistuneempi meno.

On päivän selvää, että vauva on synnyttäneen äidin maailman keskipiste ja vanhempien suurin lahja. Sitä en tule koskaan ymmärtämään, että siinä samassa äidistä ja hänen tarpeistaan tulee näkymättömiä. Toki synnyttänyt tekee kaikkensa vauvan hyvinvoinnin eteen, mutta kuka huolehtisi synnyttäneestä? Lisääntyminen on raadollista puuhaa, mutta onko se ihan pakko olla näin raadollista myös sosiaalisesti?

Verta ja maitoa vuotavana, turvonneena, kipeänä, valtavasta hormonimyrskystä sekä univajeesta aivan sekaisin ei välttämättä ole mitenkään halukas heilumaan juhlakaluna (tämän takia on ihan kätevää että ne juhlat pidetään ennen synnytystä), mutta arkisen avun tarjoaminen ja äidin positiivinen huomioinen olisivat tuossa tilassa ainakin omakohtaisen kokemuksen näkökulmasta ihan tervetulleita ja inhimillisiä juttuja, jos vauvajuhlat vaikuttavatkin pöljältä ajatukselta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kolmannen raskauden kohdalla olen jo sen verran viisastunut, että jos haluan jotain, en jää odottelemaan josko jotain saisin, vaan järjestän sen itse. Siispä järjestin itselleni taannoin mukavat babyshowerit, olen kasaamassa sairaalakassiin kaikkea ihanaa, jolla hemmotella itseäni ja kokea itseni ihmiseksi heti kun vointi synnytyksen jälkeen sallii. Aion myös viettää huolellisen lapsivuodeajan kaikkien kolmen synnytyksen edestä: antaa aikaa keholle ja mielelle palautua koetusta, antautua maidon nousulle ja imettämisen aloittamiselle, levätä ja nauttia uuden elämän ihmettelystä kaikessa rauhassa – suorastaan pesiä. Ehkäpä ostan itselleni myös push presentin …tai muutaman 😀 Koska olen ne hitto soikoon ansainnut.

Hemmotelkaa ja huomioikaa niitä lähipiirinne odottajia ja äitejä! Teette siinä samassa ison palveluksen myös jälkikasvulle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraa Perheestä blogia myös Facebookissa ja Instagramissa

 

 

SaveSave

Kolmas lapsi. Miksi?

Miksi toivoa vielä kolmatta, kun on jo saanut kaksi upeaa lasta?

Mistä nyt ylipäätään syntyy toive isosta perheestä. Olen itse ainoa lapsi ja mielestäni ollut varsin tyytyväinen osaani. Olen viihtynyt hyvin paitsi ystävien seurassa myös yksin. Muistan kuitenkin lapsena ajoittain kaivanneeni enemmän porukkaa ja elämää ympärilleni.

Sittemmin äitiydyttyäni en oikeastaan hetkeäkään ajatellut, että en haluaisi lapselleni sisaruksia, joten toive useammasta lapsesta on siis syntynyt todennäköisesti samalla, kun päätös ylipäänsä yrittää lisääntyä. Miehelläni on kolme sisarusta, joten hänelle kolmen lapsen perheen konsepti oli ”normaali”, joskaan hän ei mitään toiveita suoranaisesti tähän suuntaan esittänytkään. Hänen puolellaan sukua perhekoot ovat huomattavasti isompia, kun taas oman sukuni puolelta taas löytyy enemmän yhden lapsen perheitä. En ole kuitenkaan koskaan tietoisesti pitänyt isoa perhettä tavoitteenani, lapsia kun saadaan tavallisesti yksi kerrallaan. Ilmeisesti toive isosta perheestä kuitenkin kyti alitajunnassani.

Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, äitiyden ristipaineissa on raskasta kahlata, jos antaa liikaa painoarvoa sille, mitä kuvittelee kaikkien muiden ajattelevan. Nykyään lasten saamiseen liittyy myös ympäristöllisiä näkökulmia, jotka tuovat uuden, kovasti viime aikoina keskustelussa painotusta saaneen juonteen lisääntymispohdintoihin.

Kolmatta lasta odotellessani en voi välttyä ristiriitaisilta tuntemuksilta lukiessani keskustelua siitä, että vapaaehtoinen lapsettomuus on yhtäkkiä sankarillinen ekoteko ja vastaavasti lisääntyminen synneistä suurin. Aina päivystävä syyllistyvä äiti ajattelee välittömästi martyyrin kyyneleitä nieleskellen, että ”kiva juttu, pieleen meni tämäkin ja turha yrittää iloita siitä, että on saanut synnyttää tuskalla ja vaivalla uutta elämää tähän tuhoutuvalle pallolle, kiitos ja anteeksi”. Onneksi kuitenkin Antti Rinteen taannoinen aivopieru synnytystalkoisiin osallistumisesta toi vähän vastapainoa tälle ;D Neljäs on sitten isänmaalle ja sitä rataa. Anna_mun_nyt_kaikki_kestää.

Kyllähän tuo ihmissuvun tyrehdyttämisaie ekologisuuden nimissä on vähintään melko linkolalainen näkemys, jossa ilmeisesti mikä vaan ihmiskuntaa harventava katastrofikin on ihan jees. Kenelle tätä elintilaa yritetään säästää, jos hyvinvointiyhteiskunnan seuraavat koulutetut sukupolvet jätetään tekemättä? Eikö juuri heissä voisi olla pelastuksen siemen?

Näkisin myös, että monelle ekologisuus on todellisuudessa sekundaarinen syy valittuun lapsettomuuteen. Jostain alkukantaisesta ydinminästä kumpuava toive lapsesta on niin voimallinen, että kun se iskee, niin kyllä siinä lakoaa jaloinkin ekosoturi, jos edellytykset lapsen saamiselle muutoin ovat olemassa. Päätös lapsettomasta elämästä ei synny ympäristöystävällisyys, vaan aivan jotkut muut asiat edellä, väitän. Pelko pärjäämisestä, epävakaat ajat (koska muuten viimeksi ovat vallinneet ”vakaat” ajat??), heikko tukiverkosto, hyvän puolison puute jne… Toki tällä lapsettomuuden ekologisuutta korostavalla retoriikalla vapaaehtoisesti lapseton henkilö viimein vapautuu vuosikymmeniä vaivanneesta ”itsekkääksi” nimittelystä. Mikä nyt on vähintään hyvä juttu.

Väestöliiton perhetoimintojen johtaja kirjoitti hyvin mielestäni Helsingin Sanomien mielipideosiossa 24.7.2017 Lapseton elämä ei ratkaise maapallon ongelmia:

Ympäristösyistä syntymättä jäävän lapsen hiilijalanjälki täyttyy helposti jollakin muulla tai jonkun muun kulutuksella. Jos lapsia ei hankita, lapsettoman arjen tuoma tila ja vapautuvat resurssit käytetään muihin, usein kulutusta lisääviin toimintoihin, kuten lomamatkailuun kaukokohteisiin. ———- Lapsen elämässään aikaansaama hoiva, ilo, luovuus, innovaatiot ja työ, joilla maailman tilaa pystyttäisiin parantamaan, jäävät toteutumatta. ——– Avainasemassa ovat ihmisten elintavat ja teknologia vauraissa maissa – etenkin energiantuotanto, liikenne, jätteenkäsittely ja ravinto. Ilmaston ylikuumenemista voidaan torjua vain ratkaisemalla niihin liittyvät ongelmat.

Ihmisille kaikkialla tarvitaan myös keinot rajoittaa lapsilukua silloin kun he niin toivovat. Tälläkin hetkellä 214 miljoonalla naisella ei ole ehkäisyä, vaikka he eivät halua lasta.”

Seuraan uteliaana ja ajoittain ymmälläni poikieni vuorovaikutusta, sillä itsehän en ole ainoana lapsena saanut koskaan kokea samaa. Veljesten touhu näyttäytyy suurimman osan aikaa nahisteluna ja kilpailuna, mutta pienten miesten väliset ajoittaiset empatian, tuen ja jaetun ilon hetket saavat sieluni sulamaan. Minusta on syvästi merkittävää ja ihanaa, että pojilla on tässä maailmassa vanhempiensa lisäksi toisensa ja kohta toivottavasti myös yksi sisarus lisää.

Aion tietysti jatkossakin iloita lapsistani ja heidän tuomastaan ilosta ja rakkaudesta, enkä aio potea huonoa omatuntoa planeetan tuhoamisesta tai katumusta lasteni vuoksi – sen sijaan poden sitä esimerkiksi kuluttamistavoistani, ravinnon ympäristövaikutuksista, kierrätyksestä ja näihin pyrin vaikuttamaan. Pyrin myös ohjaamaan lapsiani vastuulliseen, muista välittävään, aktiiviseen kansalaisuuteen, ja toivon, että he pitävät huolta heikommista ja ympäristöstään paremmin kuin heitä edeltävät sukupolvet.

Kolme_karhunpentua
Original: Katja Saario

 

Suossa lapsen suolioireisen allergian kanssa

Lasten suolioireisten ruoka-allergioiden ja yliherkkyyksien kanssa painiminen viime vuosina on ollut ajoittain melko rasittavaa touhua monesta syystä ja monella tasolla. Nykyään poikien oireiden ollessa suurin piirtein hallinnassa ja pahimpien valvomiskausien väistyttyä koen tällä hetkellä, että ehdottomasti stressaavin tekijä on se, että suolioireilun hoitamisesta on vaikeaa ellei mahdotonta löytää luotettavaa näyttöön perustuvaa tietoa, jonka varassa päätöksiä pyrkiä tekemään.

Oireista

Ruoka-allergian tavallisia oireita ovat vaikea atooppinen ekseema, nokkosihottuma ja angioödeema. Suolioireina voi esiintyä oksentelua, ripulia ja harvoissa tapauksissa koliikkia. (Käypä hoito, lasten ruoka-aineallergiat)

”Suolistoperäisen allergian oireita: Ilmavaivat, tyytymättömyys ja huono nukkuminen, kipuitku, pulauttelu / oksentelu, ripuli, kasvuhäiriöt (paino- ja/tai pituuskäyrä laskusuuntainen), ummetus tai ulostamisongelmat, veriulosteet, peräaukon ihottuma / punoitus, ruuasta kieltäytyminen, ravitsemushäiriö” (Allergialapset Ry)

Perheellämme on kokemusta allergia- ja yliherkkyysperäisestä suolioireilusta kahden lapsen kohdalta. Esikoisen katsottiin olevan niin sanottu ”koliikkivauva”, eli hän itki päivin öin tuskaisena vatsakipujaan elämänsä ensimmäiset puoli vuotta. Hyvinäkään hetkinä hän ei pystynyt olemaan sylissä aloillaan, puski, vänkäsi jatkuvasti, veti itseään kaarelle ja vaati tauotonta seisaaltaan heijaamista. Vauva nukkui epäsäännöllisesti, vain pienissä pätkissä, puklaili ja kirkui kipuaan. Vatsa oli äärimmilleen turvonnut, kakka vihreää ja ajoittain veriviiruista.

Juoksutin vauvaa lastenlääkärillä ja meille todettiin, että vauvat nyt vaan itkee ja minä uskoin loputtomasti imettäen ja heijaillen ajoittain kipuaan kirkuvaa pientä ihmistä päivin öin täysin uupuneena. Viikot ja kuukaudet kuluivat. Univaje oli lopulta järkyttävä. Syyllistyin siitä, kun en saanut vauvan päivärutiineja rullaamaan ja kaikki oli sekavaa. Miksi tämä on näin vaikeaa? Näkökenttä kaventui ja väsymys oksetti fyysisesti. Tuijotin astianpesukonetta osaamatta laittaa sitä päälle. Polvet kipeytyivät tuntikausien yöllisistä heijaamisista ja ranteet kantamisesta. Kukaan ei auttanut. Ei jäänyt mitenkään ruusuista muistoa niistä kuukausista – paitsi siitä maailman ihanimmasta vauvasta, joka nyt vain sattui olemaan tosi kivulias. Imetyshormonien ja ihmeen kaupalla avulla jaksoin kuusi kuukautta jotenkin, jonka jälkeen vauvan kipuoireilu alkoi helpottaa. Olin laihtunut imettämisestä ja valvomisesta seitsemän kiloa ennen raskautta vallinneesta normaalista painostani ja tunsin olevani paitsi ihan loppu niin täysin yksin asian kanssa.

Temperamentiltaan Esikoinen oli (ja on) hyvin voidessaan itse aurinko ja helposti tyyntyvä kaveri. Luoja yksin tietää kuinka leppoisa vauvavuosi meillä olisi ollut, jos olisin osannut imetysdieetata oikein. Pahimpien kuukausien jälkeen vauvan suolioireet jatkuivat, mutta lapsi ei näyttänyt niistä kärsivän, joten asiaan ei osattu puuttua. Lopulta 1,5-vuotiaana keväällä Esikoisen suolisto- ja iho-oireilu suorastaan räjähti, lapsi tuli todella kipeäksi ja yksityisellä lääkäriasemalla allergiatesteissä verikokeet paljastivat vihdoin kärsimyksen syyksi sekä kananmunan että maitoproteiinin. Näiden ruokavaliosta pois jättämisen jälkeen homma on toiminut pojan lievää atooppista ihottumaa ja ajoittaista refluksioireilua lukuun ottamatta.

Voin kertoa, että hetki meni, että pääsin yli raastavan huonosta omatunnosta sen suhteen, että en ollut tajunnut asiaa aikaisemmin. Miksi en osannut hakea apua lapselleni sinnikkäämmin? Miksi kuuntelin neuvolaa? Miksi en kuunnellut äidin vaistoani? Miksi lapseni joutui kärsimään mahdollisesti hirvittävää kipua täysin turhaan ensimmäiset elinkuukautensa? Miksi kukaan ei auttanut.

Kuopuksen kohdalla olimme enemmän valveutuneita asiaan ja havaitsimmekin maitoproteiinin aiheuttavan oireita imetyksen välityksellä muutaman kuukauden iässä. Normikorviketta lapsi sai vain muutaman annoksen testimielessä ja huudoksihan se meni. Maitoallergia diagnosoitiin yksityisellä ja maidottomalla linjalla (imetysdieetillä) pärjättiin suhteellisen hyvin, vaikkakin todella huonoilla unilla jälleen, kunnes vauvan ruokavalio alkoi kiinteiden myötä laajentua. Muistaakseni 10 kk kohdalla oireista alkoi tulla voimakkaampia ja mm. kovat vatsakrampit ilmestyivät.

Noin 1-vuotiaana tilanne oli lopulta se, että lapsi söi monipuolisesti silmiinpistävän suuria annoksia, mutta ei kasvanyt. Hän ripuloi suurimman osan ravinnosta ulos, kärsi ajoittain syömisen jälkeen todella kovista vatsakrampeista ja vatsan turvotuksesta. Nukkui edelleen pienissä pätkissä, oli itkuinen, erityisesti nukahtaminen on haastavaa. Heräsi aamuyöllä eikä kyennyt enää nukahtamaan, oli itkuinen ja raastavan kiukkuinen erityisesti aamuisin. Kasvojen iho on märkäpäille tulehtunut ilman muualla kehossa ilmenevää atooppista ihottumaa. Lapsella on edelleen näkyvissä märkäisen tulehduksen jättämät arvet kasvoilla. Nämähän kuitattiin lääkäreiden toimesta aikaisemmin hormoninäppylöiksi, mutta lähempänä yhtä ikävuotta lääkärit alkoivat kysellä minulta, että mitähän tuo kasvojen ihottuma on. Jaa-kuulkaa-a.

Vauvan pituuden kehitys romahti ja painoa ei ollut tullut aikaisemmin imetyksellä kohisten kasvaneelle lapselle lisää puoleen vuoteen. Hän kärsi jatkuvasta ylähengitystieinfektiokierteestä, kurkunpään turvotuksesta (sisäänhengitys vaikeutunut) sekä ajoittaisista nivelkivuista. Yritimme jälleen hakea apua neuvolasta, joka oli totaalista ajanhaaskausta. Heidän mielestään tilanteessa ei ollut mitään ihmeellistä, eikä jatkoselvittelyille ollut aihetta. Tässä vaiheessa nostin neuvolan osalta lapaset pystyyn, enkä näiden asioiden kanssa sinne olekaan palannut. Ihan kiva paikka käydä hakemassa rokotukset ja seuraamassa lapsen painoa ja pituutta, muuhun siitä ei meidän osaltamme ole ollut hyötyä.

Kuopuksen hengitysoireilujen pahentuessa ja neuvolan siis osoittautuessa täysin kädettömäksi näissä asioissa haimme ja saimme jälleen apua yksityiseltä, jossa allergialääkärin johdolla aloimme jäljestämään ruoka-aineita, jotka oireilua aiheuttivat ja tällä tiellä olemme edelleen. Nähdäkseni tässäkin tapauksessa jälkeen päin ajateltuna annoimme tilanteen mennä suhteellisen (liian) pitkälle, ennen kuin lähdimme hakemaan syyllistä lapsen syömistä ruoista tai rajoittamaan hänen ruokavaliotaan.

Saatuamme yliherkkyyspaletin selviteltyä ainakin suurilta osin, Kuopuksen elimistö sai aikaa palautua. Ruokavalion ollessa huomattavasti suppeampi ja lapsen syödessä vain murto-osan aikaisemmista hevosannoksista, painoa lähti tulemaan reippaasti. Syynä tähän oli kaikesta päätellen ripuloinnin loppuminen ja ravinnon imeytyminen. Infektiokierre ja limaisuus helpottivat, ihottuma hävisi. Pituuden kehityksen ja rautavarastojen palautuminen on ottanut pidemmän aikaa, mutta tänä keväänä 2-vuotiaana Kuopus pääsi vihdoin takaisin ”normikäyrille” pituudenkin suhteen. Hän oireilee edelleen viikoittain tekijöille x, y ja z, mutta rankimmat oireet ovat väistyneet ja kasvu näyttää palautuneen uomiinsa. Mietin vain, että miten pahaksi tilanne olisi mennyt hänen kohdallaan, jos olisimme jääneet neuvolan ja perusterveydenhuollon varaan. En oikeastaan halua edes ajatella asiaa.

Diagnosointi

Tavallisimpia oireita aiheuttavia ruoka-aineita Suomessa ovat lehmänmaito, kananmuna, gluteenia sisältävät viljat (vehnä, ohra, ruis), ja palkokasvit (mm. maapähkinä, herne ja pavut (Käypä hoito, lasten ruoka-aineallergiat)

Mistä ruoka-aineallergioissa ja yliherkkyyksissä on kysymys? Itse koin tämän lasten ruoka-aineallergioiden Käypä hoito suosituksesta löytyvän jaon jotenkin selkiyttäväksi: Ruoka-aineiden ei-toksiset haittavaikutuksen jaetaan immuunivälitteisiin (ruoka-allergia) ja ei-immuunivälitteisiin (ruokaintoleranssi) oireisiin. Näistä ensimmäiset voivat olla IgE tai ei-IgE välitteisiä. Ei-immuunivälitteiset oireet puolestaan voivat olla enstymaattisia, farmakologisia tai määrittelemättömiä (Käypä hoito, lasten ruoka-aineallergiat). Katso myös täältä ruoka-allergioiden immunopatologinen jaoittelu.

Suolioireinen allergia voi ilmetä välittömästi (tavallisesti IgE-välitteiset reaktiot), tuntien tai useiden päivien viiveellä allergeenille altistumisesta. Ainoa luotettava käytössä oleva testausmuoto on välttämis-altistuskoe, joka perustuu oireiden havainnointiin. Altistuskoe voidaan tehdä myös sairaalassa kaksoissokotettuna. Verikokeiden ja prick-testien luotettavuus on heikko, eikä niillä voida poissulkea allergiaa. Lapsi voi siis olla ihan ”aidosti” allerginen ja saada allergiadiagnoosin, vaikka verikokeet tai prickit eivät näyttäisi mitään.

Esikoisen pääasiallisen allergeenit löytyivät helposti verikokeiden ansiosta, Kuopuksella verikokeet tai Prickit eivät kertoneet mitään. Kuopuksen yliherkkyyslistan ollessa pitkä ja kimurantti, oireita aiheuttavien ruoka-aineiden nimeäminen on ollut työlästä, sillä luotettava diagnosointi edellyttää oireetonta jaksoa ja lapsen pitäminen oireettomana on ollut todella haastavaa juurikin siksi, että sekoittavia tekijöitä on niin paljon. Diagnostiikan ollessa jokseenkin työlästä, huolellisuutta ja pitkää pinnaa vaativaa, miten sitten hoito?

Kuinka hoitaisi?

Diagnosoidun ruoka-allergian hoitona on vaikeita oireita aiheuttavan ruoka-aineen määräaikainen välttäminen. — Hoidon tavoitteina ovat oireiden hallinta, lapsen normaalin kasvun ja kehityksen turvaaminen sekä mahdollisimman monipuolinen iänmukainen ruokavalio. Käytännössä seurataan välittömien oireiden poistumista, ihottuman ja suolisto-oireiden vähenemistä sekä lapsen yleisen voinnin kohenemista, kasvua kasvukäyrän avulla ja ruokavalion iänmukaista kehittymistä. (Käypä hoito)

Lasten ruoka-aineallergian Käypä hoito suosituksessa todetaan, että ”lapsen ruokavalion monipuolinen laajentaminen ravitsemussuositusten mukaan näyttää vähentävän herkistymistä ruoka-allergeeneille”. Kumpikin lapsistamme on syönyt imeväisikäisenä monipuolisesti ravitsemussuositusten mukaisesti, (pois lukien Kuopuksen varhaisessa vaiheessa todettu maitoallergia ja siitä seurannut maidoton ruokavalio), kunnes taaperoina heidän suolistonsa on ollut todella hurjassa jamassa ja oireet sietämättömiä. Eipä siis tuntunut vähentävän heidän kohdallaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö tämä voisi pitää tilastollisesti paikkaansa, mutta jos elimistö ei kestä tiettyjä ruoka-aineita niin kyllä tällä kahden lapsen otoksella käynnissä olevalla seurantatutkimuksella väittäisin tiettyjen allergeenien ja yliherkkyyttä aiheuttaneiden ruoka-aineiden reippaan syömisen heikentäneen ei suinkaan parantaneen heidän tapauksessaan suolistonsa sietokykyä.

Totta on, että turhanaikaisestakin ruoalla kikkailusta on tullut suosittua. Puhutaan ”muotidieeteistä”. Se että muokkaa tai rajoittaa omia syömisiään trendien mukaan tarkoituksenaan pyrkiä parempaan hyvinvointiin tai vaikka ympäristöystävällisempään elämäntapaan on useille ihmisille enemmänkin mielen huvia ja harrastustoimintaa. En halua tällä väheksyä ravinnon merkitystä hyvinvoinnille saati ympäristölle, päin vastoin, vaan pyrin tekemään eron hetken hurahduksesta tiettyihin ruokavalioihin esimerkiksi lapsen suolioireisen ruoka-aineallergian pitkäjänteiseen hoitoon. On melko loukkaavaa ja turhauttavaa, että sitkeän selvitystyön pohjalta allergialääkärin ohjauksessa toteutettavasta ja lapsen vointiin ratkaisevalla tavalla vaikuttavasta ruokavaliohoidosta puhutaan joissain yhteyksissä ”muotidieettinä”.

Esikoisen ruoka-aineallergiat on todettu verikokein, prick-testeillä ja selkeällä tuloksella sairaalassa tehdyssä kaksoissokkoaltistuksessa. Allergisoivia ruoka-aineita on testattu itseasiassa useammin kuin suositellun puolen vuoden välein, mutta kotialtistus johtaa muutaman päivän sisällä oireisiin ja lopulta siihen, että hänen suolistonsa alkaa vuotamaan verta. Vastikään vappujuhlissa kertaluontoinen vahinkoaltistus sekä kananmunasta että maidosta johti ilmeisesti suoliston tulehdusreaktioon, koviin vatsakipuihin, 40° kuumeeseen ja lopulta suoliston verenvuotoon. Episodista toipumiseen meni monta viikkoa ja 3,5-vuotias lapsi heräsi tänä aikana öisin noin tunnin välein itkemään lohduttomasti vatsakipuaan. Altistaisitko sinä lapsesi tälle tarkoituksellisesti?

Johan sitä vähän loivaliikkeisempikin yksilö ymmärtää, että ruoka-aineen, joka saa lapsen suoliston niin huonoon kuntoon, että se alkaa vuotamaan verta, syöminen ei ole välttämättä se paras idea. Silti terveydenhuollon henkilökunta saattaa viestittää hoitokontakteissa puolihuolimattomasti vastakkaista. Silti minusta tuntuu, että joudun edelleen selittelemään sitä miksi en syötä lapselleni hänelle kyseisiä ruoka-aineita.

Lasteni oireiden ja ennen kaikkea niiden helpottumisen perusteella voin omasta kokemuksestani todeta, että lapsille sitkeän selvitystyön kautta oireita aiheuttaneiden ruoka-aineiden löytäminen sekä välttäminen on ollut tuloksellista ja lapsen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ratkaisevalla tavalla vaikuttanutta hoitoa.

Katso oheisesta linkistä Ylen aamuteeveen haastattelu, jossa mm. lastentautien erikoislääkäri Tiina Tuominen kertoo allergiadieeteistä: http://areena.yle.fi/1-3717057

Siedättäminen?

Allergioiden siedättämisestä puhutaan paljon, mutta epämääräisesti. Tämäntyyppinen viestintä johtaa siihen, että suolioireisen lapsen vanhemmalle tulee hankala olo siitä, että hän ei kykene tekemään lapselleen parasta ratkaisua: Syötät lapsellesi allergisoivia ruokia ja katsot kun lapsesi kärsii. Et syötä ja saat lokaa niskaan siitä, että ”sairastutat” lapsesi tarkoituksella. Suo siellä, vetelä täällä. Erityisesti tilanteeseen vihkiytymättömältä maallikoilta nämä heitot lasten siedättämisestä saavat minut punaisen raivon valtaa. Onneksi harva lähtee kokeilemaan onneaan tämän suhteen, sen verran kireällä on ollut otsapanta viimeiset vuodet.

Jos allergisoiva tai yliherkkyysoireita aiheuttava ruoka-aine saa aikaan suolistossa kytevän tulehduksen, joka kerta toisensa jälkeen eskaloituu altistusta jatkettaessa, kuinka paljon tulehdusta on ok saati hyödyllistä lapselle? Kukaan ei tunnu tietävän. Kuinka paljon kärsimystä ja tukalaa oloa lapsen on syytä kokea, etenkään jos lopputulosta, eli suoliston sietokyvyn paranemista ei tällä metodilla tunnuta saavuttavan, päin vastoin? Jos suolisto pääsee oikein huonoon kuntoon oireiden kirjo on moninainen lapsen kärsiessä ja paranemiseen voi mennä kauan. Suoliston ollessa sökö, ravintoaineiden imeytyminen heikentyy, vastustuskyky heikkenee ja soppa onkin taas valmis. Ja tätä tilannetta ei korjatakaan ihan hetkessä. Kun vihdoin on saanut lapsensa oireettomaan tilaan voi arvata, että hänen elimistöään ei tee ehdoin tahdoin enää mieli sotkea ilman painavaa syytä ja todennäköistä hyötyä.

Yrittäessäni saada asiaan tolkkua teoriapuolella havaitsin, että siedätyshoidon Käypä hoito suosituksessa tosiaan todetaan maidon siedätyksen saattavan lisätä maitotuotteiden sietokykyä maitoproteiinille IgE-välitteisesti allergisilla lapsilla. Muiden ruoka-aineiden kohdalla näyttö oli epämääräisempää. Silmiinpistävää oli myös se, että suurin osa tutkimuksista, joihin suositus pohjaa oli tehty kouluikäisille lapsille ja osalla koehenkilöistä on ollut vakaviakin oireita allergeeneille altistumisen johdosta. Suosituksessa todetaan mm.:

  • ”Ruoka-ainesiedätystä harkitaan viisivuotiaalle tai sitä vanhemmalle lapselle, jolla on IgE-välitteinen, altistuksella varmennettu merkittäviä oireita aiheuttava ruoka-aineallergia ja ruoka-aineen välttäminen on hankalaa tai vahinkoaltistuksen riski on suuri.”
  • ”Ruoka-ainesiedätys ei ole vielä vakiintunutta hoitoa, sillä tarvitaan lisää tietoa hoidon turvallisuudesta verrattuna välttämisruokavalioon sekä lisää pitkäaikaisseurannan tuloksia.”

Ruoka-allergian siedätyksestä ja allergian mekanismeista on luettavissa myös mielenkiintoinen artikkeli Duodecimin sivuilta (Mäkelä ym. 2011): Ruokasiedätys – uusi ajattelutapa ja hoito ruoka-aineallergioihin. Artikkelissa puolletaan niin ikään IgE-välitteisen ruoka-allergian siedätystä, mutta todetaan muun muassa myös, että:

  • ”Ruoka-aineallergian spontaanin paranemisen tarkka immunologinen mekanismi on kuitenkin tuntematon”
  • ”Siedätyshoidon vaikutusmekanismi tunnetaan huonosti ja valtaosa immunologisia tapahtumia selvittävistä tutkimuksista on tehty eläinmalleissa ja pistossiedätyshoitoa siitepölyallergian vuoksi saavilla potilailla (Akdis ja Akdis 2011).”
  • ”Tällä hetkellä hoitoa voidaan suositella annettavaksi vain siedätykseen ja ruoka-aineallergioiden hoitoon perehtyneessä allergologisessa hoitoyksikössä.”

Eli: Ruoka-aineiden siedätyksen vaikutusmekanismien tunteminen ja tutkimusnäyttö siedätyksen hyödyistä on edelleen vaillinaista myös IgE-välitteisessä ruoka-aineallergiassa, siedätyshoidon Käypä hoito suosituksen mukaan varsinainen ruoka-aineille siedättäminen on ajankohtaista vasta yli viisivuotiaille lapsille ja esimerkiksi Mäkeän ym. (2011) mukaan hoito tulisi antaa siihen erikoistuneissa hoitoyksiköissä. Jännästi tätä vastaan kyllä toimitaan tuolla käytännön kentällä, kun myös ei-IgE-välitteisesti allergisten tai yliherkkien pikkulasten vanhempia painostetaan siedättämään pieniä ihmisiä aivan miten sattuu kotona. Kuinka ihmeessä voidaan suositella, jopa painostaa toteuttamaan hatusta vedettyä ”siedättämistä”, jos hoidon menetelmistä ei ole yhtenäistä linjaa tai edes turvallisuudesta riittävästi tietoa, mutta sen pieleen mennyt toteutus aihettaa tuskallisia oireita lapselle?

Tähän päivään mennessä itselläni ei siis ole edelleenkään aavistustakaan, kuinka etenkään ei-IgE-välitteistä suolioireista allergiaa saati yliherkkyyttä siedätettäisiin kotioloissa, vaikka asiaa hoitokontakteissa epämääräisesti heitelläänkin. Oma vaatimaton näkökulmani asiaan on, että jos aiheuttaa kotosalla mututuntumalla lapselleen peräkkäisiä allergisia reaktioita se ei ole kyllä ole siedättämistä suositusten mukaisessa mielessä. Se voi olla tarpeettoman kärsimyksen aiheuttamista ja pahimmassa tapauksessa vie lapsen suoliston sietokykyä entistä heikompaan suuntaan.

Vertaistuki auttaa

Vertaistuen parissa kukaan ei todennäköisesti tule sanomaan sinulle ”no aikakaan sun lapses ei ole kuolemansairas”, kun kerrot että olet väsymyksestä niin sekaisin, että pelkäät itse kuolevasi. It could be worse, tiedetään. Moni varmasti ripustautuu juuri tuohon ajatukseen ruokahommien pänniessä, mutta se ei silti tarkoita sitä, että sinulla ei olisi oikeutta tunteisiin, joita lapsen oireiden kanssa painiminen, valvominen, huoli ja kipujen katsominen vuodesta toiseen saa aikaan.

Jos aihepiiri koskettaa, kehoitan lämpimästi liittymään Allergialapset Ry:hyn sekä heidän ylläpitämäänsä Facebook-ryhmään, joka on monelle kaltaiselleni ehdottoman, suorastaan korvaamattoman tärkeä paikka saada ja jakaa tietoa sekä tukea. Et ole yksin, meitä on tuhansia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

Lähteet & lue lisää:

SaveSave

SaveSave

Vatsatauti: Selviytymisopas

Vatsatauti on viheliäinen rupeama, joka iskee tavallisesti kevättalvella. Oikein tuottoisana vuonna arpa saattaa osua myös syksyllä. Kuinka vatsataudin tuloon voi sitten valmistautua? Ei tietenkään mitenkään niin, että siitä olisi oikeasti hyötyä. Kontrollifriikin mieltä kuitenkin rauhottaa pelkästään ajatus siitä, että yrittää edes valmistautua! Siispä kaappiimme hommattiin perustarpeet tätä sessiota varten siltä varalta, että molemmat vanhemmista kaatuisivat pönttöä halaamaan samassa erässä.

Kaapeista on hyvä löytyä vatsataudin varalta ainakin:

  • Tuoremehua
  • Sipsejä/ suolatikkuja
  • Pakastemustikoita
  • Puurohiutaleita, mehukeittoa
  • Ripulijuomajauhetta ja Precosaa (tai muuta boulardii-valmistetta)
  • Valkopippureita? (No ei se ota jos ei annakaan!)
  • Jätesäkkejä
  • Kertakäyttöisiä kumihanskoja
  • Rutkasti talouspaperia
  • Iso pino harsoja ja pyyhkeitä
  • Ämpäreitä vähintään yhtä monta kuin on asukkaita. Mielellään myös muutama likaantuneiden harsojen jne. säilyttämiseen. Taaperon syöksy-yrjö yllättää joka kerta, mutta ainakin sen ämpärin kanssa siivoaminen on helpompaa
  • Yleispesuainetta
  • Kloriittia (yök, mutta ainoa joka oikeasti toimii noroon)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun tilanne on päällä:

  • Kääri matot pois. KAIKKI matot. Tai ainakin ne matot, joita et halua pestä tai heittää pois.
  • Kerää pehmolelut, pinnoittamattomat puulelut ja ylipäänsä vaikeasti puhdistettavat ja vaalittavat lelut pois.
  • Vuoraa sängyt jätesäkeillä:
    • Pinnasängyn kokoisen patjan saa muuten kätevästi peittoon vetämällä siihen kaksi pienempää 120 litran jätesäkkiä.
    • Sohva on sängyn ohella keskeistä vaaravyöhykettä ja hankala putsattava, joten siihen kannattaa yrittää laittaa eristettä myös, isommat jätesäkit toimivat tähän hyvin. Päälle lakana tai pyyhkeitä.
    • Sujauta tyynyt myös jätesäkkiin ja laita päälle tyynyliina tavalliseen tapaan.
  • Peitä lasten sängyt lakanoiden sijasta pyyhkeellä, jonka näppärästi vaihdat uuteen sen likaantuessa. Pyyhkeen läpi mahdolisesti imeytyneen oksun saa jätesäkin pinnalta helposti pyyhkäistyä. Jotkut vannovat pyyhkeiden kerrostamisen nimeen, mutta itse koen siinä likaantuvan monta kerrosta samalla, joten olemme nähneet parhaaksi laittaa pyyhkeen yksi kerrallaan lapsen alle.
  • Harso lapsen pään alla on miellyttävämpi kuin froteinen pyyhe.
  • Unohda kestovaipat.
  • Pue sairastaville ne mukavimmat ja kulahtaneimmat, kuuman pesun kestävät vaatteet (perus colleget kestävät yllättävän hyvin 90°C, mutta en toki lupaa mitään :D). Iso kaula-aukko plussaa. Pue saman sävyisiä vaatteita, jotta voi pyörittää koneellisia pyykkiä lajittelematta.
  • Unohda Jaffa: Vaikka vatsataudissa tavallisesti on ollut tapana tarjoilla Jaffaa tai muuta limsaa, tämä ei välttämättä ole paras idea. Hiilihapot saattavat ärsyttää vatsaa entisestään ja limsan korkea sokeripitoisuus voi käsittääkseni provosoida ripulia entisestään. Toisaalta, mikä vain neste mikä menee alas (ja tulee ylös) on akuutissa vaiheessa hyvä. Toipuvaa vatsaa ei kannata ärsyttää hiilihapoilla, vaan helliä mahdollisimman lempeillä asioilla, kuten puurolla ja marjakeitolla.
  • Tarjoa lapselle 50/50 laimennettua mehua pienissä erissä. Ja NYT tarkkana sen ämpärin kanssa: alkuvaiheessa nesteet tapaavat tulla paluupostissa 100% todennäköisyydellä ja suht välittömästi. Yleensä sillä hetkellä kun vilkaiset toiseen suuntaan.
  • Sipsit maistuvat heikommallakin voinnilla ja niillä saa suolatilannetta tasoitettua, vaikka ei paljoa saisikaan alas.
  • Varaa helposti lämmitettävää (ei haisevaa!!) ruokaa heille, ketkä ovat jo selvinneet tai vasta odottavat vuoroaan. Esim. pakasteita ja purkkiruokaa.
  • Unileluja on hyvä olla olemassa kaksi identtistä, jotta lelun likaantuessa lapselta ei tarvitse riistää turvaa tuovaa lelua olon ollessa karseimmillaan. Leluja kannattaa vaihdella ja pestä tasaisesti muulloinkin, niin ne kuluvat samassa tahdissa.
  • Tilaa Netflix. DVD:t ovat nopeasti katsottu läpi, kun useamman päivän kotijumitus iskee päälle ja huoltoyksikön vointi ei salli mitään askarteluspektaakkelien järjestämisiä.

Koska ripulipotilas lääkäriin?

  • Ripuloiva lapsi on alle puolivuotias.
  • Ripuli tai oksentelu on yhtämittaista.
  • Kotihoito ei onnistu (lapsi ei juo tai oksentaa kaiken)
  • Ulosteessa on verta.
  • Lapsi väsähtää.
  • Ripulointi jatkuu yli 3 vuorokautta.
  • Punnituksen perusteella paino laskee.
  • Ripuliin liittyy korkea kuume (yli 39 C°).
  • Ripulitartunta on saatu etelänmatkalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuinka välttää tartunta?

  • Ei mitenkään, ainakaan samassa taloudessa. Tai no hyvällä käsihygienialla voi tietysti yrittää. Olen kuullut että pelkästään tuoreen oksennuksen ohi kulkeminen voi riittää tartuttamaan viruksen pöllytessä ilmassa, joten voi melko huoletta nostaa kädet pystyyn tartunnan suhteen, kun se samaan osoitteeseen iskeytyy. Se tulee, jos on tullakseen. Vaikka kaikki perheestä altistuvat, eivät kaikki välttämättä sairastu.
  • Kotona tartunta-altistusta on siis huono välttää, mutta ainahan sitä voi yrittää suojaamalla kasvot oksennusta siivotessasi. Käytä kertakäyttöhanskoja ja siivoa talouspaperilla, jonka suljet roskapussiin lopuksi. Oksennustahra kannattaa pestä ensin yleispuhdistusaineella, jonka jälkeen klooriliuoksella. Jos et saa tahriintuneita tekstiilejä välittömästi pesuun, huuhtele ja laita ne jätesäkkiin odottamaan mahdollisimman pikaista pesua. Ja pese niitä käsiä vimmatusti.
  • Jotkut vannovat valkopippurien nimeen vatsatautia ehkäisevänä kotikonstina. Ohjeistuksena on nauttia kerralla 10 kokonaista valkopippuria veden kanssa (tyhjään vatsaan?) altistuksen ilmettyä. Tämän olisi ilmeisesti tarkoitus lisätä mahalaukun liman eritystä ja ehkäistä tartuntaa. Itse en usko tähän, mutta juuri nyt puoliso popsii valkopippureita ja toimii koeihmisenä massiivisen altistuksen kanssa. Jos hän välttyy tartunnalta, saatan korjata skeptistä näkemystäni.
  • Voi olla hyvä idea välttää vierailuja kodissa, jossa vatsatauti on vieraillut edeltävän  kahden aikana.

Norovirus voi säilyä infektoimiskykyisenä huoneenlämmössä esimerkiksi oksennuksen tahraamassa matossa jopa 12 vuorokautta.

(Toimenpideohjelma norovirus-tartuntojen ehkäisemiseksi)

Jälkipyykki

  • Muista, että norovirus on todella tehokas ja sitkeä kehveli. Se tartuttaa pinnoilla useita päiviä (viikkoja?) ja väijyy suolistossa vielä pitkään oireiden helpottumisen jälkeen. Jo pieni määrä virusta riittää aikaansaamaan sairastumisen.
  • Ethän laita vahinkoa kiertämään: Lapset tulee pitää kotona vähintään KAKSI OIREETONTA PÄIVÄÄ, ennen hoitoon tai harrastuksiin viemistä. Tartuttavuus tosin saattaa jatkua ilmeisesti tätäkin pidempään.
  • Pese pyykit pitkällä ohjelmalla vähintään 60°C, lakanat ja pyyhkeet 90°C.
  • Pintoja siivotessa on hyvä muistaa, että etanolilla läträäminen ei tässä auta: noroviruksen rakenne ei ilmeisesti alkoholista juurikaan kärsi, vaan kloorin on todettu olevan tehokkain viruksen tuhoaja pitkän kuumennuksen ohella.
  • Kunnollinen saippuapesu on lähtökohtaisesti paras tapa häätää taudinaiheuttajaa käsistä. Käsiä pestessä viruksia poistaa mekaaninen hankaus saippuan kanssa, ei saippua itsessään, eli kannattaa pistää hieman ajatusta siihen pesu- ja kuivaushommaan. Sormenpäiden huolimaton kastaminen veteen ei ole käsipesu. Käsidesillä voi tehostaa puhdistusta.
  • Tasoittele järkähtänyttä vatsaa akuutissa vaiheessa boulardiilla ja jälkihoitona vahvoilla maitohappobakteereilla (farmaseutin tai lääkärin ohjeiden mukaan).
  • Onnittele itseäsi siitä, että nyt ainakin omaat hetkeksi vastustuskyvyn yhdelle vatsatautivirukselle. Ehkä.
C’est la vie! Kyllä siitäkin selviää ja nopeasti se tapaa mennä ohi.
Lue lisää:

 

Testissä alumiinittomat luonnonmukaiset deodorantit

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOi ihmisyys ja sen fyysisyys. Raskauden ja imetyksen läpikäyneet tietävät, että lisääntyminen tekee mielenkiintoisia jekkuja keholle. Nämä(kin) kehon hormonimyrskyiset sekoilut saattavat tuovat erinäisiä lieveilmiöitä, kuten sen, että ajoittain hiki lentää jatkuvasti, ajoittain mahdollisesti haiset sipulisäkille. Moni on varmasti esimerkiksi tutustunut vekkuliin ilmiöön ”imetyshiki”eli ”hirveä soija”. Nykyään kyseiset sekoilut ovat takana päin, mutta en valitettavasti kuulu siihen kansanosaan, joka ei deodoranttia tarvitse. Kuinka selvitä arjessa ja juhlassa sosiaalisesti kelvollisena, eli mielellään suht raikkaan tuoksuisena yksilönä kaikissa elämäntilanteissa ilman hillitöntä ja jatkuvaa kemikaalialtistusta kainaloiden iholla?

Alumiini antiperspiranteissa

Kainaloiden ohuen ihon tauoton altistaminen vahvoille antiperspiranteille, eli alumiinipitoisten aineiden sively kainaloiden iholle ei tunnu kovin miellyttävältä ajatukselta, olkoonkin että kehoon päätyvän alumiinin, rintasyövän ja antiperspiranttien käytön yhteydestä ei edelleenkään ole luotettavaa tutkimusnäyttöä. Syytä hysteriaan tuskin on, ja harvoin on, mutta heille ketkä haluavat vähentää elimistön mahdollista alumiinialtistusta, markkinoilta löytyy useita alumiinittomia vaihtoehtoja deodoranteille.

Deodoranttia valitessa on hyvä tiedostaa, että luonnonmukainen deodoranttikaan ei ole tae alumiinittomuudelle. Monia deodorantteja markkinoidaan seuraavalla fraasilla: ”No aluminium chlorohydrate”. Tarkempi tarkastelu paljastaa sisällysluettelosta löytyvän potassium alum-mineraalin, joka on ilmeisesti alumiinia vain hieman eri muodossa. Jos haluat alumiinittoman vaihtoehdon valitse deodorantti, jossa lukee esim. ”Ei sisällä alumiinisuoloja”/ ”Free of aluminium salts” ja tarkista INCI.

Deodorantin alumiinittomuus ei ole ihan ongelmaton asia, sillä alumiini on juurikin se tekijä, joka pitää hikoilun aisoissa peittämällä (?) kainaloiden hikirauhaset. Antiperspirantit siis toimivat alumiinilla, deodoranttien toiminta puolestaan perustuu siihen, että ne joko peittävän hien hajun tai estävän kainalon bakteerien toiminnan – bakteerit nimittäin ovat ne kehvelit, jotka saavat iholle hajuttomana erittyvän hien haisemaan.

Vähentääksesi bakteerien osuutta kainaloissa ja edesauttaaksesi deodorantin toimintaa, muista muutama seikka:

  • Pese kainalot huolellisesti
    • Käytä esimeriksi froteista pesulappua tms., jotta saat deodorantin jämät ja bakteerit iholta pestyä ja huuhtele huolellisesti
    • Palasaippua pesee kainaloiden ihon nestemäistä saippuaa tehokkaammin, jos iho sen sietää
    • Myös kainaloiden kuoriminen vähentää hien hajua
    • Pese ja myös kuivaa kainalot huolella AINA ennen deodorantin levittämistä
  • Poista kainalokarvat
    • Jos haluat jättää kainaloiden karvoituksen paikalleen statementtina niin siitä vaan, mutta tiedä, että tästä saattaa johtua hien hajun lisääntyminen bakteerien saadessa enemmän elintilaa

Alumiinittomat deodorantit testissä

Tässä päivityksessä vertailen muutamia alumiinittomia luonnonmukaisia deodorantteja, joista ainakin useimmat ovat hyvin saatavilla isoista marketeista, kuten Prismoista tai esimerkiksi Hyvinvoinnin Tavaratalo verkkokaupasta. Testiin ovat valikoituneet Laveran deodorantit (Invisible, Basis Sensitive, Neutral) Born to Bio (Rosy Softness) sekä Frantsilan deodorantti. Mikään testatuista deodoranteista ei sisällä alumiinisuoloja ja kaikki ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa.

Born to Bio Rosy Softness Deodorant

OLYMPUS DIGITAL CAMERATestin ensimmäinen kokeiltava deodorantti oli Born to Bio merkin Rosy Softness deodorantti. Deodorantissa on melko voimakas ruusun tuoksu, joka omaan nenääni tosin oli ihan miellyttävä. Tuote on alkoholiton ja sisältää tuotetietojen mukaan puhdistavaa bambujauhetta sekä rauhoittavaa salviankukkavettä. Deodorantti tekee selkeän kalvon kainaloiden iholle, mutta ei tunnu tahmealta. Pito oli omasta mielestäni melko lyhyt ja deodorantin tehon pettäessä hiki haisi epämiellyttävälle.

INCI: Aqua (Water), Pseudotsuga Menziesii Water*, Salvia Officinalis (Sage) Water*, Glycerin, Parfum (Fragrance), Xanthan Gum, Linalool, Benzyl Alcohol, Lauroyl Lysine, Cinnamomum Camphora (Camphor) Bark Oil, Limonene, Geraniol, Citronellol, Bambusa Arundinacea Stem Extract, Dehydroacetic Acid, Cupressus Sempervirens Oil*, Cymbopogon Martini Oil*, Melaleuca Alternifolia (Tea Tree) Leaf Oil*, Citral, Farnesol, Benzyl Benzoate. (*luomutuotantoa)

HYVÄÄ

  • Tekee selkeän kalvon kainaloihin, mutta ei tunnu tahmealta
  • Alkoholiton ja alumiiniton

HUONOA

  • Melko lyhyt teho
  • Deodorantin tehon pettäessä hien hajusta tuli melko pistävä
  • Miellyttävä, mutta melko voimakas ruusuinen tuoksu
  • Synteettinen hajuste?

Frantsilan luonnon raikas deodorantti

Luonnonmukaiset alumiinittomat deodorantit 3 blogi Perheestä.jpgTestin ainoa kotimainen deodorantti Frantsilan luonnon raikas deodorantti sisältää suomalaisia luomuyrttejä sekä aromaterapeuttisia eteerisiä öljyjä. Valmistajan sivuilla kohdassa ainesosat kerrotaan lisää tuotteen aromaterapeuttisista vaikutuksista. Deodorantin tuoksu oli voimakkaan yrttinen, joka sopii mielestäni sekä miehille että naisille. Tuote oli käytössä miellyttävä ja suhteellisen tehokas. Heti levitettäessä havaittavissa oli lievää kirvelyä, mutta tämä hävisi nopeasti eikä johtanut ihoärsytykseen. – johtuneen tuotteen sisältämästä alkoholista. Tuote on pakattu kauniiseen pahvirasiaan ja sitä löytyy hyvin esimerkiksi Prismoista.

INCI: Alcohol, Aqua* (Matricaria recutita*), PEG-40 Hydrogenated Castrol Oil, Hydroxyethyl Cellulose, Calendula officinalis*, Plantago sp.*, Prunella vulgaris*, Arctium lappa*, Viola tricolor*, Lavandula officinalis, Melaleuca alternifolia, Thymus vulgaris, Salvia officinalis, Santalum album, Cananga odorata, Rosa damascena, Achillea millefolium*, Betula pendula*
* = luomulaatuinen

HYVÄÄ

  • KOTIMAISUUS!
  • Ei synteettisiä hajusteita tai säilöntäaineita
  • Hyvä saatavuus (esim. Prismat)
  • Kaunis pakkaus
  • Hempeästä pakkauksesta huolimatta tuoksu on yrttinen ei niinkään kukkainen, mielestäni tuoksunsa puolesta sopii miehille ja naisille
  • Tehon hiipuessa kainaloiden haju ei hyökkää tai muutu pistäväksi

HUONOA

  • Melko jyrkkä tuoksu levitettäessä, joka hälvenee kuitenkin nopeasti
  • Lievää kainaloiden kirvelyä havaittavissa levitettäessä (alkoholi?) – ei kuitenkaan johtanut ihoärsytykseen toistuvassa käytössä

Laveran Deodorant roll-on Basis Sensitive

OLYMPUS DIGITAL CAMERALaveran Basis Sensitive deodorantti ei oikein löytänyt paikkaansa omassa käytössäni. Alkoholiton deodorantti ei itselläni pitänyt hien hajua kovinkaan mallikkaasti poissa ja herkälle iholle markkinoidun tuotteen yllättävän voimakas tuoksu ei istunut omaan nenääni.

Water (Aqua), Aloe Barbadensis Leaf Juice*, Zinc Oxide, Glyceryl Caprylate, Glycerin, Xanthan Gum, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil*, Hydrogenated Palm Glycerides, Zinc Ricinoleate, Calendula Officinalis Flower Extract*, Hamamelis Virginiana (Witch Hazel) Leaf Extract*, Hydrogenated Lecithin, Caprylic/Capric Triglyceride, Stearic Acid, Fragrance (Parfum)**, Limonene**, Linalool**, Geraniol**, Citral**, Citronellol**, Benzyl Benzoate**, Coumarin**, Farnesol**, Eugenol**

* sertifioidut luomuviljellyt raaka-aineet
** luonnollisia eteerisiä öljyjä

HYVÄÄ

  • Alumiiniton ja alkoholiton
  • Ei synteettisiä hajusteita, säilöntä- tai väriaineita
  • Sopii herkälle iholle
  • Hyvä saatavuus

HUONOA

  • Sensitive brändistä huolimatta melko voimakas tuoksu
  • Ei pitänyt itsellä hienhajua poissa kovinkaan pitkään

Laveran Deodorant roll-on Invisible

OLYMPUS DIGITAL CAMERALaveran Invisible deodorantissa oli testatuista deodoranteista ehdottomasti paras tuoksu! Deodorantti pitää hienosti ja on kaikin puolin miellyttävä käytössä. Ei tahmaa ja pitää hien hajun tiessään luotettavasti iltaan saakka. Suosittelen tätä deodoranttia heille, jotka haluavat miedon tuoksun dödöönsä. Tuotetta on myös saatavilla hyvin perusmarketeista, joten tämän perässä ei ole tarvetta lähteä luontaistuotekauppaankaan.

INCI: Water (Aqua), Alcohol*, Aloe Barbadensis Leaf Juice*, Triethyl Citrate, Sodium Lactate, Fragrance (Parfum)**, Zinc PCA, Zinc Ricinoleate, Oryza Sativa (Rice) Extract*, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil*, Hamamelis Virginiana (Witch Hazel) Water*, Salvia Officinalis (Sage) Leaf Water*, Glycerin, Xanthan Gum, Potassium Cetyl Phosphate, Sodium Cetearyl Sulfate, Dipotassium Glycyrrhizate, Hydrogenated Lecithin, Limonene**, Linalool**, Citronellol**, Citral**, Geraniol**, Benzyl Benzoate**

* sertifioidut luomuviljellyt raaka-aineet
** luonnollisia eteerisiä öljyjä

HYVÄÄ

  • Alumiiniton
  • Ei synteettisiä hajusteita, säilöntä- tai väriaineita
  • Luotettava pito
  • Miellyttävä, mieto tuoksu
  • Ei tahmaa tai tahraa
  • Hyvä saatavuus esim. Prismoista

HUONOA

  • Alkoholi saattaa ärsyttää herkimpiä kainaloita (itselle ei ole ollut ongelma pitkässäkään käytössä)

Laveran Deodorant roll-on Neutral

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
And the winner is… Neutral!

Laveran Neutral roll-on deodorantti on suunniteltu erityisesti herkälle ja allergiaan taipuvaiselle iholle. Siitä tuntuvat puuttuvan kaikki ne tekijät, joilla deodorantti tavallisesti toimii, eli tuoksu, alkoholi ja alumiini. Voiko se siis toimia? Ensimmäinen ajatus oli, että täytyy olla yhtä tyhjän kanssa. Ha haa, kuinka väärässä olinkaan! Tästä deodorantista tuli oma suosikkini testaamistani dödöistä ja ominaisuuksiltaan kirkas voittaja! 

Hajusteettoman tuotteen tuoksu on aidosti neutraali, joten tämä deodorantti on omiaan hajusteyliherkille tai jos esimerkiksi raskaudenaikainen pahoinvointi saa yökkäilemaan kosmetiikan hajusteille. Deodorantti piti hien hajun myös kiireisinä päivinä esimerkillisen hyvin. Tuote on todella miellyttävän tuntuinen, ei ärsytä tai tunnu tahmealta. Huomatkaa myös muihin tuotteisiin verrattuna varsin lyhyt INCI-lista. Hajustettomana toimii niin miehille kuin naisille. Nähdäkseni Neutral deodorantin ainoa miinuspuoli on, että sillä ei ole kovin hyvä markettisaatavuus, mutta sitä voi tilata useista verkkokaupoista.

INCI: Water (Aqua), Sodium Lactate, Sea Salt (Maris Sal), Zinc Oxide, Zinc Ricinoleate, Betaine, Glyceryl Caprylate, Xanthan Gum, Oenothera Biennis (Evening Primrose) Oil*, Glycerin, Potassium Cetyl Phosphate, Silver (CI 77820)

HYVÄÄ

  • Kaikettomin deodorantti testatuista!
    • Ei alumiinia, alkoholia, hajusteita tai säilöntäaineita
  • Sopii herkälle iholle
  • Miellyttävän tuntuinen – ei kirvele tai tahmaa
  • Mieto ja luonteva tuoksu
    • Sopii hajusteyliherkille
    • Sopii sekä miehille että naisille
  • TOIMII!
    • Pitää hien hajun poissa iltaan asti
    • Kun deodorantin teho hiipuu, hien haju ei hyökkää tai muutu pistäväksi

HUONOA

  • Heikko saatavuus marketeista

Yhteenveto

Antiperspirantit vähentävän hikoilua ja niiden teho perustuu alumiiniin. Alumiinittomien deodoranttien teho perustuu kainalon bakteerien toiminnan estämiseen tai hajun peittämiseen. Hien haju johtuu kainaloiden bakteereista, ei hiestä itsessään. Tästä syystä on ensisijaisen tärkeää käyttää deodoranttia vain vastapestyihin, puhtaisiin ja huolella kuivattuihin kainaloihin.

Oma suosikkini testaamistani deodoranteista oli Laveran Neutral. Hyvänä kakkosena toimi Laveran deodorantti Invisible. Molemmat olivat luotettavia ja miellyttäviä käytössä, eli pitivät hien hajun tiessään iltaan asti niinäkin päivinä, joina tuplarattaat juuttuivat loskaan ja testaaja hikoili toppahousuissaan. Edes rääkkitreeni kuntosalilla ei johtanut katastrofaaliseen hien hajuun.

Jos on tottunut antiperspirantin suojaamiin rutikuiviin kainaloihin, voi deodorantin käyttäminen tuntua aluksi epämiellyttävältä kainaloiden kostuessa jonkin verran ajoittain, mutta tähän tottuu ja ainakaan edellä mainittuja deodorantteja käyttäessäni tämä ei välittömästi johtanut hien hajuun vaan kertoi lähinnä siitä, että iho hengitti ja ihohuokosia ei oltu tukittu alumiinikalvolla. Perinteistä synteettisiä hajusteita pursuavaa alumiini-antiperspiranttia käyttäessä ainakin itsellä tapahtuu niin, että kun tuotteen teho lakkaa alkaa hiki haista pistävälle ja vastenmieliselle. Tähän luonnonmukaiset deodorantit, esimerkiksi Laveran neutral tekivät ison eron.

On tärkeää muistaa, että deodoranttien tehoon vaikuttavat monet yksilölliset tekijät, joten jos yksi sopii yhdelle, se ei välttämättä ole paras toiselle. Myös vaatteiden materiaalit ja niiden hengittävyys vaikuttavat hien hajun muodostumiseen. Kuten testi osoitti, myös saman merkin deodoranttien välillä voi olla eroja toimivuudessa. Kannattaa siis kokeilla useita vaihtoehtoja, jos ensimmäinen valituista luomudödöistä ei tunnu toimivan, se oikea todennäköisesti löytyy kyllä.

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nordic Health Systems Oy (Lavera & Born to Bio tuotteet saatu), Franstilan Kehäkukka (tuote saatu)

Mestaripiirrokset

MestaripiirrosEsikoisen kulmakarvojen kaunis kaari. Pienen rohkean miehen kaiken voittava optimismi, into elämästä ja ihmisistä. Vatsanpohjasta kumpuava nauru, joka kastelee omatkin silmät ilosta. Kuopuksen vielä vauvamaiset ranteet poimuineen, pienet kantapäät. Maailman kaunein nenä. Mietteliäs tapa kurtistaa kulmiaan ja puhetta pidemmälle edennyt ymmärrys. Tapa liimautua aamuyön itkun yllättäessä syliin päättäväisesti ja tiukasti, kuin pieni apinan poikanen.

JälkiMielestäni hienoja hetkiä vanhemmuudessa ovat ne pienet hetket, joina yhtäkkiä hätkähtää tietoisuuteen siitä, että itsestä on tullut äiti. Ikäänkuin tavoittaa sen tunteen, jota vain kuvitteli aikana ennen lapsia, jolloin yritti miettiä sitä miltä voi tuntua se kun on oma lapsi. Kuin näkisi hetken menneisyydestä käsin.

Näihin hetkiin havahtuu niissä pysähtyneissä tilanteissa tehdessään jotain pientä ja arkista lapsen kanssa, kun ei oikeastaan ajattele mitään. Viimeksi muistan tavoittaneeni tunteen voimakkaasti pestessäni Kuopuksen käsiä. Tajusin yhtäkkiä hyvin kirkkaasti ja elämyksellisesti, kuin ensi kertaa, että nämä pienet kädet omieni sisällä ovat nyt sen oman lapseni ja hetkeksi hämmästyin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKun katsoo vastasyntyneen totisiin tummiin silmiin, pääsee kurkistamaan äärettömyyteen. Siinä Sinä olet ja tulet olemaan ja nyt mikään ei ole ennallaan. Se hämmästys, kun ensimmäistä kertaa katsoo syntynyttä lastaan. Että ihanko oikeasti hän on nyt tuossa ja tuolta hän näyttää. Tapahtuuko tämä todella?

Sekoitus pakahdusta, rakkautta, iloa ja ennen kaikkea sitä hämmästystä – jotain niin täydellisen olennaista ja perustavaa. Hetki joka pakenee sanoja, tunne, joka saa itkemään ja nauramaan ääneen samaan aikaan, kiitollisuus joka salpaa hengen ja suorastaan musertaa. Ja hämmästys. Lapsi on jotain niin suurta, että äitiys tuntuu vieläkin joskus uskomattomalta.

Kunpa joka päivä muistaisin pysähtyä tämän tunteen äärelle, uskaltaisin tuntea kiitollisuuden painon ja olla välittämättä siitä pelosta, joka suurimman rakkauden varjona kulkee. Keskittyä siihen iloon, jota nämä ainutlaatuiset pienet ihmiset ovat elämäämme tuoneet. Siitä riittää kyllä ammennettavaa. Myös niihin loputtoman univajeisiin päiviin, kun maitolasit kaatuvat, asunto ui ravassa ja avaimet unohtuivat sisälle.

Kaurapuuropakko ja hiekkalaatikkokuolema

Terveisiä äitiyden mustasta aukosta! Täällä ollaan, eikä uraa tekemässä. Joka on huono. Vai hyvä? Mene ja tiedä. Vanhemmuus, saati se myyttinen ÄITIYS on tulenarka ja haavoittuvainen aihe, koska se on niin merkittävä ja merkityksellinen juttu. Ja vaikea. Mielestäni vanhemmuus tiivistyy kokemukseen siitä, että tekee parhaansa ja vähän päälle, eikä pääse lähellekään tyydyttävää suoritusta. Ainakaan kaikkia tyydyttävään.

Lapset nimittäin ”tehdään” aina liian aikaisin tai myöhään. Lapsia ei ”tehdä” vaan saadaan. Lapsia tehdäänsaadaan liian köyhänä, liian menestyneenä, liian itsekkäänä, liian keskiluokkaisina, liian toivottuina tai vahingossa. Lapsia on liikaa, liian vähän, liian pieni ikäero, liian suuri ikäero ja ainakin ne on väärän muotoisia ja taatusti tiellä, liian riehakkaita ja ujoja. Liian hienosti tai nukkavierusti puettuja. Liian hienot rattaat, liian kulahtaneet kärryt. Hienot tai hirveät, tiellä ne on ainakin joka paikassa.

Äiti on rupsahtanut ja kyllähän toi meikkaamiseen käytetty aika on suoraan lapselta pois. Äitiyden mustaan aukkoon uppoudutaan säälittävästi ja unohdetaan oma minuus. Äitiydelle ei omistauduta tarpeeksi, vaan harrastellaan tai tehdään uraa itsekkäästi eikä selkeästikään laiteta lasten etua oman edelle.

Päivähoito. Ei edes mennä tähän aiheeseen. Tutkimusten mukaanhan aikaisin päivähoitoon laitetusta/ päässeestä lapsesta tulee sosiaalisesti lahjakas ja älykäs menestyjä sekä stressiherkkä ja kiintymyssuhteeltaan vaurioitunut ihmisraunio. Valitse siitä. Muista kuitenkin, että valitsit niin tai näin, niin äidin uraan tai sen puutteeseen tämä valinta edelleenkin kilpistyy. Iskällehän se ura vaan niinku kuuluu, eikä sitä kukaan kyseenalaista.

Äitiyden (kuviteltujenkin) ristipaineiden tulituksesta on vaikeaa olla välittämättä juuri synnytyssairaalasta kotiutuessaan, mutta kokemuksen karttuessa homma alkaa vähitellen helpottaa. Ja ehkäpä jonain päivänä, tai ainakaan useimpina niistä, ei enää nakkaa kakkaakaan siitä, miten jokainen vanhemmuuden teko ja valinta voidaan nähdä myös siltä epäedulliselta kantilta ja oppii luottamaan omaan tuntumaansa siitä, kuinka jälkikasvun paras toteutetaan.

hiekkalaatikkokuolemaVanhemmuudessa esimerkiksi hiekkalaatikon laidalla notkuminen rinnastuu mielessäni kaurapuuron syömiseen. Molempia harrastetaan päässäni näissä myyttisissä tervehenkisissä kunnon perheissä vähintään kaksi kertaa päivässä vaikka jouluaattona, koska toistuvat rutiinit ovat tärkeitä ja kaurapuuro terveellistä. Ja minun on tietysti myyttisenä äitinä tähän pyrittävä.

Ajatus tästä sisäistämästäni hyvän äitiyden suorittamisesta konkretisoitui, kun kärsin taas eräs aamupäivä hiekkalaatikon kulmalla infernaalisesta tylsyydestä. Päivä kuin tiskirätti, räkä valuu, kosteus laittaa palelemaan ja lapset syö kurahousuissaan hiekkaa kielloista huolimatta. Yritän innostua tuhannennesta kurakahvikupillisesta. Tekisi mieli taas kaivaa älypuhelin taskusta, mutta ei kehtaa, koska korppi tulee. Minuutit eivät kulu ja sormia palelee. Käsillä oli hiekkalaatikkokuolema.

Oletteko muuten huomanneet, että isä hiekkalaatikolla lasten kanssa on ilmiö, joka herättää ihastusta ja kehuja. Siinä ollaan jotenkin tosi hienosti suorittamassa vanhemmuutta. ”Tosi ihana isä-mies, kun noin lastensa kanssa ulkoilee.” Äiti hiekkalaatikolla? Eiiii ihan sama ilmiö.  Koska olette esimerkiksi nähneet Instagram-päivityksen, jossa isä hellän ylpeästi kehuskelee kotona villasukat jalassa ahkeralla puolisollaan #superäiti, kun hän on tämän ulkoilusuoritteen urheasti tehnyt? Ei ainakaan omassa feedissäni ole hirveästi ruuhkaa vastaavalla sisällöllä. Vastaavasti en näkisi, että isän laittama tylsyyttä valittava postaus hiekkalaatikon kulmalta saisi mitenkään hirveästi ymmärrystä osakseen. Vai saisiko? Ehkäpä, enpä ole tähänkään törmännyt.

Äitiyteen tuntuu nivoutuvan sisäsyntyisesti hämmentävän paljon omasta ajattelusta luopumista, uhriutumista ja marttyyrihenkisyyttä. Mitä sitkeämmin kestän ikäviä asioita, sen parempi äiti olen. Miksi kuvittelen vanhemmuuden kilpeni kiillottuvan siitä, että teen jotain sellaista jonka ajatteleminenkin vetää värit mielestäni? Miksi kuvittelen, että esimerkiksi juuri hiekkalaatikolla kuuluu käydä joka päivä? Miksipä en keksisi jotain muuta lasten päivittäisen liikkumisen tarpeen täyttämiseksi – maailma on auki. Eihän samalla pihalla möyriminen päivästä toiseen nyt edes ole kovin kehittävää motorisesti, virikkeellisyydestä nyt puhumattakaan. Jos kaurapuuro on mielestäni yksinkertaisesti niin pahaa, että tulen siitä huonovointiseksi, niin miksi oi miksi yrittäisin syödä sitä? PUURO ON PAHAAAAAAA!!!!! Aaah, kyllä helpotti.

 

perheesta_taaperohaaste
”Katsokaa kameraan, niin äiti ottaa kuvan”

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

Perheestä blogi Vekarakirppikselle

Kevät keikkuen tulevi eli sesonki vaihtuu, lapset ovat kasvaneet ulos vaatteistaan ja on taas koittanut aika päivittää garderobi eli laittaa vaatetta kiertoon. Välikausivaateinvaasiota suunnitellessasi lue täältä oma lastenvaatekirpputorien top3:ni sekä täältä se, kuinka välttää hutiostoja seconhand-shoppaillessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPaitsi että Vekarakirppiksellä kiertely niin myös siellä myyminen on mukavaa. Myymisen valmisteluun ja toteutukseen kannattaa hieman panostaa, nimittäin parhaiten myyvät kirpputoripöydät ovat selkeitä, siistejä ja sesonginmukaisia. Tästä syystä vaatteiden huolelliseen silittämiseen ja esillepanoon kannattaa käyttää hieman aikaan. Pöytään on parasta valita sesongin ja tulevan sesongin vaatetta ja malttaa olla laittamatta pöytään liikaa tavaraa. Liian täydestä pöydästä on vaikeaa löytää tavaroita ja se muuttuu sotkuiseksi hetkessä, joten myytävää kannattaa käydä lisäilemässä sitä mukaa kun pöytä tyhjenee. Ostajaa helpottaa myös huomattavasti esimerkiksi se, että vaatteiden kokoryhmät on merkitty selkeästi hyllyihin. Kannattaa siis laittaa pieni reklaami hyllyn reunaan, joka kertoo mitä kokoja myyntipaikkasi sisältääkään! Sanomattakin on selvää, että myytäväksi kannattaa asettaa ainoastaan ehjiä ja puhtaita tavaroita.OLYMPUS DIGITAL CAMERAProsessi on aloitettu, eli tällä suunnalla parhaillaan käydään läpi, suitaan ja rakkauella silitellään jässikoiden käytöstä jääneitä vaatteita myyntiin. Perheestä blogin lasten vaatteita ja lastentarvikkeita voit käydä ostamassa Vekarakippikseltä pöydästä 32 22.3.-28.3.2017. Myyntipöytään on tulossa monipuolisesti keväistä sisä- ja ulkovaatetta pääasiassa koossa 80-86 sekä 98-104, mukana myös satunnaisia hajakokoja. Pöydästä löydät myös vauvaleluja, kirjoja sekä lastentarvikkeita. Kurkkaa esimakua valikoimaan päivityksen kuvista 🙂OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAVekarakirppis on Helsingin suurin, vanhin ja vilkkain lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden kierrätyspaikka. Vaatteiden myyminen on riskitöntä, sillä Vekarakirppiksellä on ensimmäiselle vuokraviikolle (38 €) myyntitakuu. Käytössä on perinteisten hintalappujen lisäksi kätevä KirppariKalle-järjestelmä, jonka kanssa siistien lappujen tekeminen ja myynnin seuranta onnistuu reaaliaikaisesti. Vekarakirppis sijaitsee Kumpulassa osoitteessa Intiankatu 20 vilkkaasti liikennöidyn Kustaa Vaasantien varrella, joten oven vieressä olevalle pysäkille karauttaa busseja jatkuvasti. Hop ostoksille ja omaa pöytää varaamaan!OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

Yhteistyössä: Vekarakirppis

Uni on parasta laatuaikaa

Univaje on ihan perheestä.

Miksi uni tuppaa olemaan useissa perheissä kortilla pikkulapsi vaiheessa? Syitähän on monia:

  • Itkevä vauva
  • Levottomasti nukkuva ja usein heräilevä taapero
  • Sairastava lapsi
  • Joku vika omassa kropassa, flunssa, epämukavuus tai kipu esim. raskauden aikana
  • Haukkuva koira
  • Stressi, yliväsymys, univaikeudet
  • Kiinnostava televisio-ohjelma
  • Vähemmän kiinnostava televisio-ohjelma
  • Hyvä kirja
  • Sosiaalisessa mediassa notkuminen
  • Blogin kirjoittaminen
  • Pinnalla juuri nyt: ennen aamuviittä ylös jaagaava nuori mies, jota ei saa mikään valta maailmassa taintumaan enää unille

Muutamana viime vuonna valvomisen syyt löytyivät listan alkupuolelta ja niihin ei juurikaan voinut vaikuttaa. Meno oli niin univajeista, että väsymys oksetti fyysisesti, päässä siritti, näkökenttä kapeni ja pata oli monella tasolla sen verran jumissa, että epäilen sen aiheuttaneen pysyviä fyysisiä vaurioita aivokudokseeni henkisistä puhumattakaan. Niistä ajoista en kirjoittele vauvakirjoihin tai aio edes enää muistella pahemmin. Kuten en nytkään – siispä tähän päivään!uni-on-laatuaikaa_blogi-perheesta5Nykyään tilanne on suurimman osan aikaa luojaparatkoonjakiitoselämä se, että väsymys on suurimmaksi osaksi itse aiheutettua ja syypäät löytyvät suurimmaksi osaksi listan loppupuolelta. Tosin viimeisten viikkojen ajan homma on jälleen lipsunut katkonaisten ja kesken jääneiden unien puolelle sekä Esikoisen että Kuopuksen alettua jälleen nukkua huonosti. Kuopuksen unet ovat sekoittuneet yrityksistä palautella viljoja ruokavalioon – suolisto on ollut tästä eri mieltä. Computer says no. Esikoisen spesialiteetti puolestaan on ollut herätä aamuyöstä (4-5 aikaan YÖLLÄ) ja aloittaa aivoihin porautuva tauoton jankuttaminen ”Minä heräsin, noustaan ylös” ja olla rahoittumatta takaisin unille millään tempulla. Verratonta. uni-on-laatuaikaa_blogi-perheesta3Tervana suonissa virtaavan ja pinnaa kiristävän väsymyksen vähentäminen tapahtuisi yksinkertaisesti menemällä riittävän aikaisin nukkumaan, eli käytännössä samaan aikaan poikien kanssa, kahdeksalta. Miten se voi olla niin vaikeaa?? Kysymys on tietysti siitä omasta ajasta. Se jumalainen hetki, kun nämä pienet aarteiden aarteet nukahtavat. Se ainoa ohikiitävä hetki vuorokaudesta, kun kukaan ei tarvitse tai vaadi sinulta mitään. Se tuntuu _ihanalta_. Siitä hetkestä on todella, todella vaikeaa luopua. Ja sitä hetkeä tahtoo niin mielellään venyttää..uni-on-laatuaikaa_blogi-perheesta2Toimintaterapian perusteesi on: levon, vapaa-ajan (leikin) ja tuottavan toiminnan (työn) välillä on vallittava tasapaino, muuten ei hyvä heilu. Pienten lasten kanssa kotona jäärätessä välillä tuntuu siltä, että työn ja levon väliin jää vain se häviävän pieni kaistale vapaa-aikaa, jota omaksi ajaksi nimitetään lasten ja oman nukkumaanmenon välissä. Tämän vapaa-aika kaistaleen venyttäminen syö aikaa levolta ja soppa on valmis. Itseasiassa sen lepo-osionkin täyttäminen on monella haastavaa unien keskeytyen lasten heräillessä useaan otteeseen, mikä heikentää unen palauttavaa vaikutusta huomattavasti.

Tässä on nyt muutama perspektiivin tarkistusta vaativa seikka. Ensinnäkin, ajan viettäminen omien lasten kanssa ei ole työtä. Lasten tarpeista huolehtiminen: Tuottavaa ja arvokasta toimintaa? Ehdottomasti. Työtä? Ei. Kuitenkin kotiäitiyteen ajautuu suhtautumaan kuten työhön ja tässä on se ongelma. Tämä ”työ” ei tekemällä lopu, joten siihen täytyy asennoitua uudestaan. Kun ajattelee olevansa töissä jatkuvasti, niin onko se ihme tai mikään, että alkaa ryydyttämään?

Jos sisäinen sirpaselänteesi nyt heräsi ja haluat kivittää minut hengiltä, niin vedä henkeä. Tämähän nyt on oikeastaan puhtaasti semantiikkaa, eli riippuu siitä mitä työllä tai tuottavalla toiminnalla halutaan tarkoittaa. Itselle työ merkitsee toimintaa, josta maksetaan palkkaa. En tietenkään halua väheksyä lasten hoitamista kotona, edustanhan itsekin tätä valintaa. Lasten tarpeista 24/7 huolehtiminenhan on psyykkisesti ainakin itselleni huomattavasti työssä käymistä raskaampaa, koska tässä ei työyhteisöä, kahvitaukoja, lounastaukoja, virkistyspäiviä, lomapäiviä, palkankorotuksia, uralla etenemistä tai palautekeskusteluja ole tukena. ”Työn” vaatimuksien noustessa kohtuuttomiksi ei voi vedota liittoon tai uhkailla lakoilla, edes uupuminen ei kiinnosta ketään, koska sairaslomaa ei ole. Haluan tällä nyt korostaa sitä, että täytyy keskittyä siihen asenteeseen, jolla aikaa lasten kanssa viettää ja yrittää tehdä siitä arjesta hauskempaa myös itselle eli hellittää suorittamista. Tässä hommassa ei tarvita kunnianhimoa, vaan lämmintä läsnäoloa, joka ei totta vieköön onnistu verenmaku suussa suorittaen, eikä univajeessa rämpien.

Toinen huomion arvoinen mietinnän paikka: kuinka virkistävää vapaa-aika, josta luopuminen on vaikeaa loppujen lopuksi on? Päivän rutiinien jyräämisen, huhkimisen, kotitöiden, kaaoksen, kiukuttelujen, hermojen venyttämisen, nahistelujen, uhmaamisen, pesemisen, loskassa ja kurassa möyrimisen jälkeen sitä tuppaa olemaan niin ryytynyt, että helposti jää jumittamaan jonkun typerän ja tyhjänpäiväisen ohjelman äärelle, josta tulee lähinnä turhautunut ja tyhmä olo, tai lääräämään päämäärättömästi somea ärsykevilinän saadessa aivot kaikkea muuta kuin rauhoittumaan. Joku tekee töitä tai opiskelee, oma koukutukseni on blogien kirjoittaminen. Tämänkaltainen toiminta on tietysti sopivissa määrin ok, jos toiminta on aidosti ja oikeasti mielekästä, mutta ei toimi palauttavana ja virkistävänä venyessään liian pitkäksi, eli syödessään sitä parasta laatuaikaa unta.

Nyt se uni ennen kaikkea. Ei tekosyitä.uni-on-laatuaikaa_blogi-perheesta

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

Taaperohaaste

perheesta_taaperohaaste3Taaperon tai muutaman vanhemmat tietävät, kuinka paljon pieni ihminen voikaan saada aikaan esimerkiksi vanhemman yhden vessakäynnin aikana. Suihkussa ovi auki käydessään voi vain yrittää päätellä äänistä, täytyykö seuraavaksi tilata ambulanssi vai huoltomies.perheesta_taaperohaaste5Hieman alle 1,5-vuoden ikäerolla maailmaan saatettu veljesparimme on ehtinyt jonkin tovin viettää taaperovaihessa samaan aikaan. Ei ehkä kaikista leppoisin vaihe tässä vanhemmuuden taipaleella. Seikkailunhaluisen luonteen omaavalla Kuopuksella oli kiire velipojan perään, joten hän päätti lähteä kävelemään siinä reippaassa yhdeksän kuukauden iässä. Kuopuksen vauvavaihetta seuranneen kahden jalat alleen saaneen, ei niin korkealle tasolle edenneen ymmärryksen sekä olemattoman itsesuojeluvaiston ja itsehillinnän omaavan kaverin perässä juokseminen on kyllä ollut kasvattava kokemus. Kaikki kunnia kaksosten vanhemmille, ei voi muuta sanoa. Kolmosten vanhemmille minulla ei ole enää mitään sanottavaa. Hattu päästä.

perheesta_taaperohaaste2Niin mitä sen vessakäynnin aikana ehtiikään tekemään? Kiipeämään erinäisiin hengenvaarallisiin paikkoihin. Läpsimään veljeään. Pöllimään äidin puhelimen ja räväämään sitä. Piilottamaan äidin puhelimen. Purkamaan lähtövalmiuteen pakatun äidin kassin lattialle. Riisumaan vastavaihdetun vaipan ja pissaamaan lattialle. Levittämään pukemisvalmiiksi kerätyt ulkovaatteet ympäri asuntoa. Nappaamaan salakavalasti lieden levyn päälle. Repimään muutaman kirjastonkirjan lunastuskuntoon. Puremaan veljeään. Kiipeämään keittiönpöydälle ja repimään talouspaperin rullasta. Kakkaamaan kestovaippaan, riisumaan sen ja hillumaan kakkabebasillaan ympäri kämppää. Penkomaan olohuoneen laatikoita. Penkomaan keittiön laatikoita. Repimään vasta viikattuja vaatteita vaatekaapista. Tyhjentämään kirjahyllyä. Roikkumaan kaihtimissa. Piirtämään seinään. Repimään petivaatteet pedatusta vuoteesta. Hakkaamaan ovea ja huutamaan verisesti jokaisen vessassa vietetyn sekuntin ajan oven toisella puolella… jne. Näistä viimeinen on itseasiassa turvallisin vaihtoehto. Kuten kaikki tietävät hiljaisuus on pahin. Silloin tietää olevansa jo myöhässä ja pahasti.

perheesta_taaperohaaste4Kun motoriset taidot takaavat riittävän turvallisen etenemisen ja riittävän usean muksahduksen ansiosta terve pelko, eli itsesuojeluvaisto alkaa orastaa, päästäänkin oman tahdon kehittymisen vaiheeseen. Kuvioon astuu Kuningas Ei. Ja se ei ilmeisesti poistukaan ihan hetkeen, jos temperamentti on otollinen tähän. Olen kuullut. Mahdollisesti omalta äidiltäni. Tällä mennään sitten ilmeisesti pankin räjäyttävään teini-ikään asti, jonka jälkeen sekä lapsi että vanhemmat ovat jo niin kyllästyneitä toistensa kanssa vääntämiseen, että itsenäistyminen on mahdollista.

Vegaanihaaste? Höhhöh. Se nyt ole haaste tai mikään jättää eläinperäiset asiat lautaselta muutamaksi viikoksi. Osallistu taaperohaasteeseen! Äläkä käy vessassa. Ikinä.

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

perheesta_taaperohaaste6
Ja kyllä, on se sen arvoista.