Kokemuksia Vekarakirppiksellä myymisestä

Blogiyhteistyönä toteutettu kirppismyyntijakso Vekarakirppiksellä oli aivan huippu juttu! Ei vähiten sen takia, että sai käydä kirpparilla lähes joka päivä. Jee! Omaa myyntipöytää täydentäessä ja siivotessani mukaan tarttui muista pöydistä tietysti roppakaupalla aarteita ja löytöjä pojille. Jossain vaiheessa yritin esimerkiksi jättää rahani miehelle autoon mennessäni pöytää siistimään, mutta kuinka ollakaan silmiin osuivat naapuripöydästä mm. tuliterät ReimaTecin toppahousut Kuopukselle ensi talveksi. Hieman ylpeyteni niellen jouduin hiipimään autolle lompakon perässä.

Löytöjä: Billy Bandit, Gugguu & Mini Rodini

Mikä tärkeintä, myyntiviikko oli varsin tuottoisa ja tavara liikkui hyvin. Parhaiten myivät erityisesti välikausiulkoiluvaatteet, sisävaatteet ja kengät. Lastentarvikkeet ja kirjat eivät tuntuneet niinkään vetävän. Kesävaatekin myi jo hyvin ja sitä olisi voinut olla pöydässä enemmänkin. Yli sata tuotetta vaihtoi omistajaa ja poikien virkistysrahastoon kertyi mukava summa sukan varteen. Mukana oli myös muutamia saldoa kartuttaneita arvokkaampia vaatteita, kuten Polarn O. Pyretin välikausihaalari, Kavatin uudenveroiset ensiaskelkengät sekä Mainion haalari.

Vekarakirppiksellä on käytössään KirppariKalle hinnoittelujärjestelmä, jonka käyttäminen kannattaa, sillä silloin tarjoutuu mahdollisuus seurata myyntiä tarkasti ja reaaliaikaisesti. Tämä esimerkiksi auttaa kotoa käsin hahmottamaan, kannattaako pöytää täydentää vai käydä vain siistimässä ja mitkä tuotteet ovat myyneet. Ainoa miinuspuoli tässä on, että hinnoittelu täytyy tehdä tällöin tavallaan kahdesti: kirjoittaa ensin järjestelmään, käydä tulostuttamassa arkit kirpputorilla ja sitten vasta liimata tarrat tuotteisiin. Tämä käy kuitenkin kätevästi, kun viikkaa vaatteet valmiiksi pinoihin arkeittain vaikka silittämisen yhteydessä. Ja laittaa ne pinot kauas taaperoiden uteliaista apukäsistä. Toki valittavana on myös perinteinen hintalappujen käsin kirjoittamisen mahdollisuus, jolloin KirppariKallesta voi nähdä myyntisaldon kertymisen ja myytyjen tuotteiden hinnan. Lue täältä lisää mitä kannattaa ottaa huomioon kirppispöytää valmistellessa.

Vekarakirppis4Tavaroiden kirpputorille viemisajakohdan suhteen koin hieman haastavaksi sen, että tavarat voi periaatteessa viedä vasta myyntipäivän aamuna. Käsittääkseni aikaisemmin pöydän tyhjentämisen tuli tapahtua puoli tuntia ennen myyntijakson päättävän päivän sulkemisaikaa, jolloin seuraavalle myyjälle jäi puoli tuntia aikaa tuoda omat tavaransa. Itse liputan tämän puolesta vahvasti, semminkin kun jouduin asettelemaan tavaroita hyllyyn aktiivisen kaksivuotiaan apumiehen karkaillessa ja sählätessä armottomasti myyntijakson aamuna. Myyntipöytä tuli valmiiksi, mutta siistiksi sitä ei voinut kutsua. Suurin syyllinen tähän taitaa kuitenkin olla omat onnettomat viikkaustaitoni. Iltapäivällä ainakin monella lasten kanssa kotona olevalla olisi mahdollista tuoda tavaroita rauhassa puolisoiden ehdittyä töistä lasten seuraksi.

Kaiken kaikkiaan myyntijakso Vekarakirppiksellä oli jälleen ihan huippu juttu, syksyllä varataan ehdottomasti taas uudestaan pöytä ja laitetaan talvivaatetta kiertoon! Sitä ennen täytyy tietysti käydä hakemassa kesävaatelöytöjä pojille 😉

Vekarakirppis on Helsingin suurin, vanhin ja vilkkain lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden kierrätyspaikka. Vaatteiden myyminen on riskitöntä, sillä Vekarakirppiksellä on ensimmäiselle vuokraviikolle (38 €) myyntitakuu. Vekarakirppis sijaitsee Kumpulassa osoitteessa Intiankatu 20 vilkkaasti liikennöidyn Kustaa Vaasantien varrella, joten oven vieressä olevalle pysäkille karauttaa busseja jatkuvasti.

VekarakirppisSeuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

 

 

Vatsatauti: Selviytymisopas

Vatsatauti on viheliäinen rupeama, joka iskee tavallisesti kevättalvella. Oikein tuottoisana vuonna arpa saattaa osua myös syksyllä. Kuinka vatsataudin tuloon voi sitten valmistautua? Ei tietenkään mitenkään niin, että siitä olisi oikeasti hyötyä. Kontrollifriikin mieltä kuitenkin rauhottaa pelkästään ajatus siitä, että yrittää edes valmistautua! Siispä kaappiimme hommattiin perustarpeet tätä sessiota varten siltä varalta, että molemmat vanhemmista kaatuisivat pönttöä halaamaan samassa erässä.

Kaapeista on hyvä löytyä vatsataudin varalta ainakin:

  • Tuoremehua
  • Sipsejä/ suolatikkuja
  • Pakastemustikoita
  • Puurohiutaleita, mehukeittoa
  • Ripulijuomajauhetta ja Precosaa (tai muuta boulardii-valmistetta)
  • Valkopippureita? (No ei se ota jos ei annakaan!)
  • Jätesäkkejä
  • Kertakäyttöisiä kumihanskoja
  • Rutkasti talouspaperia
  • Iso pino harsoja ja pyyhkeitä
  • Ämpäreitä vähintään yhtä monta kuin on asukkaita. Mielellään myös muutama likaantuneiden harsojen jne. säilyttämiseen. Taaperon syöksy-yrjö yllättää joka kerta, mutta ainakin sen ämpärin kanssa siivoaminen on helpompaa
  • Yleispesuainetta
  • Kloriittia (yök, mutta ainoa joka oikeasti toimii noroon)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun tilanne on päällä:

  • Kääri matot pois. KAIKKI matot. Tai ainakin ne matot, joita et halua pestä tai heittää pois.
  • Kerää pehmolelut, pinnoittamattomat puulelut ja ylipäänsä vaikeasti puhdistettavat ja vaalittavat lelut pois.
  • Vuoraa sängyt jätesäkeillä:
    • Pinnasängyn kokoisen patjan saa muuten kätevästi peittoon vetämällä siihen kaksi pienempää 120 litran jätesäkkiä.
    • Sohva on sängyn ohella keskeistä vaaravyöhykettä ja hankala putsattava, joten siihen kannattaa yrittää laittaa eristettä myös, isommat jätesäkit toimivat tähän hyvin. Päälle lakana tai pyyhkeitä.
    • Sujauta tyynyt myös jätesäkkiin ja laita päälle tyynyliina tavalliseen tapaan.
  • Peitä lasten sängyt lakanoiden sijasta pyyhkeellä, jonka näppärästi vaihdat uuteen sen likaantuessa. Pyyhkeen läpi mahdolisesti imeytyneen oksun saa jätesäkin pinnalta helposti pyyhkäistyä. Jotkut vannovat pyyhkeiden kerrostamisen nimeen, mutta itse koen siinä likaantuvan monta kerrosta samalla, joten olemme nähneet parhaaksi laittaa pyyhkeen yksi kerrallaan lapsen alle.
  • Harso lapsen pään alla on miellyttävämpi kuin froteinen pyyhe.
  • Unohda kestovaipat.
  • Pue sairastaville ne mukavimmat ja kulahtaneimmat, kuuman pesun kestävät vaatteet (perus colleget kestävät yllättävän hyvin 90°C, mutta en toki lupaa mitään :D). Iso kaula-aukko plussaa. Pue saman sävyisiä vaatteita, jotta voi pyörittää koneellisia pyykkiä lajittelematta.
  • Unohda Jaffa: Vaikka vatsataudissa tavallisesti on ollut tapana tarjoilla Jaffaa tai muuta limsaa, tämä ei välttämättä ole paras idea. Hiilihapot saattavat ärsyttää vatsaa entisestään ja limsan korkea sokeripitoisuus voi käsittääkseni provosoida ripulia entisestään. Toisaalta, mikä vain neste mikä menee alas (ja tulee ylös) on akuutissa vaiheessa hyvä. Toipuvaa vatsaa ei kannata ärsyttää hiilihapoilla, vaan helliä mahdollisimman lempeillä asioilla, kuten puurolla ja marjakeitolla.
  • Tarjoa lapselle 50/50 laimennettua mehua pienissä erissä. Ja NYT tarkkana sen ämpärin kanssa: alkuvaiheessa nesteet tapaavat tulla paluupostissa 100% todennäköisyydellä ja suht välittömästi. Yleensä sillä hetkellä kun vilkaiset toiseen suuntaan.
  • Sipsit maistuvat heikommallakin voinnilla ja niillä saa suolatilannetta tasoitettua, vaikka ei paljoa saisikaan alas.
  • Varaa helposti lämmitettävää (ei haisevaa!!) ruokaa heille, ketkä ovat jo selvinneet tai vasta odottavat vuoroaan. Esim. pakasteita ja purkkiruokaa.
  • Unileluja on hyvä olla olemassa kaksi identtistä, jotta lelun likaantuessa lapselta ei tarvitse riistää turvaa tuovaa lelua olon ollessa karseimmillaan. Leluja kannattaa vaihdella ja pestä tasaisesti muulloinkin, niin ne kuluvat samassa tahdissa.
  • Tilaa Netflix. DVD:t ovat nopeasti katsottu läpi, kun useamman päivän kotijumitus iskee päälle ja huoltoyksikön vointi ei salli mitään askarteluspektaakkelien järjestämisiä.

Koska ripulipotilas lääkäriin?

  • Ripuloiva lapsi on alle puolivuotias.
  • Ripuli tai oksentelu on yhtämittaista.
  • Kotihoito ei onnistu (lapsi ei juo tai oksentaa kaiken)
  • Ulosteessa on verta.
  • Lapsi väsähtää.
  • Ripulointi jatkuu yli 3 vuorokautta.
  • Punnituksen perusteella paino laskee.
  • Ripuliin liittyy korkea kuume (yli 39 C°).
  • Ripulitartunta on saatu etelänmatkalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuinka välttää tartunta?

  • Ei mitenkään, ainakaan samassa taloudessa. Tai no hyvällä käsihygienialla voi tietysti yrittää. Olen kuullut että pelkästään tuoreen oksennuksen ohi kulkeminen voi riittää tartuttamaan viruksen pöllytessä ilmassa, joten voi melko huoletta nostaa kädet pystyyn tartunnan suhteen, kun se samaan osoitteeseen iskeytyy. Se tulee, jos on tullakseen. Vaikka kaikki perheestä altistuvat, eivät kaikki välttämättä sairastu.
  • Kotona tartunta-altistusta on siis huono välttää, mutta ainahan sitä voi yrittää suojaamalla kasvot oksennusta siivotessasi. Käytä kertakäyttöhanskoja ja siivoa talouspaperilla, jonka suljet roskapussiin lopuksi. Oksennustahra kannattaa pestä ensin yleispuhdistusaineella, jonka jälkeen klooriliuoksella. Jos et saa tahriintuneita tekstiilejä välittömästi pesuun, huuhtele ja laita ne jätesäkkiin odottamaan mahdollisimman pikaista pesua. Ja pese niitä käsiä vimmatusti.
  • Jotkut vannovat valkopippurien nimeen vatsatautia ehkäisevänä kotikonstina. Ohjeistuksena on nauttia kerralla 10 kokonaista valkopippuria veden kanssa (tyhjään vatsaan?) altistuksen ilmettyä. Tämän olisi ilmeisesti tarkoitus lisätä mahalaukun liman eritystä ja ehkäistä tartuntaa. Itse en usko tähän, mutta juuri nyt puoliso popsii valkopippureita ja toimii koeihmisenä massiivisen altistuksen kanssa. Jos hän välttyy tartunnalta, saatan korjata skeptistä näkemystäni.
  • Voi olla hyvä idea välttää vierailuja kodissa, jossa vatsatauti on vieraillut edeltävän  kahden aikana.

Norovirus voi säilyä infektoimiskykyisenä huoneenlämmössä esimerkiksi oksennuksen tahraamassa matossa jopa 12 vuorokautta.

(Toimenpideohjelma norovirus-tartuntojen ehkäisemiseksi)

Jälkipyykki

  • Muista, että norovirus on todella tehokas ja sitkeä kehveli. Se tartuttaa pinnoilla useita päiviä (viikkoja?) ja väijyy suolistossa vielä pitkään oireiden helpottumisen jälkeen. Jo pieni määrä virusta riittää aikaansaamaan sairastumisen.
  • Ethän laita vahinkoa kiertämään: Lapset tulee pitää kotona vähintään KAKSI OIREETONTA PÄIVÄÄ, ennen hoitoon tai harrastuksiin viemistä. Tartuttavuus tosin saattaa jatkua ilmeisesti tätäkin pidempään.
  • Pese pyykit pitkällä ohjelmalla vähintään 60°C, lakanat ja pyyhkeet 90°C.
  • Pintoja siivotessa on hyvä muistaa, että etanolilla läträäminen ei tässä auta: noroviruksen rakenne ei ilmeisesti alkoholista juurikaan kärsi, vaan kloorin on todettu olevan tehokkain viruksen tuhoaja pitkän kuumennuksen ohella.
  • Kunnollinen saippuapesu on lähtökohtaisesti paras tapa häätää taudinaiheuttajaa käsistä. Käsiä pestessä viruksia poistaa mekaaninen hankaus saippuan kanssa, ei saippua itsessään, eli kannattaa pistää hieman ajatusta siihen pesu- ja kuivaushommaan. Sormenpäiden huolimaton kastaminen veteen ei ole käsipesu. Käsidesillä voi tehostaa puhdistusta.
  • Tasoittele järkähtänyttä vatsaa akuutissa vaiheessa boulardiilla ja jälkihoitona vahvoilla maitohappobakteereilla (farmaseutin tai lääkärin ohjeiden mukaan).
  • Onnittele itseäsi siitä, että nyt ainakin omaat hetkeksi vastustuskyvyn yhdelle vatsatautivirukselle. Ehkä.
C’est la vie! Kyllä siitäkin selviää ja nopeasti se tapaa mennä ohi.
Lue lisää:

 

Testissä alumiinittomat luonnonmukaiset deodorantit

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOi ihmisyys ja sen fyysisyys. Raskauden ja imetyksen läpikäyneet tietävät, että lisääntyminen tekee mielenkiintoisia jekkuja keholle. Nämä(kin) kehon hormonimyrskyiset sekoilut saattavat tuovat erinäisiä lieveilmiöitä, kuten sen, että ajoittain hiki lentää jatkuvasti, ajoittain mahdollisesti haiset sipulisäkille. Moni on varmasti esimerkiksi tutustunut vekkuliin ilmiöön ”imetyshiki”eli ”hirveä soija”. Nykyään kyseiset sekoilut ovat takana päin, mutta en valitettavasti kuulu siihen kansanosaan, joka ei deodoranttia tarvitse. Kuinka selvitä arjessa ja juhlassa sosiaalisesti kelvollisena, eli mielellään suht raikkaan tuoksuisena yksilönä kaikissa elämäntilanteissa ilman hillitöntä ja jatkuvaa kemikaalialtistusta kainaloiden iholla?

Alumiini antiperspiranteissa

Kainaloiden ohuen ihon tauoton altistaminen vahvoille antiperspiranteille, eli alumiinipitoisten aineiden sively kainaloiden iholle ei tunnu kovin miellyttävältä ajatukselta, olkoonkin että kehoon päätyvän alumiinin, rintasyövän ja antiperspiranttien käytön yhteydestä ei edelleenkään ole luotettavaa tutkimusnäyttöä. Syytä hysteriaan tuskin on, ja harvoin on, mutta heille ketkä haluavat vähentää elimistön mahdollista alumiinialtistusta, markkinoilta löytyy useita alumiinittomia vaihtoehtoja deodoranteille.

Deodoranttia valitessa on hyvä tiedostaa, että luonnonmukainen deodoranttikaan ei ole tae alumiinittomuudelle. Monia deodorantteja markkinoidaan seuraavalla fraasilla: ”No aluminium chlorohydrate”. Tarkempi tarkastelu paljastaa sisällysluettelosta löytyvän potassium alum-mineraalin, joka on ilmeisesti alumiinia vain hieman eri muodossa. Jos haluat alumiinittoman vaihtoehdon valitse deodorantti, jossa lukee esim. ”Ei sisällä alumiinisuoloja”/ ”Free of aluminium salts” ja tarkista INCI.

Deodorantin alumiinittomuus ei ole ihan ongelmaton asia, sillä alumiini on juurikin se tekijä, joka pitää hikoilun aisoissa peittämällä (?) kainaloiden hikirauhaset. Antiperspirantit siis toimivat alumiinilla, deodoranttien toiminta puolestaan perustuu siihen, että ne joko peittävän hien hajun tai estävän kainalon bakteerien toiminnan – bakteerit nimittäin ovat ne kehvelit, jotka saavat iholle hajuttomana erittyvän hien haisemaan.

Vähentääksesi bakteerien osuutta kainaloissa ja edesauttaaksesi deodorantin toimintaa, muista muutama seikka:

  • Pese kainalot huolellisesti
    • Käytä esimeriksi froteista pesulappua tms., jotta saat deodorantin jämät ja bakteerit iholta pestyä ja huuhtele huolellisesti
    • Palasaippua pesee kainaloiden ihon nestemäistä saippuaa tehokkaammin, jos iho sen sietää
    • Myös kainaloiden kuoriminen vähentää hien hajua
    • Pese ja myös kuivaa kainalot huolella AINA ennen deodorantin levittämistä
  • Poista kainalokarvat
    • Jos haluat jättää kainaloiden karvoituksen paikalleen statementtina niin siitä vaan, mutta tiedä, että tästä saattaa johtua hien hajun lisääntyminen bakteerien saadessa enemmän elintilaa

Alumiinittomat deodorantit testissä

Tässä päivityksessä vertailen muutamia alumiinittomia luonnonmukaisia deodorantteja, joista ainakin useimmat ovat hyvin saatavilla isoista marketeista, kuten Prismoista tai esimerkiksi Hyvinvoinnin Tavaratalo verkkokaupasta. Testiin ovat valikoituneet Laveran deodorantit (Invisible, Basis Sensitive, Neutral) Born to Bio (Rosy Softness) sekä Frantsilan deodorantti. Mikään testatuista deodoranteista ei sisällä alumiinisuoloja ja kaikki ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa.

Born to Bio Rosy Softness Deodorant

OLYMPUS DIGITAL CAMERATestin ensimmäinen kokeiltava deodorantti oli Born to Bio merkin Rosy Softness deodorantti. Deodorantissa on melko voimakas ruusun tuoksu, joka omaan nenääni tosin oli ihan miellyttävä. Tuote on alkoholiton ja sisältää tuotetietojen mukaan puhdistavaa bambujauhetta sekä rauhoittavaa salviankukkavettä. Deodorantti tekee selkeän kalvon kainaloiden iholle, mutta ei tunnu tahmealta. Pito oli omasta mielestäni melko lyhyt ja deodorantin tehon pettäessä hiki haisi epämiellyttävälle.

INCI: Aqua (Water), Pseudotsuga Menziesii Water*, Salvia Officinalis (Sage) Water*, Glycerin, Parfum (Fragrance), Xanthan Gum, Linalool, Benzyl Alcohol, Lauroyl Lysine, Cinnamomum Camphora (Camphor) Bark Oil, Limonene, Geraniol, Citronellol, Bambusa Arundinacea Stem Extract, Dehydroacetic Acid, Cupressus Sempervirens Oil*, Cymbopogon Martini Oil*, Melaleuca Alternifolia (Tea Tree) Leaf Oil*, Citral, Farnesol, Benzyl Benzoate. (*luomutuotantoa)

HYVÄÄ

  • Tekee selkeän kalvon kainaloihin, mutta ei tunnu tahmealta
  • Alkoholiton ja alumiiniton

HUONOA

  • Melko lyhyt teho
  • Deodorantin tehon pettäessä hien hajusta tuli melko pistävä
  • Miellyttävä, mutta melko voimakas ruusuinen tuoksu
  • Synteettinen hajuste?

Frantsilan luonnon raikas deodorantti

Luonnonmukaiset alumiinittomat deodorantit 3 blogi Perheestä.jpgTestin ainoa kotimainen deodorantti Frantsilan luonnon raikas deodorantti sisältää suomalaisia luomuyrttejä sekä aromaterapeuttisia eteerisiä öljyjä. Valmistajan sivuilla kohdassa ainesosat kerrotaan lisää tuotteen aromaterapeuttisista vaikutuksista. Deodorantin tuoksu oli voimakkaan yrttinen, joka sopii mielestäni sekä miehille että naisille. Tuote oli käytössä miellyttävä ja suhteellisen tehokas. Heti levitettäessä havaittavissa oli lievää kirvelyä, mutta tämä hävisi nopeasti eikä johtanut ihoärsytykseen. – johtuneen tuotteen sisältämästä alkoholista. Tuote on pakattu kauniiseen pahvirasiaan ja sitä löytyy hyvin esimerkiksi Prismoista.

INCI: Alcohol, Aqua* (Matricaria recutita*), PEG-40 Hydrogenated Castrol Oil, Hydroxyethyl Cellulose, Calendula officinalis*, Plantago sp.*, Prunella vulgaris*, Arctium lappa*, Viola tricolor*, Lavandula officinalis, Melaleuca alternifolia, Thymus vulgaris, Salvia officinalis, Santalum album, Cananga odorata, Rosa damascena, Achillea millefolium*, Betula pendula*
* = luomulaatuinen

HYVÄÄ

  • KOTIMAISUUS!
  • Ei synteettisiä hajusteita tai säilöntäaineita
  • Hyvä saatavuus (esim. Prismat)
  • Kaunis pakkaus
  • Hempeästä pakkauksesta huolimatta tuoksu on yrttinen ei niinkään kukkainen, mielestäni tuoksunsa puolesta sopii miehille ja naisille
  • Tehon hiipuessa kainaloiden haju ei hyökkää tai muutu pistäväksi

HUONOA

  • Melko jyrkkä tuoksu levitettäessä, joka hälvenee kuitenkin nopeasti
  • Lievää kainaloiden kirvelyä havaittavissa levitettäessä (alkoholi?) – ei kuitenkaan johtanut ihoärsytykseen toistuvassa käytössä

Laveran Deodorant roll-on Basis Sensitive

OLYMPUS DIGITAL CAMERALaveran Basis Sensitive deodorantti ei oikein löytänyt paikkaansa omassa käytössäni. Alkoholiton deodorantti ei itselläni pitänyt hien hajua kovinkaan mallikkaasti poissa ja herkälle iholle markkinoidun tuotteen yllättävän voimakas tuoksu ei istunut omaan nenääni.

Water (Aqua), Aloe Barbadensis Leaf Juice*, Zinc Oxide, Glyceryl Caprylate, Glycerin, Xanthan Gum, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil*, Hydrogenated Palm Glycerides, Zinc Ricinoleate, Calendula Officinalis Flower Extract*, Hamamelis Virginiana (Witch Hazel) Leaf Extract*, Hydrogenated Lecithin, Caprylic/Capric Triglyceride, Stearic Acid, Fragrance (Parfum)**, Limonene**, Linalool**, Geraniol**, Citral**, Citronellol**, Benzyl Benzoate**, Coumarin**, Farnesol**, Eugenol**

* sertifioidut luomuviljellyt raaka-aineet
** luonnollisia eteerisiä öljyjä

HYVÄÄ

  • Alumiiniton ja alkoholiton
  • Ei synteettisiä hajusteita, säilöntä- tai väriaineita
  • Sopii herkälle iholle
  • Hyvä saatavuus

HUONOA

  • Sensitive brändistä huolimatta melko voimakas tuoksu
  • Ei pitänyt itsellä hienhajua poissa kovinkaan pitkään

Laveran Deodorant roll-on Invisible

OLYMPUS DIGITAL CAMERALaveran Invisible deodorantissa oli testatuista deodoranteista ehdottomasti paras tuoksu! Deodorantti pitää hienosti ja on kaikin puolin miellyttävä käytössä. Ei tahmaa ja pitää hien hajun tiessään luotettavasti iltaan saakka. Suosittelen tätä deodoranttia heille, jotka haluavat miedon tuoksun dödöönsä. Tuotetta on myös saatavilla hyvin perusmarketeista, joten tämän perässä ei ole tarvetta lähteä luontaistuotekauppaankaan.

INCI: Water (Aqua), Alcohol*, Aloe Barbadensis Leaf Juice*, Triethyl Citrate, Sodium Lactate, Fragrance (Parfum)**, Zinc PCA, Zinc Ricinoleate, Oryza Sativa (Rice) Extract*, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil*, Hamamelis Virginiana (Witch Hazel) Water*, Salvia Officinalis (Sage) Leaf Water*, Glycerin, Xanthan Gum, Potassium Cetyl Phosphate, Sodium Cetearyl Sulfate, Dipotassium Glycyrrhizate, Hydrogenated Lecithin, Limonene**, Linalool**, Citronellol**, Citral**, Geraniol**, Benzyl Benzoate**

* sertifioidut luomuviljellyt raaka-aineet
** luonnollisia eteerisiä öljyjä

HYVÄÄ

  • Alumiiniton
  • Ei synteettisiä hajusteita, säilöntä- tai väriaineita
  • Luotettava pito
  • Miellyttävä, mieto tuoksu
  • Ei tahmaa tai tahraa
  • Hyvä saatavuus esim. Prismoista

HUONOA

  • Alkoholi saattaa ärsyttää herkimpiä kainaloita (itselle ei ole ollut ongelma pitkässäkään käytössä)

Laveran Deodorant roll-on Neutral

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
And the winner is… Neutral!

Laveran Neutral roll-on deodorantti on suunniteltu erityisesti herkälle ja allergiaan taipuvaiselle iholle. Siitä tuntuvat puuttuvan kaikki ne tekijät, joilla deodorantti tavallisesti toimii, eli tuoksu, alkoholi ja alumiini. Voiko se siis toimia? Ensimmäinen ajatus oli, että täytyy olla yhtä tyhjän kanssa. Ha haa, kuinka väärässä olinkaan! Tästä deodorantista tuli oma suosikkini testaamistani dödöistä ja ominaisuuksiltaan kirkas voittaja! 

Hajusteettoman tuotteen tuoksu on aidosti neutraali, joten tämä deodorantti on omiaan hajusteyliherkille tai jos esimerkiksi raskaudenaikainen pahoinvointi saa yökkäilemaan kosmetiikan hajusteille. Deodorantti piti hien hajun myös kiireisinä päivinä esimerkillisen hyvin. Tuote on todella miellyttävän tuntuinen, ei ärsytä tai tunnu tahmealta. Huomatkaa myös muihin tuotteisiin verrattuna varsin lyhyt INCI-lista. Hajustettomana toimii niin miehille kuin naisille. Nähdäkseni Neutral deodorantin ainoa miinuspuoli on, että sillä ei ole kovin hyvä markettisaatavuus, mutta sitä voi tilata useista verkkokaupoista.

INCI: Water (Aqua), Sodium Lactate, Sea Salt (Maris Sal), Zinc Oxide, Zinc Ricinoleate, Betaine, Glyceryl Caprylate, Xanthan Gum, Oenothera Biennis (Evening Primrose) Oil*, Glycerin, Potassium Cetyl Phosphate, Silver (CI 77820)

HYVÄÄ

  • Kaikettomin deodorantti testatuista!
    • Ei alumiinia, alkoholia, hajusteita tai säilöntäaineita
  • Sopii herkälle iholle
  • Miellyttävän tuntuinen – ei kirvele tai tahmaa
  • Mieto ja luonteva tuoksu
    • Sopii hajusteyliherkille
    • Sopii sekä miehille että naisille
  • TOIMII!
    • Pitää hien hajun poissa iltaan asti
    • Kun deodorantin teho hiipuu, hien haju ei hyökkää tai muutu pistäväksi

HUONOA

  • Heikko saatavuus marketeista

Yhteenveto

Antiperspirantit vähentävän hikoilua ja niiden teho perustuu alumiiniin. Alumiinittomien deodoranttien teho perustuu kainalon bakteerien toiminnan estämiseen tai hajun peittämiseen. Hien haju johtuu kainaloiden bakteereista, ei hiestä itsessään. Tästä syystä on ensisijaisen tärkeää käyttää deodoranttia vain vastapestyihin, puhtaisiin ja huolella kuivattuihin kainaloihin.

Oma suosikkini testaamistani deodoranteista oli Laveran Neutral. Hyvänä kakkosena toimi Laveran deodorantti Invisible. Molemmat olivat luotettavia ja miellyttäviä käytössä, eli pitivät hien hajun tiessään iltaan asti niinäkin päivinä, joina tuplarattaat juuttuivat loskaan ja testaaja hikoili toppahousuissaan. Edes rääkkitreeni kuntosalilla ei johtanut katastrofaaliseen hien hajuun.

Jos on tottunut antiperspirantin suojaamiin rutikuiviin kainaloihin, voi deodorantin käyttäminen tuntua aluksi epämiellyttävältä kainaloiden kostuessa jonkin verran ajoittain, mutta tähän tottuu ja ainakaan edellä mainittuja deodorantteja käyttäessäni tämä ei välittömästi johtanut hien hajuun vaan kertoi lähinnä siitä, että iho hengitti ja ihohuokosia ei oltu tukittu alumiinikalvolla. Perinteistä synteettisiä hajusteita pursuavaa alumiini-antiperspiranttia käyttäessä ainakin itsellä tapahtuu niin, että kun tuotteen teho lakkaa alkaa hiki haista pistävälle ja vastenmieliselle. Tähän luonnonmukaiset deodorantit, esimerkiksi Laveran neutral tekivät ison eron.

On tärkeää muistaa, että deodoranttien tehoon vaikuttavat monet yksilölliset tekijät, joten jos yksi sopii yhdelle, se ei välttämättä ole paras toiselle. Myös vaatteiden materiaalit ja niiden hengittävyys vaikuttavat hien hajun muodostumiseen. Kuten testi osoitti, myös saman merkin deodoranttien välillä voi olla eroja toimivuudessa. Kannattaa siis kokeilla useita vaihtoehtoja, jos ensimmäinen valituista luomudödöistä ei tunnu toimivan, se oikea todennäköisesti löytyy kyllä.

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nordic Health Systems Oy (Lavera & Born to Bio tuotteet saatu), Franstilan Kehäkukka (tuote saatu)

Mestaripiirrokset

MestaripiirrosEsikoisen kulmakarvojen kaunis kaari. Pienen rohkean miehen kaiken voittava optimismi, into elämästä ja ihmisistä. Vatsanpohjasta kumpuava nauru, joka kastelee omatkin silmät ilosta. Kuopuksen vielä vauvamaiset ranteet poimuineen, pienet kantapäät. Maailman kaunein nenä. Mietteliäs tapa kurtistaa kulmiaan ja puhetta pidemmälle edennyt ymmärrys. Tapa liimautua aamuyön itkun yllättäessä syliin päättäväisesti ja tiukasti, kuin pieni apinan poikanen.

JälkiMielestäni hienoja hetkiä vanhemmuudessa ovat ne pienet hetket, joina yhtäkkiä hätkähtää tietoisuuteen siitä, että itsestä on tullut äiti. Ikäänkuin tavoittaa sen tunteen, jota vain kuvitteli aikana ennen lapsia, jolloin yritti miettiä sitä miltä voi tuntua se kun on oma lapsi. Kuin näkisi hetken menneisyydestä käsin.

Näihin hetkiin havahtuu niissä pysähtyneissä tilanteissa tehdessään jotain pientä ja arkista lapsen kanssa, kun ei oikeastaan ajattele mitään. Viimeksi muistan tavoittaneeni tunteen voimakkaasti pestessäni Kuopuksen käsiä. Tajusin yhtäkkiä hyvin kirkkaasti ja elämyksellisesti, kuin ensi kertaa, että nämä pienet kädet omieni sisällä ovat nyt sen oman lapseni ja hetkeksi hämmästyin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKun katsoo vastasyntyneen totisiin tummiin silmiin, pääsee kurkistamaan äärettömyyteen. Siinä Sinä olet ja tulet olemaan ja nyt mikään ei ole ennallaan. Se hämmästys, kun ensimmäistä kertaa katsoo syntynyttä lastaan. Että ihanko oikeasti hän on nyt tuossa ja tuolta hän näyttää. Tapahtuuko tämä todella?

Sekoitus pakahdusta, rakkautta, iloa ja ennen kaikkea sitä hämmästystä – jotain niin täydellisen olennaista ja perustavaa. Hetki joka pakenee sanoja, tunne, joka saa itkemään ja nauramaan ääneen samaan aikaan, kiitollisuus joka salpaa hengen ja suorastaan musertaa. Ja hämmästys. Lapsi on jotain niin suurta, että äitiys tuntuu vieläkin joskus uskomattomalta.

Kunpa joka päivä muistaisin pysähtyä tämän tunteen äärelle, uskaltaisin tuntea kiitollisuuden painon ja olla välittämättä siitä pelosta, joka suurimman rakkauden varjona kulkee. Keskittyä siihen iloon, jota nämä ainutlaatuiset pienet ihmiset ovat elämäämme tuoneet. Siitä riittää kyllä ammennettavaa. Myös niihin loputtoman univajeisiin päiviin, kun maitolasit kaatuvat, asunto ui ravassa ja avaimet unohtuivat sisälle.

Kaurapuuropakko ja hiekkalaatikkokuolema

Terveisiä äitiyden mustasta aukosta! Täällä ollaan, eikä uraa tekemässä. Joka on huono. Vai hyvä? Mene ja tiedä. Vanhemmuus, saati se myyttinen ÄITIYS on tulenarka ja haavoittuvainen aihe, koska se on niin merkittävä ja merkityksellinen juttu. Ja vaikea. Mielestäni vanhemmuus tiivistyy kokemukseen siitä, että tekee parhaansa ja vähän päälle, eikä pääse lähellekään tyydyttävää suoritusta. Ainakaan kaikkia tyydyttävään.

Lapset nimittäin ”tehdään” aina liian aikaisin tai myöhään. Lapsia ei ”tehdä” vaan saadaan. Lapsia tehdäänsaadaan liian köyhänä, liian menestyneenä, liian itsekkäänä, liian keskiluokkaisina, liian toivottuina tai vahingossa. Lapsia on liikaa, liian vähän, liian pieni ikäero, liian suuri ikäero ja ainakin ne on väärän muotoisia ja taatusti tiellä, liian riehakkaita ja ujoja. Liian hienosti tai nukkavierusti puettuja. Liian hienot rattaat, liian kulahtaneet kärryt. Hienot tai hirveät, tiellä ne on ainakin joka paikassa.

Äiti on rupsahtanut ja kyllähän toi meikkaamiseen käytetty aika on suoraan lapselta pois. Äitiyden mustaan aukkoon uppoudutaan säälittävästi ja unohdetaan oma minuus. Äitiydelle ei omistauduta tarpeeksi, vaan harrastellaan tai tehdään uraa itsekkäästi eikä selkeästikään laiteta lasten etua oman edelle.

Päivähoito. Ei edes mennä tähän aiheeseen. Tutkimusten mukaanhan aikaisin päivähoitoon laitetusta/ päässeestä lapsesta tulee sosiaalisesti lahjakas ja älykäs menestyjä sekä stressiherkkä ja kiintymyssuhteeltaan vaurioitunut ihmisraunio. Valitse siitä. Muista kuitenkin, että valitsit niin tai näin, niin äidin uraan tai sen puutteeseen tämä valinta edelleenkin kilpistyy. Iskällehän se ura vaan niinku kuuluu, eikä sitä kukaan kyseenalaista.

Äitiyden (kuviteltujenkin) ristipaineiden tulituksesta on vaikeaa olla välittämättä juuri synnytyssairaalasta kotiutuessaan, mutta kokemuksen karttuessa homma alkaa vähitellen helpottaa. Ja ehkäpä jonain päivänä, tai ainakaan useimpina niistä, ei enää nakkaa kakkaakaan siitä, miten jokainen vanhemmuuden teko ja valinta voidaan nähdä myös siltä epäedulliselta kantilta ja oppii luottamaan omaan tuntumaansa siitä, kuinka jälkikasvun paras toteutetaan.

hiekkalaatikkokuolemaVanhemmuudessa esimerkiksi hiekkalaatikon laidalla notkuminen rinnastuu mielessäni kaurapuuron syömiseen. Molempia harrastetaan päässäni näissä myyttisissä tervehenkisissä kunnon perheissä vähintään kaksi kertaa päivässä vaikka jouluaattona, koska toistuvat rutiinit ovat tärkeitä ja kaurapuuro terveellistä. Ja minun on tietysti myyttisenä äitinä tähän pyrittävä.

Ajatus tästä sisäistämästäni hyvän äitiyden suorittamisesta konkretisoitui, kun kärsin taas eräs aamupäivä hiekkalaatikon kulmalla infernaalisesta tylsyydestä. Päivä kuin tiskirätti, räkä valuu, kosteus laittaa palelemaan ja lapset syö kurahousuissaan hiekkaa kielloista huolimatta. Yritän innostua tuhannennesta kurakahvikupillisesta. Tekisi mieli taas kaivaa älypuhelin taskusta, mutta ei kehtaa, koska korppi tulee. Minuutit eivät kulu ja sormia palelee. Käsillä oli hiekkalaatikkokuolema.

Oletteko muuten huomanneet, että isä hiekkalaatikolla lasten kanssa on ilmiö, joka herättää ihastusta ja kehuja. Siinä ollaan jotenkin tosi hienosti suorittamassa vanhemmuutta. ”Tosi ihana isä-mies, kun noin lastensa kanssa ulkoilee.” Äiti hiekkalaatikolla? Eiiii ihan sama ilmiö.  Koska olette esimerkiksi nähneet Instagram-päivityksen, jossa isä hellän ylpeästi kehuskelee kotona villasukat jalassa ahkeralla puolisollaan #superäiti, kun hän on tämän ulkoilusuoritteen urheasti tehnyt? Ei ainakaan omassa feedissäni ole hirveästi ruuhkaa vastaavalla sisällöllä. Vastaavasti en näkisi, että isän laittama tylsyyttä valittava postaus hiekkalaatikon kulmalta saisi mitenkään hirveästi ymmärrystä osakseen. Vai saisiko? Ehkäpä, enpä ole tähänkään törmännyt.

Äitiyteen tuntuu nivoutuvan sisäsyntyisesti hämmentävän paljon omasta ajattelusta luopumista, uhriutumista ja marttyyrihenkisyyttä. Mitä sitkeämmin kestän ikäviä asioita, sen parempi äiti olen. Miksi kuvittelen vanhemmuuden kilpeni kiillottuvan siitä, että teen jotain sellaista jonka ajatteleminenkin vetää värit mielestäni? Miksi kuvittelen, että esimerkiksi juuri hiekkalaatikolla kuuluu käydä joka päivä? Miksipä en keksisi jotain muuta lasten päivittäisen liikkumisen tarpeen täyttämiseksi – maailma on auki. Eihän samalla pihalla möyriminen päivästä toiseen nyt edes ole kovin kehittävää motorisesti, virikkeellisyydestä nyt puhumattakaan. Jos kaurapuuro on mielestäni yksinkertaisesti niin pahaa, että tulen siitä huonovointiseksi, niin miksi oi miksi yrittäisin syödä sitä? PUURO ON PAHAAAAAAA!!!!! Aaah, kyllä helpotti.

 

perheesta_taaperohaaste
”Katsokaa kameraan, niin äiti ottaa kuvan”

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

Perheestä blogi Vekarakirppikselle

Kevät keikkuen tulevi eli sesonki vaihtuu, lapset ovat kasvaneet ulos vaatteistaan ja on taas koittanut aika päivittää garderobi eli laittaa vaatetta kiertoon. Välikausivaateinvaasiota suunnitellessasi lue täältä oma lastenvaatekirpputorien top3:ni sekä täältä se, kuinka välttää hutiostoja seconhand-shoppaillessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPaitsi että Vekarakirppiksellä kiertely niin myös siellä myyminen on mukavaa. Myymisen valmisteluun ja toteutukseen kannattaa hieman panostaa, nimittäin parhaiten myyvät kirpputoripöydät ovat selkeitä, siistejä ja sesonginmukaisia. Tästä syystä vaatteiden huolelliseen silittämiseen ja esillepanoon kannattaa käyttää hieman aikaan. Pöytään on parasta valita sesongin ja tulevan sesongin vaatetta ja malttaa olla laittamatta pöytään liikaa tavaraa. Liian täydestä pöydästä on vaikeaa löytää tavaroita ja se muuttuu sotkuiseksi hetkessä, joten myytävää kannattaa käydä lisäilemässä sitä mukaa kun pöytä tyhjenee. Ostajaa helpottaa myös huomattavasti esimerkiksi se, että vaatteiden kokoryhmät on merkitty selkeästi hyllyihin. Kannattaa siis laittaa pieni reklaami hyllyn reunaan, joka kertoo mitä kokoja myyntipaikkasi sisältääkään! Sanomattakin on selvää, että myytäväksi kannattaa asettaa ainoastaan ehjiä ja puhtaita tavaroita.OLYMPUS DIGITAL CAMERAProsessi on aloitettu, eli tällä suunnalla parhaillaan käydään läpi, suitaan ja rakkauella silitellään jässikoiden käytöstä jääneitä vaatteita myyntiin. Perheestä blogin lasten vaatteita ja lastentarvikkeita voit käydä ostamassa Vekarakippikseltä pöydästä 32 22.3.-28.3.2017. Myyntipöytään on tulossa monipuolisesti keväistä sisä- ja ulkovaatetta pääasiassa koossa 80-86 sekä 98-104, mukana myös satunnaisia hajakokoja. Pöydästä löydät myös vauvaleluja, kirjoja sekä lastentarvikkeita. Kurkkaa esimakua valikoimaan päivityksen kuvista 🙂OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAVekarakirppis on Helsingin suurin, vanhin ja vilkkain lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden kierrätyspaikka. Vaatteiden myyminen on riskitöntä, sillä Vekarakirppiksellä on ensimmäiselle vuokraviikolle (38 €) myyntitakuu. Käytössä on perinteisten hintalappujen lisäksi kätevä KirppariKalle-järjestelmä, jonka kanssa siistien lappujen tekeminen ja myynnin seuranta onnistuu reaaliaikaisesti. Vekarakirppis sijaitsee Kumpulassa osoitteessa Intiankatu 20 vilkkaasti liikennöidyn Kustaa Vaasantien varrella, joten oven vieressä olevalle pysäkille karauttaa busseja jatkuvasti. Hop ostoksille ja omaa pöytää varaamaan!OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

Yhteistyössä: Vekarakirppis