Positiivinen kasvatus vaalii yhteyttä

*Kirja-arvostelu*

Sain taannoin luettavakseni Tiia Trogenin teoksen Positiivinen kasvatus (PS-Kustannus, 2020), joka perustuu positiiviseen psykologian, positiivisen pedagogian ja positive-menetelmien oppeihin. Lue lisää positiivisen kasvatuksen taustoista esimerkiksi täältä: Positiivinen kasvatus pähkinänkuoressa.

”Lapsi ei opi uusia taitoja komentamalla ja rangaistuksin. Siten saamme aikaan vain loputtomia valtataisteluja, jotka usein johtavat lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen. Tottelemisen sijaan voisimme opettaa lasta ajattelemaan itse ratkaisuja hankaliin tilanteisiin.” (Positiivinen kasvatus)

Kirja herätti itsessäni vanhempana paljon hyviä ja hyödyllisiä pohdintoja. Erityisen hyvinä ja miellyttävinä koin kirjan sisällöt koskien vanhemman ja lapsen välistä yhteyttä sekä kunnioitusta. Kirjan opit tuoreessa muistissa minun oli esimerkiksi helpompaa tavoittaa ymmärrys lapsen rankan tahtoraivarin taustasta, pysyä itse rauhallisena ja yhteydessä ja juuri tämän oman rauhallisuuden kautta saada autettua lasta takaisin yhteyteen.

Kirjan teeseistä juuri yhteys puhutteli itseäni eniten, koska kohtaamisen ja dialogisuuden teemat jaksavat aina kiehtoa mieltäni. Yksinkertainen nyrkkisääntö siitä, että lapsi ei ole huomionhakuinen, vaan yhteydenhaluinen on mielestäni hyvä tiivistys, jonka mielessä pitäminen auttaa kohtaamaan haastavissa tilanteissa – miksei myös vuorovaikutuksessa aikuisten kanssa.

Kirjan ajattelutaitoja koskeva kappale ja harjoitus olivat mielestäni mielenkiintoisia. Kasvun asenteen tukemisessa kerrattiin tärkeitä lapsen kehumiseen ja kannustamiseen liittyviä huomioita: esimerkiksi se, kuinka tärkeää on suunnata kehut yrittämiseen ja tekemiseen, ei siihen millainen lapsi on. Nämä ovat teemoja, joista olisi lukenut mielelläni enemmänkin.

Kirjan tärkeitä viestejä on muun muassa se, että lapsen elämysmaailma ja oppimisen logiikka eivät lähde rationaalisesta ajattelusta, vaan esimerkiksi turvallisuuden tunteesta. Oppiminen lähtee siitä, että lapsi kokee itsensä kohdatuksi ja hyväksytyksi. Jos emme kykene luomaan lapselle hänelle sopivaa oppimisen tilannetta, korkeammat toiminnot eivät saa edes mahdollisuutta, koska lapsen oppimiseen tarkoitetut kognitiiviset resurssit menevät emotionaaliseen selviämiseen. Tämä lienee olennainen pointti myös työelämässä sisäistettäväksi. Niin sanottua tunneilmastoa ei muuteta sormia napsauttamalla, mutta sen havainnoiminen ja sen edistäminen voivat olla kriittistä työn tuloksen näkökulmasta.

Kirjassa käsitellään äärimmäisen tärkeää pointti siinä kuinka kykenemme kohtaamaan, ohjaamaan ja opettamaan kasvavia mieliä, on: kuinka hyvät ovat omat itsesäätely-, empatia- ja vuorovaikutustaitomme kasvatusta toteuttavina aikuisina. Kuinka voisimme opettaa ja tukea lasta näiden kriittisten tärkeiden taitojen oppimisessa, jos pyrimme toimimaan itse tilanteissa pelkästään järkeilyn varassa?

Lapsi ei ole huomionhakuinen, hän on yhteydenhaluinen

Positiivinen kasvatus (Trogen 2020)

Hyvä = positiivinen?

Luin kirjaa toisaalta vanhempana, toisaalta kasvatustieteilijänä. Jälkimmäisessä roolissa minut on koulutettu tarkastelemaan asioita monesta eri näkökulmasta. Positiivisen kasvatuksen teesejä pohtiessani mieleeni nousi muutamia ajatuksia, joita haluan nostaa esiin myös tässä yhteydessä.

Kasvatusohjeidenhan tulee kohdistua juuri niitä toimeenpaneviin henkilöihin, eli meihin aikuisiin. Kokemuksesta myös tiedän, että vaikka ihminen olisi varsin perillä esimerkiksi tunnetaitoihin liittyvistä teorioista, tämä ei aina näy hänen käyttäytymisessään muita ihmisiä kohtaan. Me olemme hyvään pystyviä, mutta aina vajavaisia olentoja, joilla on lukemattomia sokeita pisteitä, koska ihmisyys. Rationaalinen mieli ei riitä, eikä tieto aina johda toimintaan.

Voidaksemme opettaa, meidän tulee oppia ensin itse. Tässä piilee kuitenkin myös iso haaste, jos oletusarvo positiivisen kasvatuksen toteuttamiselle on se, että vanhemmalla tulee olla melko korkeatasoiset kognitiivisen ja emotionaalisen itsesäätelyn valmiudet: erinomainen kyky ennakoida, olla luova, empaattinen, optimistinen, tiedostava, kohtaava ja tunnetaitoinen. Voidakseen olla kyllin hyvä, pitää siis olla melko viritetty peli. Jos ei ole, niin ne pitää hoitaa kuntoon ja tämä se onkin kysymys sinänsä. Missä ja miten tämän pitäisi tapahtua?

Positiivisen kasvatuksen teesien pohjavireenä on aistittavissa kenties tuulahdus vanhemmuuden psykologisoinnista, jolla viittaan siihen, että jos ei ole ”huippuunsa viritetty peli” yksilöllisine ominaisuuksineen (itsesäätely, kognitiivinen kapasiteetti, koulutustausta), tästä tulee tavallaan kehitystä estävä vikatila, joka tulee korjata.

Positiivisen psykologian retoriikassa käytettyjen optimaalisuuden ja kukoistuksen käsitteiden viestit ovat niin ikään mielestäni hieman ongelmallista. Miten esimerkiksi optimaalisuuden tavoittelu ja riittävyyden tunne asettuvat suhteessa toisiinsa? Kuinka olla optimaalinen maailmassa, jossa mikään ei ole tarpeeksi ja valintoja on loputtomasti? Itselleen armottomat ihmisethän eivät riitä itselleen koskaan – aina voisi olla hieman parempi ja yrittää hieman enemmän. Optimaalisuuden tavoittelu tuntuu ajatuksena suorastaan aika uuvuttavalta. Se mitä kukakin käsittää optimaalisuudella on tietysti oma lukunsa.

Itse asiassa mielestäni jo pelkästään positiivisuuden lähtökohtaisuus on mielestäni ongelmallista. Miksi pitää olla positiivista? Onko positiivinen uusi neutraali tai hyvän synonyymi? Itse suosin sanaa mielekkyys toiminnan merkityksestä puhuessani. Mielekäs toiminta sisältää emotionaalisen ja kokemuksellisen osan, mutta kokemuksen sisältö voi olla mitä hyvänsä. Välillä itselle tärkeiden asioiden toteuttaminen ja niiden eteen työskentely voi aiheuttaa monenlaisia tunteita, joista kaikki eivät ole positiivisia tai miellyttäviä. Olennaista on toiminnan tarkoitus ja se, että se vastaa yksilön arvoja, jotka tekevät elämästä merkityksellistä. Positiivisuuden korostaminen tunnesisältöjen oletusarvona on mielestäni hieman typistävää.

Kasvatus, niin institutionaalisissa kuin yksityisissä yhteyksissä tapahtuu aina monen asian ja tason kohdatessa. Yksilöiden väliseen vuorovaikutukseen vaikuttavat paitsi yksilölliset tekijät , myös kulttuuriset ja institutionaaliset tekijät sekä erityisesti se minkä asian äärellä vuorovaikutus tapahtuu. Jos tilanteeseen liittyvät haasteet liittyvät ennemminkin tilanteeseen vaikuttaviin ympäristösidonnaisiin tekijöihin (esimerkiksi liikaa tehtävää resursseihin nähden tai sosiaalisen tuen puute), eivät asiat ratkea vain yksilöiden ominaisuuksia kehittämällä.

Yksi ongelmallinen seikka vanhemman ominaisuuksiin kilpistyvissä viesteissä on siis se, että ne voivat vyöryttää paljon, kenties liikaakin, yksilön harteille. Vastaavanlaiset viestit voivat siis liittyä ongelmallisesti yksilöiden vastuuttamisen asioista, jotka eivät ole vain yksilön hallinnan alaisia. Se, että päättää riittää, ei välttämättä auta tilanteissa, joissa resurssit eivät oikeasti riitä. Jos jo valmiiksi hyper-individualistisessa kulttuurissamme korostuu puhe siitä, kuinka esimerkiksi optimistinen asenne ratkaisee, tämä tekee jaksamisesta suorituksen ja voi nostaa kynnystä hakea apua – kenties myös saada sitä.

Individualisaation, vanhempien yksin jäämisen ja ylikuormittumisen välillä on mielestäni päivänselvä yhteys. Itsensä hiomisen sijaan tai vähintään sen rinnalle, hyvinvoivat vanhemmat tarvitsevat tukevia yhteisöjä ja yhteyttä voidakseen hyvin. Paitsi lapset, me aikuiset tarvitsemme toisia ihmisiä, kohtaamista, tukea ja kunnioitusta.

Suhteemme muihin ihmisiin merkitsevät, ja ne merkitsevät jopa enemmän kuin mikään muu tässä maailmassa.

 

George Vaillant

Lopuksi

Positiivinen kasvatus -kirja on genressään hyvä ja antaa varmasti paljon paitsi kasvatuksen ammattilaisille myös positiivisesta kasvatuksesta kiinnostuneille vanhemmille. Kirjassa on hyviä näkökulmia, kiteytyksiä, konkreettisia esimerkkejä ja harjoituksia, joilla näitä toimeenpanna.

Päätän kirja-arvosteluni sitaattiin Positiivinen kasvatus -kirjasta: ”Hyvää on maailmassa rajattomasti.” Tämä oli minusta voimakas, kaunis ja kannatteleva ajatus.

Liity seuraamaan Asioiden välillä -blogia myös Instagramissa!

PS-kustannuksen valikoimista löytyy myös muita huikean hyviä ja laadukkaita teoksia, joihin suosittelen lämpimästi paitsi kasvatusalan ammattilaisia myös vanhempia tutustumaan. Aikaisempia PS-kustannuksen teoksia, joita olen Instagramissa esitellyt ovat Näin tuet lapsen itsesäätelyä – Hyvinvoinnin pedagogiikka varhaiskasvatuksessa ja Näin aivot oppivat.